- poiminnat ”Jazzikansa tulee” ja ”Rock-kukko”
Alkuvuodesta 2007 Dave pääsi taas kerran yllättämään. Jälleen tuli jotakin aivan uutta: Kokoelma posetiivin säestyksellä toteutettuja Daven suomenkielisiä hittejä.
Hankkeen taustalla ja tavallaan tuottajan roolissa oli rovaniemeläinen muusikko ja posetiivari Jarmo Saitajoki, jonka kanssa juttelin levyn ilmestyessä sen taustahistoriasta. Saitajoki hankki viime vuosituhannen lopussa Raffin R 20/31 -posetiivin pohtien alusta pitäen, miten sille voitaisiin toteuttaa suomalaisia kappaleita. Se olisi hanke, jollaista kukaan ei ollut aikaisemmin tehnyt. Yksi kerrallaan sopivat ehdokkaat karsiutuivat mietteistä, kunnes Dave jäi vahvimmaksi ehdokkaaksi. Miehet olivat tavanneet jo aiemmin ja reilut kaksi vuotta ennen julkaisua erään keikan jälkeisissä tunnelmissa puheet kääntyivät posetiivilevyyn. Dave oli hankkeeseen suostuvainen, mutta ei halunnut levylle uusia kappaleita, vaan vanhoja klassikoita.
Varsinainen toteutus oli pitkä ja kivinen tie, jonka Saitajoki vei sitkeästi läpi. Posetiivi toimii mekaanisten rei’itettyjen (pvc)rullien avulla, mihin kappaleet on ”koodattu”. Posetiivin tekee haasteelliseksi mm. se, ettei se ole kromaattinen soitin, eli siitä ei löydy kaikkia ääniä. Myös oikean tempon löytyminen on kirjaimellisesti posetiivarin kädessä. Mitä hitaampi biisi, sen vaikeampi toteuttaa. Davella olikin omien sanojensa mukaan vaikeuksia saada laulu kohdalleen monissa kappaleissa. Kaikujakaan ei näissä äänityksissä käytetty, mikä vielä pelkisti lopputulosta.
Sovitusten tekeminen ja niiden rullille siirtäminen ei sekään ollut helppo tehtävä – eikä myöskään Davelle niiden esittäminen. Ensimmäinen toimitettu erä rullia epäonnistui, sillä ainoastaan kappaleen ”Jazzikansa tulee” toteutus pystyttiin siitä käyttämään. Pelastajaksi löytyi musiikkikapteenina Rovaniemellä toiminut Tomi Väisänen, joka teki ison työn sovitusten kanssa. Lähes kolmen vuoden kehittelyajasta huolimatta aikataulu meni tiukille.
Rullia ei Saitajoen mukaan ehditty ennen studioon lähtöä kertaakaan edes kokeilla, mutta lopussa onni oli myötä ja äänitykset saatiin suunnitellusti valmiiksi.
Joihinkin tulkintoihin posetiivin rajoitukset ja pelkistetty sävel tuovat vähän hätäisen tunnun, mutta useimpien osalta soitin istuu hyvin Daven kappaleisiin. Esimerkiksi ”Rock-kukko” saa aivan uutta ulottuvuutta. Se olkoonkin mainiosti onnistuneen ”Jazzikansa tulee” -biisin kanssa tämän albumin valinta. Säestys kyllä sopii yllättävän hyvin myös esimerkiksi sellaisiin levyllä kuultaviin uudempiin Dave-klassikoihin kuin ”Puhelinlasku on mun” taikka ”Menneisyys”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti