- poiminnat ”You Need A New Gee” ja ”Steal The Wind”
Kyseessä on Messengers-kokoonpanon (Dave, Joe Vestich, Jake ja Juha Yrölä sekä Timo Salo) toinen albumi, joka julkaistiin keväällä 2009. Se on kovavauhtista tummaa paahtoa riffipohjaisella menolla ryyditettynä. Biisit ovat perustaltaan mukavan erilaisia ja toisistaan poikkeavia, mutta lienee sanottava, etteivät ne kaikki oikein kehity edetessään. Taltioitaessa on käytetty välillä huolettoman helppoja ratkaisuja ja lauluosuuksissa solisteilla on paikoitellen pientä pinnimistä.
Itsellä ei ole ollut tilaisuutta nähdä Messengersiä lavalla, mutta YouTube-taltioinnit vahvistavat mm. Jake’s Blues Bandin pohjalta syntyneen mielikuvan, että parhaimmillaan tällainen materiaali toimii livenä lavalla. Studiossa se vaatisi jossain määrin enemmän paneutumista ja tiukkaa tuottajan peukaloruuvia.
Valinnat pystyy silti tuskatta tekemään: ”You Need A New Gee” ja ”Steal The Wind”.
”You Need A New Gee” on albumin avauskappale ja vaikka se tekstitykseltään on bama lama ding dong -fraasien osalta aika yhdentekevä, ovat sanat enemmänkin vain osanen rullaavaa kokonaisuutta. Biisin puolivälissä aukeaa tiukka kitaroiden vuoropuhelu, jonka jäljiltä ei valittamista pahemmin jää.
Omalla ”Steal The Wind” -kappaleellaan Joe Vestich solistina rauhoittaa kokonaisuutta. Biisi tuo mukavaa lisäväriä ja luo laulun sävyllään takauman Daven uran alkuaikojen Lindholm - Mike Westhues -yhteistyöhön.
Varanumeroksi albumilta voi halutessaan poimia vaikkapa Daven käsialaa olevan mukavan rentoilun ”On the Top”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti