- poiminnat ”Why I Smile Again” ja ”Lucky Johnny's Gone”
Vuoden 2010 huhtikuussa äänitetyn albumin kustansi TUM-yhtiö, joka esitteli uutuuden seuraavasti: ”Dave Lindholmin ja Otto Donnerin 12.10. julkaistava yhteislevy ”More Than 123” soi verevästi bluesin ja New Orleans -poljennon tahdissa. Tunnustettujen musiikkihahmojen yhteisissä sävellyksissä kohtaavat kiehtovalla tavalla Lindholmin vahva blues-tausta ja Donnerin jazz-estetiikkaa huokuvat sovitukset, jotka tulkitsee Suomen eturivin jazzmuusikoista koottu yhtye.”
Hyvin tiivistetty, sillä kuultavana oli Davenkin musiikin laajassa kirjossa aivan uudenlainen kombinaatio. Allekirjoittanut kuuli näistä visioista ensimmäisen kerran 2008 ”Pieni ja hento ote” konsertti-DVD:n koostamisen yhteydessä ja uudemman kerran kesällä 2010. Tuolloin suunnitelmat olivat jo toteutuneet ja nauhoitukset valmiit, mutta Dave kertoi julkaisukanavan etsimisen jääneen Otto Donnerin harteille. AllStar levy-yhtiö oli hylännyt Daven tekemän ehdotuksen nauhoitusten julkaisemisesta. Pitkä nenä tuli moiselle niuholle kustannuspolitiikalle, sillä albumista kehkeytyi täysipainoinen kuuntelukokemus ja etenkin arvostelumenestys. Siitä kirjoitettiin syystäkin mediassa enemmän kuin useimmista Daven julkaisuista pitkiin aikoihin.
Dave oli määrittellyt seitsemän albumilla olevan biisin järjestyksen: ”eka ja viimeinen oli selviä, loput niiden välissä pikkujuttuja”. Valinta osuukin juuri näihin kahteen kappaleeseen - avausnumeroon ”Why I Smile Again” ja päätökseen ”Lucky Johnny's Gone”.
”Why I Smile Again” on hidas, mietiskelevän tuntuinen kappale, jonka toteutus on nappisuoritus niin Davelta kuin muultakin porukalta. Hienon ominaisvärin siihen antavat Michael Dunkelin tenorifonin osuudet.
”Lucky Johnny's Gone” on ensikuulemalta hauskaa humppaa, mutta paljastuu hilpeän haikeaksi ja moniulotteiseksi, uskaltaisiko sanoa peijaisviisuksi. Daven laulaessa Onnekasta Johnnya muistellen – ”Lucky Johnny is gone, but his music lives on…” – tunnelmoidaan niin New Orleans -jazz-hautajaisten vaikutteisesti Petri Keskitalon tuuban tahdittamana kuin surumielisessä Mikko Helevän kirkkourkusoundein soittamassa Hammond-osuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti