- poiminnat ”5 osaa elää”, ”Joo, oon sokee”ja ”Se puu kasvaa edelleen”
Mistähän tämä hieno DVD-kokonaisuus saikaan alkunsa? Ehkä ainakin osin Yle Teeman Näin se tehtiin & Kosketuksessa -ohjelmasarjan kautta. Siinä esiteltiin syyskuussa 2007 Dave Lindholmin ”Aino” -albumi. Keväisten kuvausten kaltainen intiimi konserttisalikiertue päästiin kokemaan pian ohjelman esityksen jälkeen eli lokakuussa 2007.
Otto Donner teki kiertueen kymmentä konserttia varten jousisovitukset ja toimi kapellimestarina. Dave esitti tuotantoaan soolona sekä jousisektion ja pianon säestämänä. Jousikvintetissä soittivat Pike Kontkanen (viulu), Alina Järvelä / Tuuli Talvitie-Kella (viulu), Laura Jaatinen (viulu), Sari Jeskanen (alttoviulu) ja Mirja Mattinen (sello).
Vanhojen hittien lisäksi konserteissa kuultiin peräkkäisinä numeroina kolme aivan uutta, aiemmin levyttämätöntä Dave-laulua, ”5 osaa elää”, ”Joo, oon sokee” sekä ”Se puu kasvaa edelleen”. Koko kolmikko saa luvan olla tämän levyn esimerkkivalintana. Peruste on biisien uutuusarvo ja harvinaisuus – muualla näitä kappaleita ei ole julkaistu.
Kun koko kaksiosainen konsertti oli hieno ja täysipainoinen elämys, niin olisi toki voinut valita vaikka kaikki sen liki 30 kappaleesta. Yksi kuulemisen arvoinen kuriositeetti on Daven keikoilta tuttu hassuttelu, M.A. Nummisen ”Nuoret ja vanhat”. Konserttien alussa muuten kuultiin musiikkia Daven posetiivilevyltä, tavoitteena oli sirkukseen saapumisen tunnelma.
Henkilökohtaiset muistot liittyvät paitsi hienoon Tamperetalon konserttiin, myös ja erityisesti DVD:n haastatteludokumenttiin, jonka sain kunnian ”käsikirjoittaa” ja toteuttaa. Sessio taltioitiin joulukuun alussa Otto Donnerin studiolla Tammisaaressa - kaikin puolin mielenkiintoinen ja miellyttävä kokemus. Otto ja Dave muistelivat menneitä ja nykyisiä äänittäjä Esa Santosen täydennellessä. Lopullisessa editoinnissa Esan osuudet oli valitettavasti leikattu pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti