Albumi # 31 // Dave Lindholm: Sisar

- poiminnat ”Viimeinen” ja ”Ainoa kortti”

Syksyllä 1991 Finnvox-studioissa äänitetty ”Sisar” julkaistiin joulun alla. Se on tyylillisesti jatkoa kymmentä vuotta aiemmin julkaistulle levylle ”Aino” (joka muistetaan etenkin kappaleesta ”Pieni ja hento ote”). Orkesterin ”Sisar” -albumilla muodostaa Lindholmin kitaran lisäksi sello (Ilmo Saaristo), neljä viulua (Heikki Hämäläinen, Lauri Haapanen, Mikko Pesonen ja Ilkka Viljanen) sekä kolme alttoviulua (Jussi Id, Arja Pesonen ja Mauri Pietikäinen). Sävellykset ja sanat ovat Lindholmin ja kaikki sovitukset on tehnyt Otto Donner.

Levyn materiaali syntyi ja kypsyi vähitellen. Dave lähetti Otolle kappaleiden demot sovitusten tekemistä varten ja kahdessa biisissä Donnerin osuus nousi niin suureksi, että myös hänet on merkitty säveltäjäksi.

Kokonaisuutena levy on vaikeammin lähestyttävissä kuin ”Aino”; mikään sävel tai kertosäe ei tartu heti korvaan. Levy käsittää viisi rauhallista sävellystä, tekstit ovat Daven kirjeitä kuvitellulle sisarelle - mukana myös yksi kortti. Orkesteri hieman kätkee joskus solistin äänen, joka on pikemminkin kertomista kuin laulua. Kokonaisuus vaatii ehkäpä eniten keskittymistä kaikista Daven levyistä. Hän onkin todennut, että ”Sisar” on erikoinen siksi, että siinä hän teki jutut juuri niin kuin itse halusi. No, ehkä niin on tapahtunut jokusen muunkin kerran.

”Sisar” -levyn kappaleista julkaistiin maaliskuussa 1992 single ”Viimeinen”/”Kolmas”, jossa näistä kappaleista on muokattu radiosoittoon sopivammat lyhennetyt versiot, eli ns. radio edit. ”Sitähän se kaikki on” -boksilla olivat mukana kappaleet ”Viimeinen” (nimenomaan radio edit) sekä ”Ainoa kortti”. Ne käyvät valinnoiksi hyvin edelleen, mutta kuuntelunautinto pitenee ”Viimeinen” –kappaleen osalta albumiversion ansiosta yli 5 minuuttia. 

Albumi # 32 // Dave Lindholm: Kerran

- poiminnat ”En halua kaivata sinua” ja ” Joo joo mä rakastan sua”

Ensimmäinen 20-vuotta musiikin tekemisen parissa tuli Davella täyteen keväällä 1992. Tuolloinen manageri ja levymoguli Tapio Korjus patisti häntä tekemään kiertueen ja soittamaan aiempaa tuotantoaan, edes kerran. Tästä pääsääntöisesti vain uuteen materiaaliinsa keskittynyt Dave nappasi uuden albumin nimen, pyörsi aiemmat puheensa ja lähti tiiviille parinkymmenen keikan juhlarundille. Se alkoi Tampereen Tullikamarilta tammikuun viimeisenä päivänä 1992 ja päättyi Lahteen 2. maaliskuuta. Esiintymiset äänitettiin ja niistä koostettiin ”Kerran”.

Kiertue oli suhteellisen lyhyt. Lisää olisi ollut tarjolla, mutta Dave ja bändi pitivät päänsä ja kieltäytyivät venyttämästä sitä ennakkosuunnitelmien vastaisesti. Daven lisäksi siinä soittavat Heikki Silvennoinen, Mikko ja Sakari Löytty sekä Arto Piispanen. Ja tämä bändi todella soi! Kappaleiden sovitukset ovat onnistuneet nappiin, samoin esitykset. Kiertueohjelmaan kuului alunalkaen 27 biisiä, joista levylle valikoitui 15 (vinyyli-LP:llä 12).

”Kerran” on soundillisesti ja sisällöllisestikin yhä edelleen yksi parhaita levyjä, mitä Davelta on koskaan julkaistu. Tietysti kyseessä on läpileikkaus hienoimpaan materiaaliin koko alku-uran ajalta, joten valinnanvaraa riittää. Levy oli ja on myös loistava osoitus siitä, miten Daven musiikissa mikään ei ajan kuluessa muutu, vaikka kaikki koko ajan muuttuukin. Vaikka biisit koottiin 20 vuoden ajanjaksolta, muodostaa albumi linjassa pysyvän tiiviin kokonaisuuden.

Taustabändin jäsenet saivat mahdollisuuden vaikuttaa mielipiteillään levyn soundeihin, ja tällä oli hyvien puolien lisäksi hintansa. Bändin kommentit viipyivät ja lisäksi nauhoilta etsittiin ja valittiin biisejä niin kauan, että julkaisulle otollisin aika meni ohi. Dave puolestaan halusi mukaan tunnelmaltaan parhaat versiot, jotka eivät taas olleet välttämättä äänityksellisesti korkeatasoisimpia, ja näistäkin vaihtoehdoista taitettiin peistä.

Molempien tämänkertaisten valintojen originaali esitys oli pelkistetty, mies ja kitara/piano -pohjalta, joten bändin tulkinta tuo niihin uuttaa sävyä ja särmää. ”Sitähän se kaikki on” -boksilla oli ”Kerran”-levyltä mukana vain ”En halua kaivata sinua” (alkujaan vuoden 1990 albumilta ”Sillalla”). Se kelpaa valittavaksi edelleen. Toinen esimerkiksi päätyvä raita on eräs Daven tunnetuimmista ” Joo joo mä rakastan sua” (vuoden 1979 albumilta ”Vanha ja uusi romanssi”). Vaikka alkuperäinen tekstikin on tarttuva, niin tämän esityksen aikana Lindholmin tajunnanvirta ja lavasupliikki päätyvät hänet itsensäkin hengästyttävällä tavalla aivan uusiin sfääreihin.

Albumi # 33 // Dave Lindholm: Kissatanssit

- poiminnat Puhelinlasku on mun ja ”Armoitetut aallot”

Helsingin Juhlaviikot tilasi Davelta loppukesäksi 1992 musiikkiteoksen ja näin syntyi ”Kissatanssit”. Se esitettiin kahdesti, televisioitiin ja kappaleet taltioitiin levylle.

Daven lisäksi puikoissa on tätä tilaisuutta varten koottu kahdeksanhenkinen bändi, mukana Bullworkers/J. Karjalainen/Cool Sheiks -yhteyksistä tutut muusikot Keimo Hirvonen (rummut), Mitja Tuurala (bassot), Timo Vesajoki (koskettimet), Ilkka Luumu Kaikkonen (kitara), Heikki Keskinen ja Jukka Tuovinen (saxofonit) sekä Simo Salminen ja Antero Priha (trumpetti). Bändin miehitystä ideoitaessa asiaan vaikutti vahvasti levy-yhtiö Rockadillon Tapio Korjus, jonka arveli kyseiseltä ryhmältä löytyvän tarvittavan soundin.

Bändin kanssa Dave teki pari treenikeikkaa ilman puhallinryhmää. Teoksen kaksi esitystä olivat Vanhalla elokuun lopussa. Teokseen vähän väkinäisesti sovitetusta tanssiosuudesta vastasi koreografi Sirkku Hiltunen, tanssijoina Johanna Aura ja Auli Vahekoski. Myöhemmin orkesterille olisi ollut keikkakysyntää, mutta sen vieminen tien päälle oli liian iso urakka ja se ei toteutunut.

Levyn äänitykset tehtiin Lepakon Mustassa salissa elokuussa 1992 ja niitä täydennettiin joillakin päällesoitoilla Finnvoxissa elo-syyskuun vaihteessa. Live-tunnelman ja oikean akustiikan takaamiseksi varten Tom Vuori rakensi saliin tilapäisen studion.

Musiikkina ”Kissatanssit” toimii paremmin kuin lavateoksena. Kyseessä on kokoelma hyviä lauluja, ei niinkään yhtenäinen rockteos. Vapaa muoto oli Daven ehtona, kun hän suostui Juhlaviikkojen esittämään sävellyspyyntöön. Tämä näkyy myös siinä, että levylle kappaleet on valikoitu eri järjestykseen kuin mitä ne lavalla esitettiin. Albumilla on lisäksi kaksi biisiä, 'Mitä tahansa tapahtuukin' ja 'Uusi käsi', joita ei ainakaan tv-esityksessä nähty.

Tekemiseen uhrattiin moninkertainen määrä studiotunteja verrattuna Daven yleiseen tyyliin. "Hermot meinas mennä" muistelee Dave ”Kissatanssien” aikaa. Dave teki kaikki sävellykset, sanoitukset ja sovitukset lukuun ottamatta puhallinsovituksia, jotka ovat Keskisen ja Tuovisen käsialaa. Uhrattu aika ei mennyt hukkaan. Taitava bändi saa materiaalista paljon irti ja laulut poikkeavat mukavasti toisistaan – jokaisella on oma ”profiilinsa”.  Kokonaisuus kuulostaa tuoreelta vuosienkin jälkeen.

Soitetuimmaksi kappaleeksi ja klassikoksi levyltä nousi pitkässä juoksussa erityisesti ”Puhelinlasku on mun”. Se on maantieteellisestikin levinneimpiä Daven kappaleita. Michael Monroe teki siitä version ”Telephone Bill Is All Mine” albumilleen, josta on olemassa ainakin saksalainen ja japanilainen painos. Dave on tälläkin versiolla kitaran varressa ja sanoitti sen Monroen kanssa. Luonteva ensimmäinen valinta.

Toiselle paikalle on tunkua. Boksille poimittiin myös suosiota saanut ”Mihin vaan”. Erikoisuuksia voisivat olla alkujaan Reiska Taipaleelle ajateltu tango ”Kuuma veri ei voi unohtaa” taikka päätösbiisi ”Viimeinen kissavalssi”. Sen historia ja teksti ovat Davenkin kategorioissa erikoisia: Se on tehty vuosia aiemmin Daven kissalle nimeltään ”Vai niin radio” ja sen sanoitus kuuluu ”nau-uu, nauu-uu, miau-uu…”. Toinen poiminta on näistä mielenkiintoisista kuriositeeteista huolimatta kuitenkin rauhallinen ja puhallinsovituksillaan myös bändille kuuluvaa respektiä hyvin esille tuova kappale ”Armoitetut aallot”, jolla tv-esityksessä oli vielä nimi 'Laineet lanteilla'. 

Albumi # 34 // Dave Lindholm: LLL

- poiminnat  ”Annan kitaran laulaa vaan” ja ”Samettisilmät & seinät”

Loppukesällä 1993 saatiin Daven levy-yhtiö Rockadillon promolevyn ja siinä julkaistun uuden kappaleen ”Sumuu” myötä esimakua tulevasta. Tekeillä oli suomenkielinen, pelkkää akustista musiikkia sisältävä albumi. Se julkistettiin lokakuun alussa ja nimenä oli ”LLL”. Daven alkuvuosi oli mennyt isyysloman merkeissä, ja levyn oli nimennyt hänen pieni tyttönsä jokellellessaan. Kokonaisuus käsitti 14 biisiä, ja Daven albumeista tämä oli ensimmäinen, joka tuli ulos vain CD-formaatissa. Julkaisun aikoihin, syys-lokakuun vaihteessa alkoi pohjoisesta Suomesta myös kahden kuukauden klubikiertue, parisenkymmentä keikkaa, Helsingin esiintyminen yhdessä Townes van Zandtin kanssa.

”LLL” jatkoi Daven ja Antero Jakoilan vuosia aiemmin alkanutta yhteistyötä, sillä Jakoila toimi levyn tuottajana. Levy myös äänitettiin hänen olohuonestudiossaan. Soittajina olivat mukana Heikki Häkä Virtanen bassossa ja Mongo Aaltonen rytmisoittimissa.

Tältä albumilta olivat boksilla mukana kappaleet ”Annan kitaran laulaa vaan” ja ”Samettisilmät & seinät” ja ne ovat muunkin materiaalin rikkaudesta huolimatta edelleen hyvät poiminnat esimerkkibiiseiksi.

Ensin mainittu päätyi tarttuvan riffinsä ansiosta hitiksi ja klassikoksi kohoten radiosoittolistoille ja keikkasuosikiksi. Kappaleen musiikillinen idea on tarttuvuudestaan huolimatta perin yksinkertainen - viulukoulun harjoituskuvio, joka kitaralla soitettuna saa uuden muodon. Biisistä äänitettiin ensin versio, josta puuttui komppi. Se kuulosti kuitenkin liian paljaalta ja tehtiin uudestaan.

”Samettisilmät & seinät” esittelee puolestaan ehkä parhaiten levyn peruspilarin: Daven isoisän peruja olevan vanhan sisilialaisen kitaran. Sen vivahteikas soundi maestron sormissa on saatu hienosti purkkiin kaikilla, tunnelmiltaan vaihtelevilla kappaleilla, mutta tässä se loistaa ehkä monipuolisimmin. Jos halutaan etsiä levyn musiikilliselle toteutukselle vaikutteita, niitä on ehkä löydettävissä Django Reinhardtin suunnalta. Monissa teksteissä mennään myös lähempänä tavallisen ihmisen arkipäivää kuin aiemmin, kappaleessa ”Moottorit” jopa liki peitsamomaisesti asioita tarkastellen. 

Albumi # 35 // Canpaza Gypsys

- poiminnat ”Zero Avenue” ja “Come Avec Moi Jeanette”

Selkeään, suoraviivaiseen ja englanninkieliseen rockiin siirryttiin Canpaza Gypsys -bändin myötä kevättalvella 1994. Basistiksi tuli Pertsa Tolonen ja rumpaliksi Frogley, porvarillisemmin Jukka Mänty-Sorvari. Alkuperäisessä bändikehitelmässä oli 1993 Tolosen tilalla mm. Sielun veljissä soittanut Jouko Hohko, mutta tämä ajatus raukesi. Tolosen taustasta löytyivät sellaiset nimet kuin Martiz, Harri Marstio tai Mikko Alatalo. Frogley puolestaan oli ollut mukana mm. Skädämissä ja Northwindissä sekä Yön patteriston takana.

Mitään selkeää raamia ei musiikin suhteen alun perin ollut, mutta kahden kuukauden olohuoneharjoittelun myötä jutusta muotoutui laulupainotteisia, suhteellisen lyhytkestoisia rokkibiisejä soittava bändi.

Äänityksiä tehtiin Harasoo ja MSL -studioissa toukokuussa. Kesällä 1994 julkaistiin kolmen kappaleen CD-single esimakuna syksyn pitkäsoitolle, jolla oli vain tekijänsä nimi ”Canpaza Gypsys”. Levy pyrittiin saamaan sellaiseksi, että biisit myös livetilanteissa kuulostaisivat samanlaisilta. Julkaisukeikat jäivät valitettavasti väliin Frogleyn sairastumisen takia.

Vaikka Dave on pitänyt kokonaisuutta hieman hajanaisena ja Rockadillon Tapio Korjus on nimittänyt sitä pieneksi kivireeksi, niin itse pidän levyä hyvin onnistuneena. Sen kappaleet sisältävät melkeinpä kaikki jonkun tarttuvan koukun ja Canpaza Gypsys onnistui myös löytämään aivan oman soundinsa. Viittauksia eri bändien soittotyyleihin löytyy silti runsaasti. Selvimpänä esimerkkinä vaikuttajista oli rollarityylinen 'Rock & Roll & Richards', mutta suopeahko lehdistökritiikki löysi yhtymäkohtia sellaisiin nimiin kuin Hendrix, Free, Gary Moore tai Lenny Kravitz. Levy-yhtiön markkinoinnissa kuitenkin tuotiin esille muistumia Daven aikaisemmista bändeistä, niin Rock'n' Roll Bandistä, Pen Leestä kuin Bluesoundsistakin.

Albumin 14 tasaisen hyvästä raidasta on vaikea poimia jotain yksittäisiä erottuvia helmiä. ”Zero Avenue” on yhä eräs hienoimmista blues-biiseistä Lindholmin uralla. Hieman uudentyyppistä linjaa edusti hittibiisin ainekset omannut ”Come Avec Moi Jeanette” ja vahvan riffinsä ansiosta esiin nousee ”Rock & Roll & Richards”. Tekstien puolesta parhaana Dave piti päätösbiisiä ”Chicago”. Kaksi ensin mainittua poimittiin aikoinaan boksille mukaan ja valinnat osuvat niihin myös tässä yhteydessä.

Albumi # 36 // Sitähän se kaikki on, 4 CD boksi

- poiminnat ”Sataa & 22” ja ”That´s All Right Mama”

  

Neljän CD:n boksi ”Sitähän se kaikki on” oli alkujaan allekirjoittaneen ajatus. Kun kukaan ei oikein tuntunut ottavan kiinni vihjailuista, että tällainen laaja Dave-kokoelma olisi oikein miellyttävä julkaisu, niin itsehän se piti hoitaa. Yhteydenotto Loven jäämistöä hoitavaan Siboneyhin oli menestyksekäs ja kun myös sekä Dave että tuolloinen levy-yhtiönsä, Tapio Korjuksen luotsaama Rockadillo olivat molemmat yhteistyöhön halukkaita, niin homma lähti liikkeelle ja hoitui hienosti maaliin saakka.

Kokoamiseen kuului monia mielenkiintoisia hetkiä ja löytöretkiä niin YLEn kuin Lovenkin arkistoissa. Toimittaja Seppo Bruun oli löytänyt nauhallisen Daven erästä radiokuunnelmaa varten taltioimia lastenlauluja ja perehdytti allekirjoittaneen muihinkin radion aarteisiin. Loven kellarista löytyi yhtä ja toista. Erikoisia koelevyjä kaivoivat esiin mm. Ippe Kätkä ja Ari Vaahtera ja Dave itse halusi taltioida boksia varten kaksi uutta kappaletta; alkujaan albumille ”Fandjango” levytetyn ”Sataa & 22” sekä niin Elviksen kuin Davenkin keikkabravuurin ”That´s All Right Mama”. Viimeksi mainittua ei Daven aiemmilla levyillä oltu julkaistu. Ja ainahan ne harvinaiset biisit, joita ei onnistu hankkimaan, jäävät harmittamaan. Yksi sellainen oli Daven jenkkimarkkinoille suunnitellun singlen B-puoli, jonka nauha löytyi Loven hyllystä. Se oli kuitenkin äänitetty niin harvinaiselle nauhatyypille, ettei sille pystytty löytämään syystä tai toisesta purkajaa lainkaan.

Todettakoon tässäkin yhteydessä boksissa olevat pienet virheellisyydet. (=Levyjen koontivaiheessa virheellisesti levy-yhtiön tekemät nauhavalinnat. Boksin kirjasen teksti on alkuperäisen julkaisusuunnitelman mukainen. Virheitä ei ole boksin uusintapainokseenkaan korjattu):

Toisen CD:n (”Minun nimi on Nimessun”) kappale ”Näyttelijä” on (valitettavasti) albumi- eikä täyteläisempi singleversio. Kolmannen CD:n (” I'm Gonna Roll”) kappale ”Romanian Train Jump” on part II eikä part I.

Lisäksi boksin ensimmäisen CD:n (”Akustinen elämä”) kappale ”Viimeinen/radio edit” ei aivan tarkasti ottaen ole varsinainen radiosingle, eli häivytykseen päättyvä versio. Häivytys on boksilla jätetty (epähuomiossa) pois, ja kappale päättyy singleä muutamaa sekuntia pidempänä Daven kitaralopetukseen. (Samalla käy selville sekin, että häivytystä radiosinglelle ei siis ole tehty ”Sisar” -albumin pitkästä versiosta, vaan erilliseltä nauhalta). Pieni, joskin tahaton harvinaisuus siis tässäkin.

Valinnat edustusbiiseiksi tällä kertaa ovat edellä jo kertaalleen mainitut, Daven boksia varta vasten taltioimat ”Sataa & 22” sekä ”That´s All Right Mama”.

Albumi # 37 // Canpaza Gypsys: Stars

 - poiminnat ”Young Ones, Old Ones” ja “Forever in My Life”.

Heti vuoden 1996 alussa julkaistun Canpaza Gypsys -albumin  ”Stars” kolmentoista kappaleen joukossa on kaksi erikoisuutta, tämänkertaiset valinnat. Toinen on Daven monilla soolokeikoillakin esittämä M.A. Nummisen ”Nuoret ja vanhat” eli ”Young Ones, Old Ones”.

Joskus boxin julkaisun jälkeisinä aikoina, varmaankin 1995 Dave oli soittamassa yksityisluontoisella keikalla Kultainen kulaus -nimisessä kapakassa. Sinne meitä mahtui mukavasti muutama, ehkä kolmisenkymmentä. Tuolloin muistan itse kuulleeni ensimmäisen kerran tämän biisin Daven esittämänä ja myös yllättyneeni siitä kovasti. Tuolloin versio oli suomenkielinen ja sellaisena se löytyy myös ”Pieni ja hento ote” -DVD-konserttitaltioinnilta. Mainio välipalabiisi, suorastaan ytimekäs, sillä sen kesto on lyhyempääkin lyhyempi.

Toinen valinta on alkujaan Princen “Forever in My Life”. Vaikka Prince ei henkilökohtaisesti ole koskaan sytkäyttänyt, niin kovasti monet hänen musiikkiaan diggailevat. Niin myös Dave, ja versio tästä kappaleesta on onnistunut. Sitä on verrattu Daven Bluesounds -ajan tuotoksiin, ja vaikka monissa vastaavissa vertailussa osutaan harvoin oikeaan, niin ehkä tämä biisi olisi todellakin istahtanut myös Bluesoundsin ohjelmistoon.

Näitä kahta kappaletta lukuun ottamatta ovat muut albumin biisit Daven sävellyksiä ja sanoituksia. Takuutavaraa, vaikka lehtikritiikeissä levyä pidettiin jossain määrin värittömänä ja tavanomaisena. Singlelläkin julkaistun ”Good Drivin´ ”-kappaleen laulaa Frogley. 

Albumi # 38 // Dave Lindholm: Valmista kamaa -Daven parhaat 1972-1996

- poiminnat ”Sä voit auttaa” ja ”Sitähän se kaikki on”

”Valmista kamaa -Daven parhaat 1972-1996” syntyi eräänlaiseksi ”Sitähän se kaikki on” -boksin täydennykseksi taikka oikeamminkin sitä kevyemmäksi koosteeksi Daven hiteistä. Se tuli ulos syksyllä 1996. Ajatus tällaisen kokoelman tarpeesta esimerkiksi radiosoittoa varten oli ollut Rockadillo -levy-yhtiön vetäjällä Tapio Korjuksella jo pidempään. Kun boksi myytiin lyhyehkössä ajassa loppuun, oli tämän Rockadillon ja Loven jäämistöä hallinnoineen Siboneyn yhteisjulkaisun vuoro.

Mukaan kelpuutettiin vain suomenkielistä materiaalia. Ainoana ennenjulkaisemattomana täkynä oli rytinäbiisi ja toinen tämän kerran valinta, ”Sä voit auttaa”. Sen alkuperäisversio oli englanninkielinen ”You Can Help Me”, jolla kielellä se kuultiin seuraavalla albumilla Dave, Lady & Canpaza Gypsys: ”Hot”. Tälle kokoelmalle sen toteutti aiemmasta kokoonpanostaan uudistunut Canpaza-ryhmä, eli Dave-Pertsa Tolonen-Kari Lahtinen vierailija Jarkko Evellä vahvistettuna. Kappale on ihan kelpo tavaraa, mutta motiivi sen valinnalle tässä yhteydessä on sen tuolloinen uutuusarvo.

Muut kokoelman kappaleet ovat siis aiemmin julkaistuja Loven tai Rockadillon kustantamia kappaleita. Toinen valinta, ”Sitähän se kaikki on”, perustuu siihen, että se on singleversio, jota ei tätä aiemmin oltu CD-muodossa julkaistu. Boksille ”Sitähän se kaikki on”-biisistä valittiin nimittäin kaksiosainen albumisovitus, jonka toinen osa aloittaa ja toinen päättää niin alkuperäisen LP:n ”Huoneet 6 & 14” kuin yhden boksiin neljästä CD:stäkin. Ja loistava kappalehan se tietenkin on, yksi Daven suurimmista klassikoista! 

Albumi # 39 // Dave, Lady & Canpaza Gypsys: Hot

- poiminnat ”Lovin’ You F Right” ja “Train of Fire”

Vuoden 1996 alkupuolella Daven Canpaza Gypsys-yhtyeen riveissä tapahtui muutoksia. Rumpali Frogley alkoi olla keväällä ja kesällä 1996 ylityöllistetty. Syntymäpäiväjameissaan maaliskuussa Dave näki lavalla laulajatar/muusikko Maria Hännisen. Maria tuli ensin parille keikalle tuuraamaan Frogleytä yhdessä rumpali Kari Lahtisen kanssa. Kun Frogley jättäytyi bändistä pois, alkoivat nämä kaksi treenata elokuussa ja syksymmällä keikkailla vakituisesti yhdessä Daven ja Pertsa Tolosen kanssa.

Alkuvuodesta 1997 Canpaza Gypsys siirtyi vakituisemmin studiohommiin. Tammi-helmikuussa nauhoitettiin tusinan verran biisejä, jotka julkaistiin tekijänimellä ” Dave, Lady & Canpaza Gypsys” toukokuun 1997 alussa albumilla ”Hot”.

Tulipunaisten kansien sisältä löytyy kokonaisuus, jolla on lukuisia hienoja kappaleita ja niistä hienoja tulkintoja. Miehistönvaihdos oli laajentanut sointipohjaa. Kari Lahtinen, joka ei aiemmin ollut levyillä esiintynyt, oli heavy/hard/blues -tyylinen patteristi ja sopi Canpazan kokonaisuuteen hyvin. Maria Hänninen puolestaan on erinomainen laulaja, jota on ilo seurata varsinkin lavalla. ”Hot” -levylle on myös onnistuttu taltioimaan hänen lahjakkuutensa hienosti. Esimerkiksi toisessa valinnassa, Daven tekemässä biisissä ”Lovin´ You F Right” kuullaan häneltä raju tulkinta, johon vertailupohjaa saa hakea aina Maggie Bellin parhaiden päivien työskentelystä asti. Marian arsenaaliin yleisemmin kuuluvat myös mm. kitarat, basso, viulu ja kosketinsoittimet.

Muutkin bändin jäsenet soittivat kitaroita. Tästä on albumilla näytteenä toiseksi valinnaksi poimittu ”Train Of Fire”. Se on koko ryhmällä toteutettu, kolmeen kertaan päällekkäisäänitetty, akustinen biisi.

Maria muistelee levytystä ja keikkoja: ” "Lovin You feels right" oli äärimmäisen makea laulettava.  Siinä oli sellainen tykki meno koko matkan, ja muistan olleeni erittäin otettu, kun Dave sen pyysi laulamaan levylle. Jotenkin sellainen kiihkeän eteenpäin ajava meno, eikä näitä mitenkään hioskeltu studiossa moneen otteeseen. Daven kitara laulaa kybällä niin kuin aina ja aika lailla kerrasta purkkiin.”

” "Train of Fire" kolahti myös heti ensi kuulemalta kun Dave sen demonstroi. Fiilis oli mahtava, kun kaikki orkesterin jäsenet soittivat yhtä aikaa akustisia narulle ja se kolmeen kertaan, niin että soundista tuli se mikä tuli. Nautin aivan äärettömästi laulaa kyseistä kappaletta. Sehän oli ehdottomasti laulettava kerralla purkkiin yhtä aikaa Daven kanssa, koska se on nimenomaan fiilisbiisi. Ei jotenkin käynyt laatuun, että sitä olisi erikseen alettu hiomaan, niin että molemmat olisivat hoitaneet osuutensa erikseen. Ei, vaan kaksi mikkiä rinta rinnan ja siitä menoksi.”

”Muuten HOTin teko oli aika rankkaa puuhaa. Asustelin parisen viikkoa Tampereella hotellissa ja muistaakseni joka aamu Viitasen Janin studiolle paineltiin kymmenen aikoihin. Se ei tarkoita sitä, että nukkumaan olisi kukaan älynnyt mennä ajoissa, vaan aika loppu oltiin kai jokainen sen levytyssession jälkeen. Siltä levyltä ”Paralyzed” ja ”Rockin” -biiseistä tehtiin peräti videotkin, mutta eipä niitä koskaan kai julkisesti missään näkynyt. Jyrki-ohjelmassa olimme vetämässä "Train of Fire" -biisin akustisilla, mun mielestä koko orkka oli lauteilla soittamassa kitaroita.”

”Dave, Lady & Canpaza Gypsys – keikoista sen verran, että ne vedettiin pitkän kaavan mukaan ja muistan, että joka aamu oli osaltani tilanne se, ettei kurkusta tullut moneen tuntiin juuri pihaustakaan. Sai todella tehdä töitä, että illaksi taas se ääni jostain löytyi. Se oli ankaraa musisointia, ankaraa musisoinnin jälkeistä "palautumista", vähiä unia... Murhaa kurkulle ja koko olemukselle - näin jälkeenpäin sitä ihmettelee kuinka oikein yleensä kykeni moiseen…”

Dave ja Maria kävivät myös Radiomafiassa promotoimassa levyään ja soittivat siellä studiolivenä joitakin kappaleita. 

Albumi # 40 // Dave Lindholm: Just

- poiminnat “Long Grey Mare” ja “Boom Boom”

Tällä kertaa vakinnat osuvat kahteen klassikkoon. “Long Grey Mare” on Peter Greenin aikaisen Fleetwood Macin kappale ja “Boom Boom” John Lee Hookerin biisi 1960-luvun alkuvuosilta.

Valinnanvaraa olisi ollut albumilla runsain mitoin, mutta nämä edustavat hyvin bluestraditiota, josta Davekin on urallaan ammentanut ja johon myös koko tämä levy pohjautuu. Sen syntyhistoria liittyy levy-yhtiöiden kohtaloihin:

Daven edelliset albumit tuottanut firma Kaktus kaatui, mutta jatkoon vaikutti vahvasti yksi Kaktuksen taustavoimista, Pedro Hietanen. Uusi koti Daven musiikille, Spinefarm, löytyi vuoden 1997 lopulla. Dave solmi sinne neljän LP:n sopimuksen, ja Pedron ansiosta sai niistä ensimmäisenä toteuttaa yhden pitkäaikaisen suunnitelmansa, puhtaan bluesalbumin.

Materiaali onkin “Long Grey Mare” ja “Boom Boom” -tyylistä klassikkobluesia, kierrätettyjä Daven vanhempia kappaleita maustettuna muutamilla uusilla sävellyksillä. Ensivaikutelma albumin sisällöstä saattoi olla joillain sama kuin Davella itsellään - satoja kertoja koluttuja juttuja, "jaksaako niitä edes itse kuunnella..." Tämä ennakkoluulo ei onneksi pidä lainkaan paikkaansa. Käsittely on tuoretta ja äänityksissä vallalla ollut livetunnelma on taltioitunut jykevinä soundeina. Muutaman kuuntelukerran jälkeen erottuu myös Daven itsensäkin yllättänyt biisien erilaisuus. Sovitukset poikkeavat sekä toisistaan että totutuista kaavoista tervetulleella tavalla, vaikka kaikki esitykset ovatkin tyylipuhdasta bluesia. 

Albumi # 41 // Dave Lindholm: Punainen +

- poiminnat ”Et voi jättää” ja ”Luulin”

Keväällä 1998 Dave alkoi viiden vuoden tauon jälkeen valmistella suomenkielistä albumia. Kehittelyn jälkeen kokonaisuus oli studioon mentäessä valmis - tämä oli Davenkin mukaan hänen työskentelytavoissaan harvinainen tilanne. Äänityksiä tehtiin kymmenen päivää Finnvox-studiossa elokuussa 1998.

Soittajina mukavan erityylisillä kappaleilla ovat useat alan pitkän linjan ammattilaiset: Antero Jakoila (kitarat), Pekka Pohjola (basso), Pedro Hietanen (urut, piano), Sami Kuoppamäki (rummut), Pepe Willberg (kuoro), Mongo Aaltonen (perkussiot), Markku Johansson (trumpetti), Markku Veijonsuo (pasuuna), Pekka Toivonen (tenorisaksofoni, klarinetti), Jari Lappalainen (viulu) ja Veli-Pekka Bister (sello). Mukana on bändisoittoa, jousitaustoja, puhaltimia - hyvin monenlaisia ja moni-ilmeisiä esityksiä.

Keväällä 1997 esitettiin televisiossa sarja Valhetta ja Rakkautta. Sen taustamusiikin oli ohjaaja Jussi Parviainen perustanut pääosin Daven tuotantoon. Levytettyjen kappaleiden ohella kuultiin katkelmina uusia biisejä, joista osa oli suomenkielisiä ja osa instrumentaaleja. Tekijänä oli Daven tuolloinen yhtye Canpaza Gypsys, mutta ohjelman teksteissä nimellä VR-muusikot. Kappaleita nauhoitettiin yhteensä kymmenen ja Parviainen kaavaili niiden julkaisua myös levyllä.

Omakohtainen muisto on yhteydenotto Parviaiseen, kun tällaisen äänitteen olemassaolo tuli tietoon. Parviainen lähetti puhelinsoiton perusteella ystävällisesti kopion tai oikeastaan originaalin taltion kuultavaksi palautuspyynnöin. Palautus tuli tietenkin tehdyksi, ja oli kyllä mielenkiintoista saada kuulla kokonaisuudessaan kaikki nämä alkuperäisessä asussaan.

Ajatus julkaistusta levystä ei siis tuolloin toteutunut, mutta materiaalia kuullaan uusina sovituksina mm. ”Punainen +” -albumilla: ”Et voi jättää”, ”Rakastuneet”, ”Elämä on hurjaa”, ”Luulin”, ”Lähellä kaupunkii” ja ”Leirillä” ovat tätä juurta. Kaksi viimeksi mainittua ovat uusissa versioissa saaneet sanat, aiemmat olivat instrumentaaleja.

Valinnat myös löytyvät näiden kappaleiden joukosta. ”Et voi jättää” oli tv-sarjan johtoteemoja. Se kuvaa Daven tunnelmia hänelle tavanomaisista tilanteista, joissa täysin oudot henkilöt tulevat juttusille. Sanoituksen punaista lankaa, ”…et voi jättää minua, koska en ole tavannut sinua…” on Dave uusiokäyttänyt myöhemminkin. Sovitus on Pedro Hietasen tekemä, mukaansa tempaava dixieland jazz -tyylinen (!!) kokonaisuus.

”Luulin” -kappaleessa puolestaan on herkkä jousitausta. Sanoitukseltaan ja kokonaisuutena se on hieno teos, josta on sittemmin kuultu versioita monissa eri konserteissa ja taltioinneissa. Pettyneen ja petetyn miehen tilitystä: ”luulin ett oot ainoa…”

Albumin julkaisu sai mukavasti huomiota, vaikka muistelen Daven jälkikäteen olleen hieman pettynyt vastaanottoon. Kokonaisuus on kuitenkin hieno, monia klassikon aineksia omaavien kappaleiden yhdistelmä.

Albumi # 42 // Dave Lindholm: Valkoinen &

- poiminnat ”Itämaat, hei!” ja ”Pois”

Levylle ”Valkoinen &” tuli uusi porukka: Aiemmin mm. Sliippareissa ja Marx, Engels & Jungissa ollut kitaristi Pekka ”Devil” Virtanen, Badding Rockerseissa soittanut rumpali Kari ”Kuja” Salmi sekä bassossa tuttu Kari ”Pitkä” Lehtinen. Pepe Willbergin piti tulla mukaan, mutta hän ”joutui” näihin aikoihin menestyksekkään Mestarit-turneen pyörteisiin Kirkan, Pave Maijasen ja Hectorin kanssa.

Alkuvuosi oli jammailua, ja albumi kehittyi hiljalleen vuoden mittaan. Kokonaisuutta treenattiin uuden miehityksen kotikentällä Lahdessa. Alkujaan biisejä oli kaikkiaan 18, joista jäi lopulta jäljelle tusinan verran. Dave halusi nyt kokonaisuudesta ”bändimäisen”, laulu- ja kitaravoittoisen kokonaisuuden. Tämä myös kuuluu lopputuloksessa hienoina stemmoina ja levollisina kitaroina – sooloja ei nyt suuremmin viljellä.  Avaus ja lopetus ovat samaa kappaletta, ”Ylämaat/intro” ja ”Ylämaat/outro” - hieno, hotellihuoneessa tehdystä säveltapailusta alkunsa saanut biisi.

Devil Virtanen muistelee: ”Olen oikein ylpeä levyn taustakuoroista, joita tehtiin huolella Hietasen Pedron valvonnassa. Häntä pidänkin yhtenä tämän maan parhaista tuottajista. Daven ensimmäiset sanat Pedrolle tosin olivat, että "tälle levylle ei sitten mitään Hammondeja tule", ja urkutaiteilija Hietasen ilme oli näkemisen arvoinen…”

Valinta osuu tällä kertaa pidemmittä perusteluitta kappaleisiin ”Itämaat, hei!” ja ”Pois”.

Levy julkaistiin 22.marraskuuta 1999 ja sen biisejä kuuli vuoden 2000 alkupuolella keikoilla Dave Lindholm Bandin esittämänä. Siinä miehitys oli levytyksiin verrattuna vaihtunut jonkin verran.

Yksi näiden aikojen hauska kuriositeetti oli ”Dave-mainos” jääkiekkokentillä. Espoon Blues pelasi kauden 1999-2000 levy-yhtiö Spinefarmin mainostarroilla varustettuna - puolella Espoon blueshemmoista oli  kypärissään Dave -teksti, lopuilla niissä luki Sonata Arctica. 

Albumi # 43 // Dave Lindholm & Pepe Ahlqvist: Stunning Episodes

- poiminnat ”Lets's Jump On the Table” ja ”Crying Won't Do You No Good”

Albumi numero 43, ”Stunning Episodes”, ei oikeastaan ole albumi vaan pidemminkin rinnastettavissa vanhan liiton EP-levyyn.

Dave nimittäin äänitti yhdessä Pepe Ahlqvistin kanssa huhtikuun 2000 Hitsville IV -studiossa Rytmi -lehden kustantamana viisi bluesbiisiä: ”Lets's Jump On the Table”, ”Country Boy”, ”Crying Won't Do You No Good”, ”Please Throw This Poor Dog a Bone” ja ”Tutwiler Track”. Niistä koostettiin Rytmi-lehden CD ”Stunning Episodes”. (Itse asiassa kuudentena oli vielä yksi Bob Dylanin kappale ”Black Crow Blues”, jolle kuitenkaan ei saatu ajoissa julkaisulupaa ja se jäi arkistojen aarteeksi).

Rytmillä oli tuohon aikaan CD-levyjä lehden ”bonusjulkaisuna”, ja päätoimittaja Jyri-Jussi Rekinen halusi Daven ja Pepen tekemään yhdessä akustisesti tämän kokonaisuuden: ”Hain Limpun asemalta Pasilan asemalta kauniina toukokuisena aamuna ja autossa soitin Dylanin ”Bringing It All Back Homea”, mistä Dave innostui ja tuli hyvälle fiilikselle. Kun tultiin studiolle, saapui sinne myös Pepe. Ostin pojille viskilekan, jonka he ansiokkaasti tyhjensivät päivän aikana soittaessaan. Mukana oli henkisenä tukena myös kanadalainen kaverini Jennifer Chudak, joka on kreditoitu levyn kannessa. Kaikki meni ensiotolla, ja biisit miksattiin saman tien.”

”Stunning Episodes” levystä tuli mukava pienimuotoinen kooste, jonka äänitys siis meni leppoisasti turinoiden muutaman tunnin sessiossa edellä kuvatulla tavalla.

Tämänkertaiset valinnat valikoituvat Daven nimiin merkittyjen biisien perusteella. Niitä on sopivasti kaksi, eli avauskappale ”Lets's Jump On the Table” sekä kolmas raita ”Crying Won't Do You No Good”. Ainakin jälkimmäinen on kuulunut Daven myöhempään keikkaohjelmistoon ja on mukana myös SF-Blues -combon vuoden 2002 levyllä.

Albumi # 44 // Dave Lindholm ja Pitkät Kiinalaiset

- poiminnat ”Sun kanssas oon vapaa” ja ”Todistus 45”

Dave oli esiintymässä Juicen televisioidussa 50-vuotisjuhlakonsertissa Tampere -talolla maaliskuussa 2000. Siellä tehdyssä viitehaastattelussa Dave heitti taustabändinsä nimen olevan Pitkät kiinalaiset. Siitä tulikin seuraavan levyn, ja myös bändin kutsumanimi.

Uusi marraskuussa julkaistu albumi nauhoitettiin Lahden Grassroots -studiossa kesällä 2000. Sinne päästessä miehistö oli muotoutunut trioksi siten, että bassossa ollut Pitkä Lehtinen vaihtui Jape Karjalaiseen ja saksofonisti Jarmo Ristilä jäi sivuun. Rummuissa oli Kari "Kuja" Salmi. Levyn otsikoksi siis tuli pelkistetysti ”Pitkät kiinalaiset”. Davemaisesti nimi sopi ”siihen tyyliin, millä tavalla asioita voi esittää, ei monimutkaisesti, mutta ei toisaalta kovin pinnallisestikaan.”

Albumin oheen tehtiin promotarkoituksiin erityinen haastattelu -CD, jossa Lamppu Laamanen kävi Daven kanssa uutuutta läpi ja kaiveli samalla vähän vanhojakin asioita.

Seuraavassa tällä kertaa valittujen biisien kuvaukset tuon haastattelun pohjalta:

”Sun kanssas oon vapaa” on ”rakkauslaulu, ei sen kummempaa.”  Se kuvaa määrätyissä pienissä hetkissä koettavaa tunnetta, sitä että ei tarvitse hakea paikkaa, mihin kuuluisi, kun tuntee kuuluvansa luontevasti joka paikkaan.

”Todistus 45” kertoo siitä, kun tapaa ihmisen, joka yksinkertaisesti epäilee kaikkea ja jolle mikään ei tunnu oikealta. Laulussa kuvataan kaari siihen, että ihminen sulaa vähitellen, mutta se ei ole itsestään selvää.

Jo kesällä sinkkuna julkaistu kappale 'C. andy hoitaa kulman' kuvastaa ehkä kuitenkin parhaiten Daven kommentteja albumin valmisteluvaiheista: ”sillä mä tulen puhumaan niin suoraan, etten koskaan aikaisemmin”. Tuon kappaleen nimi on temppu tai pieni sanallinen vitsi, joka sivuaa Andy McCoy:tä, mutta itse tarina kertoo aika tiukalla tekstillä ihmisistä, jotka joutuvat puristuksiin. ”Jos systeemi haluaa, että olet hiljaa, niin sähän olet hiljaa.” Sanoituksessa on Daven mukaan monta eri kerrosta, paljon yhteyksiä ja myös paljon harhautuksia.

Albumi # 45 // Dave Lindholm: Luuttujengi tulee

- poiminnat ”Akrobatiaa” ja ”Pumpulista päivää”

Albumi ”Luuttujengi tulee” äänitettiin Suomenlinnassa Seawolf-studioilla kesäkuussa 2001. Davella itsellään ei albumin ilmestyessä ollut sen kappaleissa mitään erityistä suosikkia. Me kuitenkin nostamme nyt esille kaksi – vaikkakin koko levy olisi jälleen hieno osoitus toteutukseen valitun soundimaailman hallinnasta.

Kokonaisuuden nimi viittaa soittimeen, Daven 1930-luvulta peräisin olevaan kahdeksankieliseen Levinin luuttukitaraan. Maestro säestää sillä albumin tusinalla biisillä itseään. Muutamia huuliharppufillejä lukuun ottamatta muita soittimia ei ole. Vasta päätösbiisin hauskuttelussa ”Aculla menee lujaa” kuullaan lisäarsenaalina kazoota, intiaanirumpua ja wok-pannua sekä fillaritorvea.

Ensimmäinen valinnoista ja pieni erikoisuus on hittiainestakin omannut ”Akrobatiaa”. Se on sävelletty ja sanoitettu Hotelli sointu ‑nimisessä televisio-ohjelmassa ohjelman aikana. Tekemisen ohella ensiesitys tapahtui samassa yhteydessä kitaran ja melodikan säestyksellä. (Sattumaa on se, että albumilta löytyy myös ”Huomenna hän tulee”, jonka niminen, mutta aivan eri kappale kuultiin Hectorin tekemänä eräässä Hotelli soinnun myöhäisemmässä jaksossa.)

Toinen valinnoista on ”Pumpulista päivää”. Se on peräisin jo julkaisua varhaisemmalta ajalta. Dave oli 1993 mukana Kajaanin sana ja sävel -festivaalissa, soittaen bändissä jossa Daven muistin mukaan olivat Frogley rummuissa, Timo Skaaja Jing & Jangstersista bassossa sekä Ari Selkä Pulkkinen kitarassa. Mukana oli myös Vesa Kietäväinen, tamperelainen näyttelijä, jonka soololevylläkin Dave oli vieraillut 1990. Kajaanin produktiot opettivat yhden määrätyn tavan soittaa ja "…sovittaa musiikki puheeseen. Tehtiin siis teatterimusaa livenä." Tuolta ajalta jäi myös tämä kappale, jonka sävellyksestä vastaa Selkä ja sanoista Kietäväinen. Se on tyyliltään hieman albumin muista biiseistä poikkeava, mutta sopii valinnaksi oikein mainiosti ja istuu myös erittäin hyvin Daven esittämäksi.

Albumi # 46 // Dave Lindholm: Lähes 50

- poiminnat ”Menneisyys” ja ”Kävellään”

Maaliskuussa 2002 Dave täytti 50 vuotta. Uran suomenkielisiltä levyiltä koottiin parhaiksi katsotut kokoelmalle, jonka Ranka Recordings kustansi. Se julkaistiin maaliskuun alkupäivinä nimellä ”Lähes 50”. Lähes 50 eli tasan 40 laulua sisältävä tupla-CD on täten sisällöltään pääosin vanhaa materiaalia. Aiemmin julkaisemattomia olivat kappaleet ”Menneisyys” ja ”Kävellään” sekä livemedley kappaleista ”Tupaakka, viina ja villit naiset”/”Annan kitaran laulaa vaan”.

Näin muodoin valinta on melko helppo, eli ennen kuulumattomat ”Menneisyys” ja ”Kävellään”. Ensin mainitusta tuli sittemmin Daven, jollei nyt standardi, niin kuitenkin monissa yhteyksissä esittämä kappale. Myös radiokäyttöön CD-singlenä promotoitu originaaliversio soi helmikuussa 2002 suurimmilla radioasemilla melko mukavasti. Kappaleen tuotti Pedro Hietanen ja muusikoina ovat hänen ohellaan monet kovat tekijät kuten Pekka Pohjola, Pepe Willberg ja Sami Kuoppamäki, puhaltimissa mm. Markku Johansson, pari jousisoitinta sekä erikoisvieraana opperalaulajatar/sopraano Johanna Rusanen.

”Kävellään” on peräisin Jussi Parviaisen 'Valhetta ja Rakkautta' -televisiosarjan julkaisematta jääneistä sessioista, jonka kappaleet Dave on siis levyttänyt muissa yhteyksissä. ”Kävellään” oli viimeinen niistä vielä hyödyntämättä jäänyt biisi.

Albumi # 47 // SF-Blues

- poiminnat “Deep Deep Love” ja ”Toon Town Rag”

Vuoden 2002 alussa Pälkäneelle Hautomo -studioon marssivat Dave Lindholm, Heikki Silvennoinen ja Pepe Ahlqvist. Uusi Silvennoisen ja Ahlqvistin ideoima kokoonpano SF-Blues oli näkemässä päivänvalon. Kukin toi sessioon mukanaan muutaman oman biisin. Eri kokoonpanoilla taltioitiin niitä yhteensä kymmenen sekä päälle kolme coveria. Kolmen kitaristin ohella ydinryhmän rytmittäjänä olivat Mikko Löytty bassossa ja Jani Auvinen rummuissa. Levyfirmana oli ”Pirkka-Hämeen Apina ja Gorilla” eli Silvennoisen ja Kummeli-ryhmän lähipiirin yhtiö.

Muutamaa kuukautta myöhemmin, eli toukokuun puolivälissä runkoryhmä siirtyi tien päälle. Keikkoja kertyi syyskuun loppuun mennessä poikkeuksellisen runsaasti, yhteensä reilut kuutisenkymmentä. Ja se keikkailu oli suomalaisen bluesin juhlaa, näin voi touhua kertaalleen lavan reunalta seuranneena vakuuttaa.

Kiertueen viimeinen keikka Savoy-teatterissa taltioitiin ja sen tiimoilta tehtiin myös tv-dokumentti, jossa nähtiin suunnilleen puolet keikasta. Live-levykin oli ilmeisesti mielessä, mutta syystä tai toisesta tuota toista albumia ei koskaan tullut, vaikka se asiaa penättäessä oli Heikki Silvennoisen mukaan miksauksia myöten valmiina. Ehkä se jonain päivänä näkee auringonvalon, ken tietää.

SF-Blues kiersi myös seuraavina kesinä, mutta niillä kiertueilla ei Dave ollut mukana, vaan porukassa vierailivat useat muut kotimaiset bluesin taitajat. Sen sijaan kesällä 2012 on Dave jälleen nousemassa lavalle kymmenvuotista perinnettä juhlistamaan alkuperäisessä kitarakolmikossa.

Dave on mukana albumin kolmestatoista biisistä kahdeksalla. Näistä valinnat osuvat rauhalliseen kappaleeseen “Deep Deep Love” sekä instrumentaaliin ”Toon Town Rag”. Jälkimmäinen edustaa Daven tuotannossa usein huomaamatta jääviä näppäriä ja hauskoja kitarailoitteluita, joissa monesti mennään rennolla ragtime-poljennolla – niin tässäkin.

Albumi #48 // Lindholm-Eve-Takala Redclouds: Redclouds

- poiminnat “Mysterious Tears” ja ”You Promised Me”

Toukokuussa 2003 ilmestyi kokoonpanolla Dave Lindholm (laulu/ kitara/ huuliharppu), Jarkko Eve (basso) ja Matti Takala (rummut), eli Redclouds-yhtyeen CD.

Albumia voisi positiivisesti luonnehtia kypsäksi ja rennoksi bändilevyksi, vaikka toisaalta siihen on jotenkin hankala saada otetta. Ilmestyessäänkin se jäi marginaaliin, vaikka miehityksensä puolesta potentiaalia sillä olisi voinut olla vaikka mihin. Jonkinlaista supertrioa sitä kasattaessa nimittäin haviteltiin. Dingon riveissä sen alkuvaiheissa soittanut basisti Eve teki näihin aikoihin yhteistyötä Daven kanssa ja mm. Juicen kanssa touhaillut ”Töysän Cobham” Takala tunnettiin tuhtina takojana. Tähtäimessä kolmikolla oli idea, että bändi tekisi vain yhden ainoan keikan jollakin suurella festivaalilla – tämä ajatus jäi sitten lopulta kokonaan toteutumatta.

 Albumin biisit ovat kokonaisuutena ehkä hieman tasapaksuja tai uskaltaisiko sanoa hutaistuja. Siis siinä mielessä, etteivät mainittujen taitavien maestrojen sinänsä taitavat suoritukset nouse lopulta mitenkään erikoisesti esille – kovin isoja irrotteluita ei keneltäkään kuulla taikka ne hukkuvat miksaukseen, eikä porukka oikein ole hitsautunut saumattoman svengiin. Ehkä syynä on Daven toimiminen tuottajana – joku bändin ulkopuolinen olisi voinut tiristää materiaalista ja miehistä irti hieman enemmän ja enemmän aikaa käyttäen jäljestä olisi tullut huolellisempaa.

Henkilökohtaisiksi suosikeiksi nousivat levyn ilmestymisaikaan ja nousevat edelleen tasapainoinen kakkosraita ”You Promised Me” sekä loppupuolen mukavan matalasti rullaava, Peter Green/Albatross -vaikutteinen ”Mysterious Tears”. Ne siis valinnoiksi.

Näiden aikojen bonuksena kannattaa ehdottomasti mainita vielä Daven versio George William Foxin ja Bob Gaudion kantrikappaleesta ”Mustang Heart” kevään 2004 omakustannelevyllä ”Back Seat of a Mustang”. Ford Mustang Owners' Club of Finland ry (FMOC) juhlisti kulunutta automerkin 40-vuotista taivalta. Mies levyn taustalla oli Jani Viitanen, Mustang-harrastaja itsekin. Hän on Yö-yhtyeessä kitaristina vaikuttanut, sittemmin studioalalla ja tuottajatehtävissä toimiva pitkän linjan musiikin moniammattilainen, jonka kädenjälki on painunut moneen Daven tallenteeseen.

Dave esittää tuolla levyllä erittäin onnistuneen versionsa, taustanaan Cover Co-bändi (Jukka Riitaluoma, kitara – Kai Harri Tapio Hyttinen, kitara & laulu – Kalle Salonen, basso – Jani Hölli, koskettimet – Vesa Saarikoski, rummut sekä Veijo Airaksinen, huuliharppu). Yhteensä levylle on koottu 17 Mustang-aiheista biisiä. Albumin painosmäärä oli julkaisuvuoden mukaan 2004 kappaletta, ja sitä myytiin yhdistyksen kautta, joten levyn löytäminen bonuksen kuulemiseksi ei välttämättä ole aivan helppoa.

Albumi #49 // Dave Lindholm & Jake’s Blues Band: Blue Moon Cars

- poiminnat “Baby You’re Wild” ja “One More Change”

Pirteä peruspaketti, joka svengaa kuin hirvi. Näin voisi luonnehtia keskikesällä 2004 julkaistua Daven ja Jake’s Blues Bandin albumia “Blue Moon Cars”. Lätty on vain parantunut vanhetessaan, ja itse asiassa siltä on aika hankala poimia vain kahta edustavinta biisiä – ehdokkaita olisi lukuisia levyllä olevan tusinan raidan joukossa.

Jake’s Blues Band on alkujaan 1992 perustettu toijalalainen bändi. Daven kanssa yhteistyö oli jatkunut pitkään ja vuoden 2003 aikana se tiivistyi niin, että levytyssessiot saatiin keväällä 2004 tiiviin keikkailun jatkoksi pystyyn. Porukkaan kuuluivat tuolloin Jake Yrölä kitarassa ja Timo Salo bassossa, rummuissa levyn kappaleilla vuorottelevat Tomi Saarinen ja Juha Yrölä.

Omakohtaisia kokemuksia bändistä lavalla Daven kanssa nähtynä ei ole, mutta pitkän historian, maineen, paikalla olleiden kertomusten ja nettivideoiden perusteella kyseessä on tiiviin keikkailun yhteen hitsaama ydinporukka.

Ne valinnat lyhyesti: Luonteenomaista Daven ja Jake’s Blues Bandin yhteistyölle ovat hienot kitarasoolot ja -vuoropuhelut bluesrockin erilaisten peruskuvioiden päälle paiskattuina. Niinpä valinta osuu kahteen hieman toisistaan poikkeavaan biisiin. Albumin toinen raita “Baby You’re Wild” rullaa kevyesti ja juohevasti alusta loppuun. “One More Change” -kappaleen pohjalla taasen kulkee ja polkee rytmiryhmän kutoma tanakka peruskuvio, jota on sitten ollut helppo maustaa maukkailla kitaroilla.

Albumi #50 // Rock'n'Roll Band: New Memories

- poiminnat “Rock’n’Roll Fire” ja ”Fever”

Aika harvoin Daven uralla on nähty re-union -tyyppisiä yhtyeitä, siis pitkän tauon jälkeen uudelleen kasattuja originaalikokoonpanoja. Nyt sellainen oli ja olikin toteutettuna parhaalla mahdollisella tavalla, kun Rock'n' Roll Band kapusi esiintymislavalle Järvenpään Puistobluesissa toinen heinäkuuta 2005, kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Konsertti taltioitiin albumiksi.

Bändin setti oli taidolla ja maulla koottu, jos kohta sen perustana ollut, yhtyeen 1975 levytetty materiaali oli aikanaan suunnilleen vain yhden albumin laajuinen.

Konserttia pohjustamaan bändi teki keväällä 2005 julkaistun CD-singlen, joka sisälsi kaksi uutta kappaletta: Daven “Rock’n’Roll Fire” sekä Pave Maijasen säveltämän ja Seppo Pietikäisen sanoittaman ”Rock’n’Roll Water”. Ensin mainittu on uutuutensa perusteella toinen valinta, vaikka se albumilla onkin bonuksena. 

”New Memories” oli kokonaisuutena Daven tuotannossa myös tavallaan uusi aluevaltaus, sillä se oli kaksoisjulkaisu. Toinen versio oli Puistobluesin keikalta äänitetty normaali liveCD, jossa oli bonusbiiseinä mainittu keväinen single. Toinen versio sisälsi ilman bonusbiisejä olevan CD:n ohella DVD:n, jossa on bändin keikka kuvallisesti taltioituna sekä lisukkeena 28 minuuttinen dokumenttielokuva ”I’m Gonna Roll! - Rokkibändin paluu”.

Toinen valinta tuottaa hieman päänvaivaa, sillä lavalla vedettiin kaikenlaisia kivoja erikoisuuksia, joita ei aikaisemmin oltu Daven levyillä kuultu, esimerkiksi pitkään maestron  keikkaohjelmistoon kuulunut ”Rockin’ Pneunomia (and Boogie Woogie Flu)”, versio Sam The Sham and The Pharaohs -bändin hitistä ”Wooly Bully” ja Bo Diddleyn ”Hey Mona” sekä Albert Järvisen ensimmäiseltä sooloalbumilta tuttu ”Teenage Nearvous Breakdown”.

Pisimmän korren tässä sarjassa vie kuitenkin Pave Maijasen vanha bravuuri ”Fever”. Sen sovitus ei tosin ole niin ”cool” ja intensiivinen kuin mitä se oli alun perin Maijasen vuoden 1974 loistavalla singlellä. Siinähän taustalla oli nimenomaan Rock'n' Roll Bandin esiaste ilman Davea, jossa kitaraa soitti Janne Ödner. ”Fever” nosti tuolloin Maijasen kertaheitolla omissa ja yleisissä rankingeissa Suomen huippusolistien joukkoon.

http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/DaveLindholm/newmemories.html

Albumi # 51 // Dave Lindholm: D&D

- poiminnat “Love Built a House” ja ”You Can’t Drive Me”

”D&D” -albumin kantava teema, jos niin voi sanoa, on dobro-kitara – siitä tulee levyn nimikin, ”Dave ja Dobro”. Dobro on tunnettu country- ja bluegrass-musiikin ohella bluessoittimena ja Dave oli aiemmin tarttunut siihen lähinnä perinnebluesin ja kitarasoolojen parissa. ”D&D” ei kuitenkaan ole countryä eikä juuri bluesiakaan, ainakaan perinteistä sellaista. Daven itsensä mukaan ”…tässä dobro on eri käytössä. Innostuin dobrosta pari vuotta sitten ja aloin ensi kertaa myös säveltää sillä”. Ja edelleen ”…bluesin puolelta on vaikutteita tullut Bukka Whitelta ja Elmore Jamesilta, ja miksei Johnny Winteriltäkin”. Useimpia kappaleita voisi luonnehtia balladeiksi, jos kohta muutama reippaampikin esitys mahtuu mukaan.

Huiluäänillä aukeavalla aloitusbiisillä ”Love Built a House” on heti hyvin esillä albumin luonne – mutta täytyy olla malttia kuunnella. Rauhallisesti kerrotun tarinan sävelkulkuun nivoutuu lähes huomaamattomia taustaääniä – rummutusta, kaikuja, päällekkäin tehtyjä äänityksiä. Kun kappale on myös jäänyt Daven keikkaohjelmistoon, niin se on luonteva ensimmäinen valinta.

”You Can’t Drive Me”, on helppo nostaa esille toisena, sangen tarttuvana kohokohtana. Kappale on riemastuttava kulttuuristen vaikutteiden kooste, jossa supisuomalainen Dave saattaa yhteen amerikkalaisperäisen resonaattorikitaran, bolerotyyppisen espanjalaissoundin ja venäläislähtöisen theremin-vekottimen vinkunan. Daven musiikissa uusi, ja aika lailla muutenkin harvinainen tuttavuus on mainittu theremin. Se koostuu tyypillisesti kahdesta boksiin yhdistetystä antennista ja siitä saadaan äänet irti liikuttelemalla käsiä antennien läheisyydessä. Theremin on yksi niistä harvoista soittimista, joissa soitto tapahtuu ilman fyysistä kosketusta.

Albumi # 52 // Dave Lindholm In English

- poiminnat ”Wounded Knee” ja ”Mau Mau”

Vuoden 2006 aikana tuli kuluneeksi 35 vuotta Dave Lindholmin ensilevystä, 1971 julkaistusta LP:stä ”Ferris”. Juhlavuoden kunniaksi Dave kokosi kiertuekokoonpanon esittämään valikoituja otteita tuon pitkän matkan varrelta, ja nimenomaan englanninkielellä toteutettuna.

Juhlavuoden kunniaksi kasattiin kokoonpano, jossa oli Daven ohella loistava ”the one and only” Maria Hänninen (basso & laulu), joka muistelee: ”Dave otti muhun keväällä 2006 asian tiimoilta yhteyttä ja kertoi että haluaa ainakin mut siihen kokoonpanoon mukaan, muu porukka oli vielä hakusessa. Kaikenlaisia nimiä vilahteli mutta lopulta Dave päätyi Nykäsen Anssiin (rummut) ja Mika "Lamppari" Lamminsivuun (kitara). Sir Lampard oli tuttu jo pitkältä ajalta Tampereen kuvioista. Sinänsä oli hauska että Dave kysyi multa että mitä sä haluat soittaa ja sanoin että bassoa. Dave ei ollut koskaan kuullut pihaustakaan bassonsoitostani mutta vastaus oli että selvä, soita sitten sitä. Kysyi, että onko oloni mukavampi basson kuin kitaran varressa ja sanoin että joo ja tuossa levyllä kuullaan lopputulos. Enhän mä ollut kauan bassoa soittanut, omassa Extra Virgin -orkassani lähinnä, mutta Dave ei epäillyt antaa tilaisuutta, ja se tuntui aivan mahtavalta luottamuslauseelta. Ja oli oikein messevää kun Dave diggaili rupisesta bassosoundistani. Mulla oli säröspedu välissä ja bassonuppina käyttämäni Hiwattin 100w kitaravahvistimen putkien hehku ei ainakaan sitä liikaa "hifistänyt". Treenattiin meidän nyt jo jyrätyssä treenitaivaassamme Lepolandiassa Helsingin Pakilassa ja Tampereella Omppu-studiossa.”

Kesän kiertueelta koottiin helmet reilun parin tusinan biisin joukosta albumille ”Dave Lindholm in English”. Musiikillinen aikamatka risteilee vapaasti eri vuosien välillä. Allekirjoittanut sai kunnian kartoittaa tuon aikamatkan eli kirjoittaa hihanuotit albumin oheiskirjaseen. Kiertueen konsertteja itsellä ei ollut tilaisuutta nähdä, mutta albumin kuuntelu korvaa osan menetyksestä. Toivoa näkemisestäkin voisi silti olla, jos joku kaivelisi arkistoja, sillä kuvamateriaalia taltioitiin ainakin Tavastian vedoista ja Hotelli Oivan keikalta. Aki Kaurismäki nimittäin kuvasi koeikan useammalla kameralla kokonaan sekä koko illan ajan tunnelmaa.

Albumilla on viljalti hienoja tulkintoja, joista lopulta esimerkillisiksi valinnoiksi nousevat Daven keikkaklassikko ”(We Were All Wounded at) Wounded Knee”, jota ei aiemmin ole taltioitu hänen levyilleen (originaali on Redbone-yhtyeen) sekä alkujaan Pen Lee & Co -bändin ”Mau Mau” vuoden 1976 LP:ltä ”Closer To The Drum”. Vaikka originaalin ”Mau Mau”:n jamihenkiset murinat ovatkin tatuoituneet mieleen edesmenneen Hessu Hiekkalan taikka oikeastaan koko Pen Lee & Co ‑orkesterin bravuurina, on tälläkin albumilla siitä vähintäinkin riittävän hieno versio.

Mieli tekisi valita myös oikopäätä Marian tulkitsemat Canpaza Gypsies -kappaleet ”Train Of Fire” ja ”Paralyzed”, mutta ne jääkööt kiinnostuneille bonuksiksi.

Albumi # 53 // Dave Lindholm & Jarmo Saitajoki: Nuo mainiot miehet soivine koneineen

- poiminnat ”Jazzikansa tulee” ja ”Rock-kukko”

Alkuvuodesta 2007 Dave pääsi taas kerran yllättämään. Jälleen tuli jotakin aivan uutta: Kokoelma posetiivin säestyksellä toteutettuja Daven suomenkielisiä hittejä.

Hankkeen taustalla ja tavallaan tuottajan roolissa oli rovaniemeläinen muusikko ja posetiivari Jarmo Saitajoki, jonka kanssa juttelin levyn ilmestyessä sen taustahistoriasta. Saitajoki hankki viime vuosituhannen lopussa Raffin R 20/31 -posetiivin pohtien alusta pitäen, miten sille voitaisiin toteuttaa suomalaisia kappaleita. Se olisi hanke, jollaista kukaan ei ollut aikaisemmin tehnyt. Yksi kerrallaan sopivat ehdokkaat karsiutuivat mietteistä, kunnes Dave jäi vahvimmaksi ehdokkaaksi. Miehet olivat tavanneet jo aiemmin ja reilut kaksi vuotta ennen julkaisua erään keikan jälkeisissä tunnelmissa puheet kääntyivät posetiivilevyyn. Dave oli hankkeeseen suostuvainen, mutta ei halunnut levylle uusia kappaleita, vaan vanhoja klassikoita.

Varsinainen toteutus oli pitkä ja kivinen tie, jonka Saitajoki vei sitkeästi läpi. Posetiivi toimii mekaanisten rei’itettyjen (pvc)rullien avulla, mihin kappaleet on ”koodattu”. Posetiivin tekee haasteelliseksi mm. se, ettei se ole kromaattinen soitin, eli siitä ei löydy kaikkia ääniä. Myös oikean tempon löytyminen on kirjaimellisesti posetiivarin kädessä. Mitä hitaampi biisi, sen vaikeampi toteuttaa. Davella olikin omien sanojensa mukaan vaikeuksia saada laulu kohdalleen monissa kappaleissa. Kaikujakaan ei näissä äänityksissä käytetty, mikä vielä pelkisti lopputulosta.

Sovitusten tekeminen ja niiden rullille siirtäminen ei sekään ollut helppo tehtävä – eikä myöskään Davelle niiden esittäminen. Ensimmäinen toimitettu erä rullia epäonnistui, sillä ainoastaan kappaleen ”Jazzikansa tulee” toteutus pystyttiin siitä käyttämään. Pelastajaksi löytyi musiikkikapteenina Rovaniemellä toiminut Tomi Väisänen, joka teki ison työn sovitusten kanssa. Lähes kolmen vuoden kehittelyajasta huolimatta aikataulu meni tiukille.

Rullia ei Saitajoen mukaan ehditty ennen studioon lähtöä kertaakaan edes kokeilla, mutta lopussa onni oli myötä ja äänitykset saatiin suunnitellusti valmiiksi.

Joihinkin tulkintoihin posetiivin rajoitukset ja pelkistetty sävel tuovat vähän hätäisen tunnun, mutta useimpien osalta soitin istuu hyvin Daven kappaleisiin. Esimerkiksi ”Rock-kukko” saa aivan uutta ulottuvuutta. Se olkoonkin mainiosti onnistuneen ”Jazzikansa tulee” -biisin kanssa tämän albumin valinta. Säestys kyllä sopii yllättävän hyvin myös esimerkiksi sellaisiin levyllä kuultaviin uudempiin Dave-klassikoihin kuin ”Puhelinlasku on mun” taikka ”Menneisyys”.

Albumi # 54 // Dave Lindholm & Otto Donner: Pieni ja hento ote

- poiminnat ”5 osaa elää”, ”Joo, oon sokee”ja ”Se puu kasvaa edelleen”

Mistähän tämä hieno DVD-kokonaisuus saikaan alkunsa? Ehkä ainakin osin Yle Teeman Näin se tehtiin & Kosketuksessa -ohjelmasarjan kautta. Siinä esiteltiin syyskuussa 2007 Dave Lindholmin ”Aino” -albumi. Keväisten kuvausten kaltainen intiimi konserttisalikiertue päästiin kokemaan pian ohjelman esityksen jälkeen eli lokakuussa 2007.

Otto Donner teki kiertueen kymmentä konserttia varten jousisovitukset ja toimi kapellimestarina. Dave esitti tuotantoaan soolona sekä jousisektion ja pianon säestämänä. Jousikvintetissä soittivat Pike Kontkanen (viulu), Alina Järvelä / Tuuli Talvitie-Kella (viulu), Laura Jaatinen (viulu), Sari Jeskanen (alttoviulu) ja Mirja Mattinen (sello).

Vanhojen hittien lisäksi konserteissa kuultiin peräkkäisinä numeroina kolme aivan uutta, aiemmin levyttämätöntä Dave-laulua, ”5 osaa elää”, ”Joo, oon sokee” sekä ”Se puu kasvaa edelleen”. Koko kolmikko saa luvan olla tämän levyn esimerkkivalintana. Peruste on biisien uutuusarvo ja harvinaisuus – muualla näitä kappaleita ei ole julkaistu.

Kun koko kaksiosainen konsertti oli hieno ja täysipainoinen elämys, niin olisi toki voinut valita vaikka kaikki sen liki 30 kappaleesta. Yksi kuulemisen arvoinen kuriositeetti on Daven keikoilta tuttu hassuttelu, M.A. Nummisen ”Nuoret ja vanhat”. Konserttien alussa muuten kuultiin musiikkia Daven posetiivilevyltä, tavoitteena oli sirkukseen saapumisen tunnelma.

Henkilökohtaiset muistot liittyvät paitsi hienoon Tamperetalon konserttiin, myös ja erityisesti DVD:n haastatteludokumenttiin, jonka sain kunnian ”käsikirjoittaa” ja toteuttaa. Sessio taltioitiin joulukuun alussa Otto Donnerin studiolla Tammisaaressa - kaikin puolin mielenkiintoinen ja miellyttävä kokemus. Otto ja Dave muistelivat menneitä ja nykyisiä äänittäjä Esa Santosen täydennellessä. Lopullisessa editoinnissa Esan osuudet oli valitettavasti leikattu pois.

http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/DaveLindholm/pienijahentoote_dvd.html

Albumi # 55 // Messengers: Messengers

- poiminnat “I Know What You’re Doing” ja “Get Me Out of Here”

Keväällä 2008 Davella oli uusi kokoonpano, nimeltään Messengers. Daven lisäksi siihen kuuluivat amerikkalais-tamperelainen Joe Vestich ynnä Jake’s Blues Bandin miehistö Jake ja Juha Yrölä sekä Timo Salo. Vestich on yli 20 vuotta Tampereella asunut taidemaalari-muusikko, joka teki Daven kanssa yhteistyötä jo ensimmäisinä Suomen-vuosinaan 1980-luvun loppupuoliskolla.

Messengers soitti pääosin Daven ja Joe Vestichin tekemää uutta materiaalia, sangen tanakkaa rockia.

Yhtyeen nimeä kantava esikoisalbumi sai lehdissä hyvät arvostelut ja sillä on useita mielenkiintoisia kappaleita. Melodinen “I Know What You’re Doing” on toinen valinta edustamaan sen musiikkia. Jos pysytään kapeammalla polulla ja tyydytään nimenomaan Daven tuotoksiin, osuu toinen valinta pitkään päätöskappaleeseen “Get Me Out of Here”. Se on ääniefekteineen kiinnostava, joskin hieman raskas kuunneltava – kappaleen kesto on nimittäin yli kymmenminuuttinen. Siinä toistuu eri efekteillä koristeltuna koko ajan suunnilleen sama, ”kävelevään” bassorytmiin perustuva kuvio. Kyseessä on juoneltaan selkeästi etenevä vankilatarina, jota Daven itsensä roolittama vuoropuhelu kuljettaa.

Jokeriraitana, eli kolmantena ja vaihtoehtoisena valintana on bändin promosinglen lohkaisuksikin päätynyt raita ”C'mon, Use Me”. Se on Joe Vestichin käsialaa ja hän myös laulaa sen. Erittäin hieno ja vahva biisi ja toteutus. Daven rooli vain on tässä useimpia muita albumin kappaleita vähäisempi.

http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/DaveLindholm/messengers.html

Albumi # 56 // JUICE REMU DAVE: Live!

- poiminnat ”Todistus 45” ja ”Silti”

Syksyllä 2008 päivänvalon näki CD:n muodossa nauha arkistojen kätköistä. Alkuvuonna 2002 oli järjestetty melko erikoinen kokonaisuus, nimittäin Daven, Juice Leskisen ja Remu Aaltosen yhteinen kiertue. Heitä säesti ammattilaisista koostuva housebändi, jota nimitettiin Testostereomixbandiksi. Siinä olivat mukana Pedro Hietanen, Nipa Niilola, Anti Tammilehto, Kankku Kankaanpää, Jani Kemppinen ja Arto Rautajoki. Solistikolmikosta jokainen esiintyi ensin yksin taustayhtyeen edessä ja lopussa oli varttitunti triona vedettyjä Hurriganes-biisejä Juicen hoidellessa Cissen virkaa.

Keikkoja oli yhteensä tusinan verran, ja allekirjoittaneellakin oli tilaisuus nähdä niistä yksi - se oli varsin riittävä määrä. Dave klaarasi osuutensa parhaiten, mutta Juice kärvisteli flunssan kourissa eikä Remukaan ollut enää parhaassa iskussa. Oikeastaan illasta on mieleen taltioitunut vain erikoisesti toteutetun ja vähän vetelän Hurriganes-potpurin ohella käyttämättä jäänyt tilaisuus morjestaa Juicea. Eipä tuota kehdannut, kun ei mitään varsinaista asiaa ollut. Aasinsilta Dave-historiaan ja kiitoksen paikka olisi silti löytynyt usean vuoden takaa. Kun kirjoitin Rare-lehteen 1990-luvun alkupuolella ensimmäiset Dave-biografiat, oli Juice niitä harvoja, jolta tuli päätoimittaja Räsäsen Jarpan kautta kommentteja ja myös juttua täydentävää tietoa maestron singlestä, jolla Dave oli vierailijana.

Tämän kokonaisuuden osalta valinta osuu sen suuremmitta perusteluitta biiseihin ”Todistus 45” (alkujaan levyltä ”Dave Lindholm & Pitkät Kiinalaiset”) sekä ”Silti” (alkujaan levyltä ”Kissatanssit”). Toteutus on tanakka ja hyvässä iskussa oleva bändin ammattilaisrivistö saa biisit kulkemaan mukavasti. Muutoinkin ja muihin staroihin kantaa ottamatta koko Daven osuus on taltioitunut albumille mukavan laadukkaasti.

Kymmenminuuttinen Dave/Juice/Remun Hurriganes-kimara (”Roadrunner”, ”It Ain’t What You Do”, ”Keep On Knocking”, ”Get On”) olisi valintojen suhteen tietenkin iso kuriositeetti, mutta on se sen verran kamala, että musiikillinen anti ratkaiskoon. (Ja jos pakko olisi, niin sikermän neljästä osiosta ”Keep On Knocking” ehkä menisi tullista jotenkuten läpi.)

Albumi # 57 // Messengers: Silver

- poiminnat ”You Need A New Gee” ja ”Steal The Wind”

Kyseessä on Messengers-kokoonpanon (Dave, Joe Vestich, Jake ja Juha Yrölä sekä Timo Salo) toinen albumi, joka julkaistiin keväällä 2009. Se on kovavauhtista tummaa paahtoa riffipohjaisella menolla ryyditettynä. Biisit ovat perustaltaan mukavan erilaisia ja toisistaan poikkeavia, mutta lienee sanottava, etteivät ne kaikki oikein kehity edetessään. Taltioitaessa on käytetty välillä huolettoman helppoja ratkaisuja ja lauluosuuksissa solisteilla on paikoitellen pientä pinnimistä.

Itsellä ei ole ollut tilaisuutta nähdä Messengersiä lavalla, mutta YouTube-taltioinnit vahvistavat mm. Jake’s Blues Bandin pohjalta syntyneen mielikuvan, että parhaimmillaan tällainen materiaali toimii livenä lavalla. Studiossa se vaatisi jossain määrin enemmän paneutumista ja tiukkaa tuottajan peukaloruuvia.

Valinnat pystyy silti tuskatta tekemään: ”You Need A New Gee” ja ”Steal The Wind”.

”You Need A New Gee” on albumin avauskappale ja vaikka se tekstitykseltään on bama lama ding dong -fraasien osalta aika yhdentekevä, ovat sanat enemmänkin vain osanen rullaavaa kokonaisuutta. Biisin puolivälissä aukeaa tiukka kitaroiden vuoropuhelu, jonka jäljiltä ei valittamista pahemmin jää.

Omalla ”Steal The Wind” -kappaleellaan Joe Vestich solistina rauhoittaa kokonaisuutta. Biisi tuo mukavaa lisäväriä ja luo laulun sävyllään takauman Daven uran alkuaikojen Lindholm - Mike Westhues -yhteistyöhön.

Varanumeroksi albumilta voi halutessaan poimia vaikkapa Daven käsialaa olevan mukavan rentoilun ”On the Top”.

http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/DaveLindholm/messengers_silver.html

Albumi # 58 // Dave Lindholm ja LAUNEEN K.: Lahti

- poiminnat “Rodeo” ja “Poltetaan kaikki”

Syyskuun lopussa 2009 julkaistiin Lahtelaisen ravintola Torven miljöössä albumi ”Lahti”, jolla Daven keskeisenä tukijoukkona toimivat Karit ”Pitkä” Lehtinen ja ”Kuja” Salmi. Ensin mainittu tuttu monilta Daven aikaisemmilta levyiltä ja myös Sliippareista, jälkimmäinen mm. Daven Pitkät kiinalaiset –kokoonpanosta. Ilmoille oli saatettu rento, dylanhenkinen levy, jota soundia Soundi-lehti luonnehti osuvasti sanoilla ”elämänmakuinen svengi”. Kahdeksan vuoden tauon jälkeen käsissä oli jälleen kokonaan Daven uutta suomenkielistä materiaalia sisältävä kokonaisuus. Mutta entä ”Launeen K”? Paikallinen Citymarketko innoitti? Se ei ole itselle toistaiseksi selvinnyt..

Joka tapauksessa tekstit ovat nyt pääosassa. Sävelmät ovat melko perustavaraa, kuitenkin mukavia ja kulkevia kaikki tyynni. Sanoituksissa on huumorin pilkettä, mutta myös syvempää sanottavaa. Vaikkapa kepeydestään huolimatta koulukiusaamiseen perustuva "Keinu" taikka sarkastinen "Elämää 1800-luvulla": "Voi luoja, kuinka jumalatonta menoo! Pakanat pureskelee raamatun reunaa. Luulet, että tää on historiaa, mut jossain tää tapahtuu nyt!"

Esimerkillisten biisien valinta osuu albumilla toiseksi ja kolmanneksi sijoitettuihin raitoihin “Rodeo” ja “Poltetaan kaikki”.

“Rodeo” on vakuuttava, Daven tuotannossa taas kerran uudentyyppinen biisi. Sen laulaa, taikka pikemminkin lausuu, Daven monivuotinen ystävä ja soittokumppani Pitkä Lehtinen. Tarinan juoni ja fiilis on, että kun nuori mies lähti aikanaan sirkukseen, voi blues-ukko nyt katsoa jo taaksekin päin. Voi todeta, että vaikka olisi voinut tehdä muutakin, hän halusi vain rodeoon – tien päälle.

Nykyisten tiukkenevien tupakkakieltojen aikaan nikotinisti-Dave pukkaa esiin saamansa vanhat Dylan -vaikutteet ironista protestointia julistavalla kappaleella ”Poltetaan kaikki” ("…kuollaan nuorina, meidät muistetaan kauniina…"). Teksti sai vinon hymyn nousemaan huulille, etenkin kun levyn julkaisun aikaan omalla työmaalla väännettiin vahvasti kättä savuttomaksi työpaikaksi siirtymisestä.

http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/DaveLindholm/lahti.html

Albumi # 59 // Dave Lindholm & Otto Donner: More Than 123

- poiminnat ”Why I Smile Again” ja ”Lucky Johnny's Gone”

Vuoden 2010 huhtikuussa äänitetyn albumin kustansi TUM-yhtiö, joka esitteli uutuuden seuraavasti: ”Dave Lindholmin ja Otto Donnerin 12.10. julkaistava yhteislevy ”More Than 123” soi verevästi bluesin ja New Orleans -poljennon tahdissa. Tunnustettujen musiikkihahmojen yhteisissä sävellyksissä kohtaavat kiehtovalla tavalla Lindholmin vahva blues-tausta ja Donnerin jazz-estetiikkaa huokuvat sovitukset, jotka tulkitsee Suomen eturivin jazzmuusikoista koottu yhtye.”

Hyvin tiivistetty, sillä kuultavana oli Davenkin musiikin laajassa kirjossa aivan uudenlainen kombinaatio. Allekirjoittanut kuuli näistä visioista ensimmäisen kerran 2008 ”Pieni ja hento ote” konsertti-DVD:n koostamisen yhteydessä ja uudemman kerran kesällä 2010. Tuolloin suunnitelmat olivat jo toteutuneet ja nauhoitukset valmiit, mutta Dave kertoi julkaisukanavan etsimisen jääneen Otto Donnerin harteille. AllStar levy-yhtiö oli hylännyt Daven tekemän ehdotuksen nauhoitusten julkaisemisesta. Pitkä nenä tuli moiselle niuholle kustannuspolitiikalle, sillä albumista kehkeytyi täysipainoinen kuuntelukokemus ja etenkin arvostelumenestys. Siitä kirjoitettiin syystäkin mediassa enemmän kuin useimmista Daven julkaisuista pitkiin aikoihin.

Dave oli määrittellyt seitsemän albumilla olevan biisin järjestyksen: ”eka ja viimeinen oli selviä, loput niiden välissä pikkujuttuja”. Valinta osuukin juuri näihin kahteen kappaleeseen - avausnumeroon ”Why I Smile Again” ja päätökseen ”Lucky Johnny's Gone”.

”Why I Smile Again” on hidas, mietiskelevän tuntuinen kappale, jonka toteutus on nappisuoritus niin Davelta kuin muultakin porukalta. Hienon ominaisvärin siihen antavat Michael Dunkelin tenorifonin osuudet.

”Lucky Johnny's Gone” on ensikuulemalta hauskaa humppaa, mutta paljastuu hilpeän haikeaksi ja moniulotteiseksi, uskaltaisiko sanoa peijaisviisuksi. Daven laulaessa Onnekasta Johnnya muistellen – ”Lucky Johnny is gone, but his music lives on…” – tunnelmoidaan niin New Orleans -jazz-hautajaisten vaikutteisesti Petri Keskitalon tuuban tahdittamana kuin surumielisessä Mikko Helevän kirkkourkusoundein soittamassa Hammond-osuudessa.

http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/DaveLindholm/morethan123.html

Albumi # 60 // Isokynä Lindholm: Tätä on mun rock’n’roll 1972-1975

- poiminnat ”Do You Know Your Name” ja ”Love In Vain”

Alkuvuodesta 2011 julkaistiin Daven vanhalla artistinimellä ”Isokynä Lindholm” Loven kustantama neljän CD:n boksi ”Tätä on mun rock’n’roll 1972-1975”. Sen sisältö koostuu yhteensä viidestä Daven alkuaikojen albumista (Isokynä Lindholm – Sirkus – Musiikkia – Lillan – Fandjango) sekä yhden CD:n verran muista tuon ajan itselle ja muille tehdyistä kappaleista. Mukana on lisäksi viidentenä levynä omassa kotelossaan Seppo Pietikäisen 2007 ohjaama DVD-dokumentti ”Dave Lindholm - Kukkuu ja mä en oo ees sekasin”.

Kun boksin pääosa on jo aiemmin julkaistua, hyvinkin tuttua tavaraa ja toisaalta kattaa likemmäs sata biisiä, on kahden valitseminen niistä hiukan hankalaa. Valinta osuu vuodelta 1972 peräisin olevaan kappaleeseen ”Do You Know Your Name” sekä "Kukkuu"-dokumentissa kuultavaan katkelmaan ”Love In Vain”.

”Do You Know Your Name” on englanninnos Daven ensimmäisestä singlestä vuodelta 1972. Käännös siitä tehtiin tuolloin osana Loven suunnittelemaa yhteistyötä jenkkimarkkinoille sikäläisen Trilogy-yhtiön kanssa. Kappale piti julkaista omana singlenä, mutta tuli lopulta ulos vain kahdella suhteellisen harvinaisella kokoelmalla. Painokset niistä olivat loppuneet nopeasti. Niitä ei ollut saatavissa C-kasetteina vaan vinyyleinä, joita ei muutenkaan olisi ollut tuonajan hyvinvarustetuissa maaseudun sekatavaraliikkeissä. ”Do You Know Your Name” -kappaleen kuuleminen onnistuikin kovasta hakemisesta huolimatta allekirjoittaneelta vasta toukokuussa 1978. Se vaati tarkoitushakuisen kirjeen Yleisradioon, nimittäin toivelistan Jokamiehen toivekonserttiin. Kun listasta laati Antenni- tai Katso -lehdestä luettujen ohjeiden mukaan riittävän monipuolisen mutta tiiviin, ehdotus meni kuin menikin läpi ja silloinen abiturientti sai haluamansa biisit kuultavaksi radion kautta. Mukana kuorrutuksena oli Kirkaa, Louis Armstrongia, Cumulusta, Nancy Sinatraa, Barclay James Harvestia, Yes’ä ja monia muitakin eri tyylilajeja edustavia artisteja. Keskeinen idea kaiken takana oli kuitenkin kuulla ”Do You Know Your Name”.

Toinen valinta, ”Love In Vain”, on keikkaäänite - perusbiisi kaikkien bluesmiesten kantaäidiltä Robert Johnsonilta. Valintaperuste on nimenomaan se, että mistään aiemmalta Daven levyltä sitä ei löydy, vaikka Dave on sitä keikoilla veivannut vuosikaudet. Tässäkin tapauksessa DVD:llä on valitettavasti vain katkelma. Valintaa helpotti mahdollisuus tsekata koko biisi YouTuben kautta, josta löytyi (piraatti)tallenne vuoden 2010 loppupuolella pienen keikkarupeaman tehneen Shoeshiners-trion (Dave - Marjo Leinonen - Rane Raitsikka) esiintymisestä.