Albumi # 1 // Ferris (Wheel): Ferris

- poiminnat ”Black Friday” ja ”Mama”

Daven ensimmäinen levyttänyt kokoonpano Ferris Wheel syntyi treenatessa Hessu Hiekkalan ja Matti Saxelinin kanssa. Tämä kolmikko oli junaillut 1968 pop-jumalanpalveluksen järjestämisen Haagaan. Ohjelmistossa oli jo tällöin mm. versio ”Sirkus”-levyllä julkaistusta biisistä ”Illan prinsessa” sekä ”Hooray For Someone”, joka päätyi toistakymmentä vuotta myöhemmin Pen Lee & Co:n albumille. Itse konsertti ei ollut mikään menestys, kuulijoiksi kertyi vain pieni joukko kavereita.

Arto Sotavallan bändissä soittanut Jake Itävaara tuli käymään treeneihin, kiinnostui touhusta ja liittyi mukaan. Näin Ferris Wheel sai 1969 varsinaisen muotonsa. Ensimmäinen keikka oli lämmittelybändinä Kulttuuritalolla konsertissa, jossa pääesiintyjä oli Dave Dee, Dozy, Beaky, Mick & Titch. Nämä eivät saapuneet koskaan paikalle, ja niinpä illan esiintyjiksi jäivät Ferris Wheel ja Insence.

Ferris Wheelillä oli kaikenlaisia pieniä keikkoja. Ajan mittaan bändin muut jäsenet halusivat tehdä demon ja päästä levyttämään. Juttua junaili erityisesti rumpali Saxelin. Vaikka Dave itse ei ollut ajatuksesta ollenkaan innostunut tehtiin treenikämpällä 1970 ensimmäinen demonauha. Sen laatu ei levy-yhtiölle kelvannut, ja uusi demo äänitettiin Finnvoxissa. Tätä tarjottiin Måns Groundstroemille ja Eki Hyvöselle Loveen, mutta heidän mielestään bändi ei ollut vielä kypsä levyttämään.

Ylen arkistoissa on säilynyt hieman myöhäisempi Ferris Wheelin 16.1.71 Pop Pop -ohjelmaan tehty radiokeikka. Nauhan kolme kappaletta osoittavat, että hiomisen varaa soittotaidoissa ja vähän virittämisessäkin vielä tuolloin todella oli.

Kesän 1970 aikana Ferris Wheel teki tavanomaisempien juttujen lisäksi neljä klubikeikkaa Italiassa. Syksyn uuden koenauhan jälkeen päästiin levyttämään keväällä 1971. Levyn ja bändin nimeksi tuli yksinkertaisesti Ferris. Syynä nimenmuutokseen olivat kolme muuta Ferris Wheel -nimistä ulkomaista yhtyettä. Levy äänitettiin kahden päivän aikana suoraan sisään, mitään kohtia uusimatta. Dave ei ole albumia koskaan kovin korkealle arvostanut. Ironista sikäli, että juuri hänen vauhdikas persoonansa sai Loven avaamaan studion ovet. Bändin soitto kuulosti tuottaja Groundstroemin mukaan kamalalta eikä Daven musiikillisista kyvyistä oltu vielä lainkaan vakuuttuneita. Mukana on kymmenen englanninkielistä kappaletta. ”Black Friday”, jolla Hiekkala soitti kitaroita, pääsi parille Loven kokoelmalle mukaan.

”Black Friday” on toinen valinta, toinen olkoon albumin avaava vauhtibiisi ”Mama”. Eikä siinä mitään, useampi muukin kymmenestä kappaleesta on kestänyt ajan hampaan ihan mukavasti. Levystä tehtiin pieni painos ja se on ollutkin CD-julkaisuunsa saakka ehdottomasti hankalimmin löydettäviä Daven tuotoksia. Nykyisin sitä onneksi löytyy melko helposti.

LP:n jälkeen fiilikset muuttuivat liian vakaviksi ja "vastuullisiksi". Tämä johti nopeasti miehistön vaihdoksiin ja bändin hajoamiseen. Levyn julkaisun aikoihin Itävaara lähti bändistä, josta syystä hän ei albumin kannessakaan esiinny. Lyhyen triona olon jälkeen tuli mukaan Orient Expressistä Klaus Stolt, joka ehti kuitenkin olla mukana vain pienen hetken. Viimeinen Ferriksen keikka oli Helsingin työväentalolla kevättalvella 1971.

Albumi #2 // Iso "Kynä" Lindholm

- poiminnat ”Minun nimi on nimessun” ja ”Liity meihin enkeleihin”

Yhtyeensä Ferrisin mentyä päreiksi Dave otti Loveen yhteyttä ja vei sinne nauhan englanninkielisiä biisejä. Måsse Groundstroem ehdotti kappaleiden tekemistä uudelleen suomeksi tai ruotsiksi. Suomen kielen käyttöä Love suositti tuolloin useille muillekin lauluntekijöille, mutta lisäsyynä olivat Daven kielikuvat, jotka englanniksi olivat kohtuullisen hämäriä. Vastusteltuaan ensin ajatusta hän teki työtä käskettyä ja muutti tekstit suomenksi, ensimmäisenä biisinä oli ”Minun nimi on nimessun”.

Dave oli käynyt joillakin keikoilla ja treenannut Kojon kanssa akustisesti Marc Bolanin / Tyrannosaurus Rexin kappaleita sekä uusia biisejään, esimerkkeinä juuri ”Minun nimi on nimessun” ja ”Liity meihin enkeleihin”. Nämä oltkoot myös tämän kerran valinnat. Ensin mainittu sai ideansa ja vaikutteensa Tapio Rautavaaran ”Yölinjalla” -kappaleesta, josta lainattiin bassokuvio. Taiteilijanimenä oli Great Pen Lee, joka tulevan levyn myötä suomentui Isokynäksi. Nimi oli peräisin julisteesta Daven seinällä.

Maalis-huhtikuussa 1972 äänitettiin Finnvoxissa soolo-LP ”Iso "Kynä" Lindholm”, joka ilmestyi alkukesällä saaden hyvät arvostelut. Dave sovitti biisejä Häkä Virtasen kanssa Markku Aron kämpällä. Biisit nauhoitettiin tyypilliseen tapaan pääosin yhdellä-kahdella otolla. Isokynän erikseen kirjoittaminen albumin nimessä oli Loven sihteerin eroottisuuteen vivahtava päähänpisto, minkään tietoisen julkisuuskuvan kanssa sillä ei ollut tekemistä.

Levy oli suomenkielinen ja tapa käyttää kieltä erottikin jo tuolloin Daven muista lauluntekijöistä. Kuten hän oraakkelimaisesti totesi Iltasanomien haastattelussa 1972: "Tavallaan en laula suomen kieltä. Laulan meikäläisiä sanoja englantilaisittain ääntäen... Suomen kieli on liian usein sivuutettu olankohautuksella pophommissa. Silti se on sangen käyttökelpoinen". Albumin musiikilliset vaikutteet tulevat T.Rexin suunnasta. Kojon kanssa vietettyä aikaa ajatellen tämä ei ole kovin yllättävää.

Levyltä julkaistiin 1972 singlet ”Minun nimi on nimessun”/”Rakas rakas rakas” sekä ”Liity meihin enkeleihin”/”Sinun rock”. ”Minun nimi on nimessun” oli myös discohitti, jota vertailtiin Bolanin ”Jeepsteriin”. Yhtäläisyyksiä biiseistä löytyykin, mutta Dave oli hittinsä tehnyt jo aiemmin, joten mikään kopio ei ole kyseessä.

”Minun nimi on nimessun” julkaistiin englaninkielisenä versiona ”Do You Know Your Name” Loven kokoelmilla ”Rock´n roll juhlaa 3” ja ”The Best of Love/Trilogy Records” 1973. Jälkimmäinen oli erään jenkkilevy-yhtiön, Trilogyn kanssa tehty yhteisjulkaisu. Suunnitelmissa oli myös julkaista kappale USA:ssa singlenä, mutta se ei kuitenkaan toteutunut, vaikka nauhat sitä varten tehtiinkin.

”Iso "Kynä" Lindholm” -levyn ilmestymisen aikoihin Dave soitti myös puolisen vuotta ravintolakeikoilla Arto Sotavallan taustayhtyeessä. Aluksi soittimena oli basso, myöhemmin kitara. Dave on mukana maaliskuun lopussa 1972 äänitetyllä Sotavallan singlellä ”Lady hoi”/”Meidät toisillemme luotiin” A-puolella laulamassa taustoja. Hänen piti soittaa siinä myös kitaraa, mutta osuus ei lopulta mahtunut mukaan. Vanhalla ylioppilastalolla Lindholm oli tavannut Mike Westhuesin. Parivaljakko alkoi soitella yhdessä ja mukaan tuli basistiksi Tom Kuchka. Tämä trio esiintyi melko paljon ja levytti yhdessä Westhuesin nimellä tämän esikoisalbumin, 1972 julkaistun akustisen ”New Morning Train” -LP:n.

Albumi # 3 // Isokynä: Sirkus

- poiminnat ”Sirkus”, ”Puhtaat Laivat” ja ”Illan prinsessa”

Kesällä 1972 Dave kokosi oman bändin. Rocket-niminen yhtye treenasi mm. Daven tulevan albumin biisejä. Yhtye keikkaili, mutta levyjä se ei tehnyt.

Keväällä 1973 julkaistiin kuitenkin yksi niin Daven kuin koko Suomi-rockinkin merkittävimmistä albumeista - alkuvuodesta äänitetty ”Sirkus”. Jos vaikutteet ensimmäisellä soolokiekolla olivat Marc Bolanilta, niin tämän levyn ja koko Daven uran eittämätön vaikuttaja oli Bob Dylan.

Dave treenasi levyä yhdessä Ronnie Österbergin ja Mats Huldenin kanssa Otto Donnerin talossa. Levyn tuotti Måns Groundstroem, joka myös soitti joillakin kappaleilla bassoa ja sähköpianoa.

Studioäänitykset tehtiin Finnvoxissa tammikuun alun ja maaliskuun puolenvälin aikajaksolla, yhdellä-kahdella otolla lähes kaikki. Näiden sessioiden täydennyksenä tallentuivat lisäksi nauhalle Muskan single ”Sininen tarina”/”Miten on päällikkö”, sekä myöhemmin singlelevyjen B-puolina julkaistut kappaleet ”Tapaaminen” ja ”Tätä on mun rock´n roll”.

Albumin sanoitukset ovat kypsyneet aiempaan verrattuna. Vaikka kappaleet poikkeavat toisistaan tyyliltään hyvinkin paljon, iski levy aikanaan oikeaan saumaan. ”Sirkus”, kuten myös jo sitä edeltänyt soolo-LP, kuvasi kaupunkilaisten nuorten elämää ja tuntoja tavalla, jota kukaan muu ei aiemmin ollut tehnyt. Mikään myyntimenestys levy ei suosiostaan huolimatta ollut, mutta klassikko siitä tuli.

Daven itsensä mielestä albumin kulmakiviä ovat kappale ”Puhtaat laivat” sekä puhtaasti dylanistinen nimibiisi ”Sirkus” - suomalainen ”Subterranean Homesick Blues”. Lisäksi vaikkapa useiden Daven eri bändien keikoilla versioima kappale ”Kaikki menee seinään” sekä ”Jazzikansa tulee”, jonka tarttuva kazoo-riffi on viimeksi kuultu Leningrad Cowboysien levyltä ja Daven posetiivialbumilla.

Menestyksen mukana syntyi julkisuusbuumi. Tämä päättyi kuitenkin lyhyeen, vaikka mm. Me naiset julkaisi jutun ja monenlaisia haastatteluja oli tarjolla. Dave totesi, ettei moinen ollut häntä varten ja pani pisteen turhalle julkisuudelle.

”Sirkuksen” julkaisemisen jälkeen Dave teki harvakseltaan lähinnä akustisia keikkoja. Hän alkoi syksyllä 1973 tutkia John Gagea ja Stockhausenia ja olisi ollut halukas tekemään pelkän modernia musiikkia sisältävän instrumentaalilevyn, nimeltään ”Port Harbour” eli satama satama. Tätä varten hän kehitteli jopa uuden nuotinnusjärjestelmän.

Kokonaisuus oli jo kannen ideaa myöten valmiina, mutta Lovessa ajatus ei saanut kannatusta ja levyn tekeminen hautautui. Singlejä ei ”Sirkus”-albumilta otettu, mutta syksyllä 1973 julkaistiin vielä pikkukiekko ”Rock kukko”/”Tätä on mun rock & roll”.

Poiminnat albumilta olkoot nimikappale ”Sirkus” sekä biisipari ”Puhtaat Laivat” / ”Illan prinsessa”. Ensin mainittuun liittyy henkilökohtaisena muistona, että se oli ensimmäinen suomalainen kappale, joka oli niin mielenkiintoinen, että se kelpasi radiosta nauhoitettavaksi – kotimaiset radion välittämät biisit tuntuivat siinä iässä ja ajassa olevan melkoista sontaa. Jälkimmäiset kappaleet poimittiin myös ”Sitähän se kaikki on” –boksille, mutta siihen ne tulivat eri järjestyksessä kuin albumilla. Järjestys oli allekirjoittaneen valinta ja muistan Daven kommentoineen asiaa vähän hämmentyneenä, ei kuitenkaan mitenkään jyrkästi protestoiden.

Albumi # 4 // Orfeus: Musiikkia

- poiminnat ”Linnut vei hiljaisuuden” ja ”Kuinka yö meni pois”

Daven yhteistyö Orfeuksen kanssa alkoi syksyllä 1973. Jo useita eri vaiheita nähneessä bändissä vaikuttivat tuolloin kitaristi Jan Ödner, rumpali Zape Leppänen, Basisti Klaus Stolt, pianisti/urkuri Hessu Hiekkala sekä lauluosuuksia hoitanut Tiitta Spout. Daven liittymisen jälkeen keikat myi Leppänen aiemman D-tuotannon sijasta. Orfeus oli mm. 1973 kuuluisan ruotsalaisen kansanmusiikki-progebändi Kebnekajsen kanssa rundilla, johon kuului kolme yhteistä esiintymistä.

Alkuvaiheessa Dave ja Orfeus heittivät niitä biisejä jotka sattuivat kulloinkin miellyttämään. Bändin musiikillinen pohja oli laaja ja kyky improvisointiin mitä mainioin. Tyyli tasoittui vähitellen ja treenit alettiin ottaa vakavammin.

Helmikuun ja huhtikuun 1974 välisenä aikana äänitettiin Finnvoxin studiossa LP ”Musiikkia”, joka ilmestyi alkukesällä. Levyllä vielä soittava Daven "oppi-isä" Jan Ödner oli tällöin jättäytynyt yhtyeestä taustalle.

Uusi albumi oli helmi, vaikka se sai muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kritiikiltä ja julkiselta sanalta nuivahkon vastaanoton. Sitä se ei olisi ansainnut. Vaikka levy onkin sävyltään alakuloinen, se on linjakas kokonaisuus ja on kestänyt hyvin kuuntelua kaikki kuluneet vuodet. Omaan levy- tai oikeastaan c-kasettihyllyyn se ilmestyi sukulaismiehen auton tavaratilasta – ensimmäinen Dave-albumi, jonka hankin, aiemmat kokemukset olivat satunnaisia kuulokuvia radiosta. No, ei jäänyt viimeiseksi Dave-hankinnaksi.

Hesari teki julkisuudessa vähän viihtyneestä Davesta 7.7.1974 huomiota herättäneen koko sivun haastattelun. Haastattelussa käytiin läpi muun muassa ”Musiikkia” -levyn sisältöä, levyn teemaksi mainitaan ihmisen taistelu maailman kieltoja vastaan.

”Musiikkia” sisältää useita kappaleita, joissa teksti ja musiikki luovat tiiviin ja tunteita kuvaavan kokonaisuuden, parhaana esimerkkinä pitkä ”Kuinka yö meni pois”. Todella hieno on Hiekkalan urkusoundi, joko sitoo levyn kappaleet yhteen. Mukana on aiemmin mainittujen Orfeus-miesten lisäksi vierailijana Tiitta Spout. Ja kuinka monta hienoa hetkeä levy tarjoaakaan: ”Linnut vei hiljaisuuden”, ”Sä avasit oven”, ”Maalaus”….

Poikkeuksen levyn hillitystä linjasta tekee kappale ”Se se on rokkii”, joka on studiossa rymyämisen riemuvoitto ja hieman rikkoo muuten eheän kokonaisuuden. Tämä kappale kuultiin Maaritin esikoislevyllä hitaana sovituksena. Versio on syntynyt hetken päähänpistosta. Kun studiossa ei tuntunut tapahtuvan mitään, pantiin biisin taustanauha pyörimään ja Zape & Dave hyökkäsivät koppiin "laulamaan". Myös Orfeus itse julkaisi kappaleen singlenä jonka B-puolella oli Isokynän ”Tapaaminen”.

Valinnat levyltä? Akustinen ”Linnut vei hiljaisuuden” ja aikansa suurteos ”Kuinka yö meni pois”.

Albumi # 5 // Orfeus: Lillan

- poiminnat ”Hei mitä on olla vapaa ?” ja ”Liian nopee Lindholm”

Orfeus-yhtye halusi tehdä toisen albuminsa liveäänityksenä. Treeneissä tyyli oli muuttunut aiemmasta, biisejä todella mietittiin. Spontaanina alkanut Daven ja Orfeuksen yhteistyö oli muuttumassa liiankin kunnianhimoiseksi. Tämä tunnelma hajotti yhtyeen, kun livelevy oli saatu aikaan. Orfeuksen toiseksi viimeinen esiintyminen 29.7.74 Lilla Teaternissa nimittäin äänitettiin, ja siitä koostettiin LP ”Lillan”. Levy ilmestyi joulun alla 1974.

Vaikka pikkuteatteri oli täynnä yleisöä ja fiilis hyvä, olivat äänitysolosuhteet tuohon aikaan vielä melkoisen ankeat, keikka Lillanissa taltioitiin 2-raita Revoxille. Siitä huolimatta tulos on aivan kelvollista, vaikka kaikki nyanssit eivät luonnollisesti pääse oikein esille. Orfeuksen roudari nouti legendaarisen "Pikkureiskan", Reino Isoahon Savonlinnan oopperajuhlilta hoitamaan äänitykset. Isoaho oli alusta asti ollut Orfeuksen mukana ja oli käytännöllisesti katsoen yksi bändin jäsenistä.

Kieli levyllä vaihtuu suomesta englantiin, englannista venäjään ja takaisin. Kappalevalikoima on tyyliltään vaihteleva. Levy onkin nähtävä dokumenttina Orfeus-yhtyeestä ja sen monipuolisista kyvyistä. Osoitus bändilevystä on, että vain kahden kappaleeen sävellykset ovat yksin Daven tekemiä, ”Hei mitä on olla vapaa ?” sekä ”Milk Jug Illusions”.

Konsertissa esitettiin niin bluesia, rokkia kuin progeenkin vivahtavia kappaleita. Tiukasta harjoittelusta ja sovituksista huolimatta on kaikissa läsnä terve jamihenkisyys. Ajan tyylin mukaisesti biisissä ”Limousine” on kohtuuttomankin pitkä rumpusoolo. Kappaleen ensimmäinen versio oli syntynyt Janne Ödnerin lähdettyä yhtyeestä, seuraavan päivän jammailussa treenikämpällä. Hauska erikoisuus levyllä on ”Liian nopee Lindholm”, jonka sanat on tehnyt Babitsinin laulavan sisarussarjan äiti Elisabeth Babitsin. Kappaleen idean, traditionaalisen country-biisin tekemistä venäjän kielellä esitti Leppänen, joka myös tiesi kääntäjäkandidaatin. Kuten bändin jäsenetkin, innostui Babitsin asiasta ja laati idean pohjalta tekstin, joka sai suomenkielisen otsikon.

”Lillan” -albumille valittiin keikalta kahdeksan biisiä, viisi jäi tuolloin vaille julkaisua. Hyllylle jääneistä otettiin 1977 ”Rock-kukko” ja ”Don´t Blame Me” kokoelmalevylle ”Kenen laulu”. Loput kolme olivat Daven mielestä hieman epävireinen versio Dylanin ”Knockin´ On Heavens Door”-kappaleesta, ”Kuningatar” -biisin englanninkielinen versio ”Everybody´s Queen” sekä ”Heard News”, jonka studioversio julkaistiin myöhemmin Pen Leen ”Catlook Gypsies”-albumilla nimellä ”News Of Change”. Nämä, kuten siis koko konsertti saivat lopulta julkaisunsa ”Lillan”-albumin vuoden 2002 CD-painoksella. Dave oli kovasti empiväinen juuri ”Knockin´ On Heavens Door” –kappaleen takia, mutta vakuuttui sitten siitä, että suunnitellut bonukset olivat kaikki paikallaan.

Tämänkertaiset poiminnat olkoot ”Hei mitä on olla vapaa ?” ja ”Liian nopee Lindholm”.

Vaikka bändi oli tiivis ja hyvähenkinen ryhmä loppuun asti, tuntui ”Lillan” -konsertin jälkeen sen jäsenistä siltä, että oli päästy niin pitkälle kuin oli yleensä mahdollista. Bändiin oli sen loppuvaiheissa hakeutunut mukaan muutamille keikoille myös Daven veli Calle Lindholm. Viimeinen keikka jäi parin biisin soittamiseksi ulkoilmakonsertissa Tapiolassa veljesten vain kinastellessa lavalla keskenään.

Tuohon Tapiolan esiintymiseen Orfeuksen toiminta totaalisesti loppui. Bändillä tiedossa olleet keikat peruutettiin ja Dave teki syksyllä soololevyn ja lähti ulkomaille. 

Albumi #6 // Isokynä: Fandjango

- poiminnat ”Fandjango” ja ”Mun laulu juoksi jokeen”

Loppuvuodesta 1974 Dave oli lähdössä jenkkeihin, New Yorkiin harlemilaisen tanssiryhmän, "Dance Theatre Of Harlemin" mukana. Nämä olivat olleet menestyksekkäällä vierailulla Suomessa ja Dave oli ”innostunut ryhmästä”. Amerikassa syntyi Rock´n´ Roll Bandin tulevaa materiaalia sekä osa Pen Lee & Co:n levylle päässeistä kappaleista. Pen Lee & Co:n LP onkin omistettu tälle joukolle.

Ennen matkaa, lokakuun alkupäivinä, äänitettiin Lahden Microvoxissa suomenkielinen LP ”Fandjango”, jolle koottiin Daven yksin kitaransa kanssa esittämää musiikkia. Levytys tehtiin kahdessa päivässä, periaatteella yksi otto per biisi. Kokonaisuus täydentyi Amerikan matkan jälkeen singlellä ”Voi kun riittäis pieni taivas”/”Vanha ruskea kirja” sekä jo 1974 julkaistulla Tiitta Spoutin pikkukiekolla ”Sataa & 22”/”Linnut laulaa niinkuin ennenkin”. Viimeksimainitun ”Linnut laulaa...” -biisin taustalla on Orfeus.

”Fandjangoa” ja singleä ”Voi kun riittäis pieni taivas” voisi luonnehtia "Isokynän testamentiksi", sillä ne päättävät suomenkielisten levytysten kauden useaksi vuodeksi eteenpäin. Dave halusi taltioida nämä biisit, mutta toisaalta hän myös oli vaihtamassa tyyliä, koska halusi irti eräänlaisesta älykkö-imagesta, jota hänen ylleen oltiin sovittamassa.

”Fandjango”-LP on akustinen, mukana vain laulu, kitara ja kazoo. Sen ilme on pelkistetty, kappaleet ovat rytmikkäitä tarinoita, jotka kertovat sanottavansa pienimuotoisesti ja henkilökohtaiselta tuntuvassa muodossa. Mukaan otettiin sekä uutta että vanhempaa Daven aineistoa. Myös tunnelmat vaihtelevat, esimerkkeinä optimistisemmasta puolesta humoristinen nimikappale ”Fandjango”, vauhdikas ”Any Pyen” taikka herkkä ”Juostaan, madame”. Erityisesti ”Sitähän se kaikki on” -boksia varten Dave äänitti yhdestä ”Fandjango” -suosikistaan, ”Sataa & 22” -biisistä tuoreen version. LP:n sanoitukset tai oikeammin jotkut sanoitusten ilmaisut tarjosivat purtavaa pitkäksi aikaa, vaikka eivät ne nyt loppujen lopuksi mitään vaikeita olleet.

Albumi ja single julkaistiin kesän kynnyksellä 1975. Ennen levyn ilmestymistä Dave oli ollut mukana ns. "kultalevykiertueella" yhdessä Juicen Coitus Intin kanssa. Vaikka ”Fandjango” olisi ilmestyttyään tarvinnut keikkojen tuomaa buukkausta, oli kiertue viimeinen, jolla hän laajemmin esitti ”Fandjangon” kappaleita. Vuoden 1975 keväällä tehtiin lisäksi TV 2:lle Iltatähti-ohjelma, jossa kuultiin näitä biisejä ja jossa oli mukana myös Rock´n´ Roll Bandiksi myöhemmin osoittautuva joukkue.

Valinnat ”Fandjangolta” osuvat oivaltavasti ja hauskasti sanoitettuihin nimikappaleeseen sekä biisiin ”Mun laulu juoksi jokeen”. 

Albumi # 7 // Rock´n´ Roll Band: Everybody Needs Dancemusic Sometimes

- poiminnat ”I´m Gonna Roll” ja “California Rag”

Rock´n´ Roll Band oli joukkue, josta media pyrki nostamaan suomalaista superyhtyettä, ehkä tekemään myös keinotekoisesti vastapainoa Hurriganesille. Bändin alkuperäinen isä oli kitaristi Janne Ödner. Hän oli yhdessä Affe Forsmanin kanssa Pave Maijasta vastassa tämän vapautuessa kesäkuussa 1974 armeijasta. Kolmikko kehitteli ideaa junamatkalla ja syyskuussa äänitettiin single ”Fever”/”The Seventh Son”. Se julkaistiin alkuvuodesta 1975 Maijasen nimellä. Kokoonpano ei tehnyt keikkoja, mutta mukana jammaili muuten vaan useitakin eri muusikoita. Davea pyydettiin mukaan jo perustamisvaiheessa, mutta hän ei ollut Orfeus-bändinsä hajoamisen jälkeen heti innostunut uudesta bändistä.

Keväällä 1975 Juicen kiertueen päätyttyä Dave oli kuitenkin valmis hommiin ja Rock´n´ Roll Band sai muotonsa Jannen vetäytyessä tyylinsä mukaisesti taustalle. Ensimmäinen varsinainen keikka oli vapunaattona Virroilla, tätä ennen bändi oli nähty jamikokoonpanona Loven pikkujoulubileissä sekä TV2:n Iltatähti-ohjelmassa.

Alkukesällä 1975 julkaistu pikkukiekko ”I´m Gonna Roll”/”Come ´round Betty” äänestettiin Soundissa vuoden singleksi. ”I´m Gonna Roll” -kappaletta on myöhemmin versioitu pitkälti toistakymmentä kertaa. Se on kuulunut esimerkiksi Royalsin ja Leningrad Cowboysin ohjelmistoon, Eläkeläiset on tehnyt siitä kaksi toteutusta (Komerohumppa) ja onpa se myös Uniset-yhtyeen levyttämä. Dave itse on palannut siihen eri bändiensä kanssa keikoilla sekä neljästi omilla levyillään ja vierailijan ominaisuudessa Jivetones-yhtyeen singlellä.

Rock´n´ Roll Bandia ei turhaan nostettu jalustalle, sillä yhtyeen soitto oli tiivistä ja energistä. Keikkaohjelmisto oli uudentyyppistä ja sitä soitettiin kovalla volyymillä. Vanhoja Daven biisejä ei esitetty lainkaan, Feveriä jonkun verran. Omien biisien lisäksi settiin kuului esim. Hendrixin ”Highway Chile”, Fleetwood Macin ”Stop Messin´ ´round”, Dylanin ”Subterranean Homesick Blues” ja Moody Bluesin tunnetuksi tekemä soul-laulajatar Bessie Banksin hitti ”Go Now”.

Suosio tuli tosin jälkijättöisesti, sillä keikoilla ei yleisöä niin hillittömästi ollut. Oma Aulavan päälavalla koettu kokemus oli paitsi hieno keikka myös sikäli erikoinen, että silloin tapasin Daven ensimmäisen kerran. Nuorena kossina koetettiin moikata koko porukkaa, mukana myös keikan ajan rumpuraiserilla istunut ja siinä White Horse -pullon tyhjentänyt Albert Järvinen. Hyvin onnistui, kavereilla oli halua ja aikaa jutella – paitsi vääpelinä hyörineellä Maijasella, joka touhusi kalustoa kasaan. Muistoksi jäi mm. kolmikon (siis ei Paven) nimikirjoitukset ja hyvät fiilikset.

Mukana siis kulki satunnaisesti Hurriganesista eronnut Albert Järvinen. Tästä ja RRB-stoorista löytyy juttua myös Järvis-kirjan sivuilta 142-146. Albert ei huhuista ja odotuksista huolimatta liittynyt bändiin. Yhtye oli lyhytaikainen, hajoten jo syksyllä 1975 ennen LP:nsä julkaisemista. Viimeinen keikka oli Pekka Strengin ja Matti Kurkisen muistokonsertti Kulttuuritalolla.

Jouluksi julkaistu LP ”Everybody Needs Dancemusic Sometimes” on kuitenkin klassikko. Yhtä lukuun ottamatta (”Catfish Blues”) sen kappaleet ovat Daven käsialaa. Äänitykset tehtiin Finnvoxissa heinäkuulla sekä syyskuussa yhtyeen jo hajottua. Omaan levyhyllyyn albumi ilmestyi ensimmäisenä Dave-vinyylinä, aiemmat ostokset olivat olleet c-kasetteja.

Keväällä 1976 julkaistiin vielä postuumi single ”I Know What You Want, Sister”/”Gotta Go Downtown”. Valinnoiksi tältä LP:ltä otetaan itseoikeutettu ”I´m Gonna Roll” sekä tyylikäs, aikanaan uudenlaista kuuntelukokemusta tuonut instrumentaali “California Rag”.

Albumi # 8 // Pen Lee & Co: Closer To The Drum

- poiminnat ”Mau-mau” ja ”Hooray for Someone

Legendaarinen Daven, Pave Maijasen ja Affe Forsmanin muodostama Rock´n´ Roll Band hajosi, kun Albert Järvinen pyysi Maijasta uuteen bändiin. Tästä lähtökohdasta Dave ja Affe perustivat syksyllä 1975 yhdessä Heikki Hiekkalan ja Make Lievosen kanssa Pen Lee & Co:n. Dave oli tavannut Lievosen vuotta aiemmin ja he olivat soitelleet yhdessä, mutta bändiä ei vielä silloin syntynyt, Rock´n´ Roll Band ehti ensin. Hiekkala puolestaan tuli mukaan Janne Ödnerin lyhytikäisestä Mescalerosta. Matkaan lähdettiin Rock´n´ Roll Bandia matalammalla profiililla; suomalaisen superyhtyeen paikan sai periä Maijasen, Järvisen ja Kätkän muodostama Royals.

Vuoden 1976 alkupuoliskolla julkaistiin Pen Lee & Co:n single ”Do I Have to Throw Stones”/”Motorways”. Siitä on virallisesta julkaisusta poikkeava koeversio, jonka lehtiarvostelu synnytti yhden "olemattoman" biisin taikka musiikillisen ankan. Tammikuun 1976 Soundissa Waldemar Wallenius esitteli singlen, jossa B-puolen kappale olisi ollut nimeltään ”Judy”. Levytyssessioissa Helsingin Finnvoxissa purkitettiin kuitenkin marraskuussa 1975 virallinen A-puoli sekä biisit ”Better Woman” ja ”Daisy”. Näistä jälkimmäisen piti tulla singlelle ja se prässättiin ensimmäisten koelevyjen B-puolelle. Arvostelussa naisten nimet menivät sekaisin, ja tieto ”Judy”-biisistä tuli julki. Virallinen single täydentyi tammikuun alkupäivien 1976 sessiossa biisillä ”Motorways” ja ”Daisy” miksattiin tulevalle albumille uutena versiona.

Loppuvuodesta 1976 tuli LP ”Closer To The Drum”, jonka tuotti Atte Blom. Se on äänitetty pääosin kesällä ja syksyllä parin päivän pätkissä. Nimi kuvaa bändin musiikkia, jossa rytmillä ja kompilla oli tärkeä osa. Soundit ovat hieman latteat verrattuna siihen, mihin bändi pystyi lavalla – itsekin aktin nähneenä voin näin vakuuttaa. Levylle on silti tallentunut keikkojen hyvä jamitunnelma. Albumi haluttiin pitää live-henkisenä ja vaihtoehtona harkittiin myös ”Lillanin”-tyylisen konserttilevyn julkaisua. Bändi päätyi kuitenkin äänittämään tunnelmaltaan sopivaan Mikrovox-studioon. Kappaleista valittiin singlelle biisit ”Don´t Call Me”/ ”Mau-mau”.

Keikalla bändin soitto perustui toisaalta kappaleiden perusrunkojen päälle improvisoituihin juttuihin, toisaalta melodisiin vakiomuotoisiin biiseihin. Dave esitti kaksiosaisen setin alun yksin sähkökitaran kanssa, toisella puoliskolla tuli muu bändi mukaan.

Hessu Hiekkalan kunniaksi toinen valinta on jameista jamein ”Mau-mau”. Toinen on ”Hooray for Someone” – biisi jossa kuullaan vierailijan, Albert Järvisen soolo.

Albumi # 9 // Pen Lee: Catlook Gypsies

- poiminnat ”Mon Edith” ja ”News of Change”.

Daven yhtye Pen Lee & Co hajosi vuodenvaihteen 1976-77 tienoilla. Kevättalvella 1977 nimestä hävitettiin Co ja bändin nimeksi muuttui pelkkä Pen Lee. Kokoonpanossa oli mukana Lindholmin ja Affe Forsmanin lisäksi basisti Maukka Siirala. Bändin ohjelmistoon kuului uusien omien juttujen lisäksi mm. muutamia Rock´n´ Roll Bandin ja Pen Lee & Co:n aikaisia biisejä sekä vanhaa bluesia ja rokkia. Ennen esikoisalbumia tehtiin 1977 single ”Romanian Train Jump Part I”/ ”Part II”.

Kesällä 1977 näki päivänvalon tupla-LP ”Catlook Gypsies”, tuohon aikaan luonnollisesti vinyylinä. Ensimmäinen kiekko on akustinen, bluespitoinen kokonaisuus, joka sisältää Daven soolojuttuja akustisella kitaralla säestettynä. Toinen levy on bändin kanssa tehty. Levy myötäili bändin keikkasettiä, sillä ensimmäisessä setissä Dave säesti itseään sähkökitaralla. Akustisella levyllä on kaksi vierailijaa. Harri Saksala soittaa haitaria biisillä ”Mon Edith”, joka oli Edith Piafille tehty kunnianosoitus. Kappaleen sanat käänsi Otto Donnerin vaimo. Tiitta Spout laulaa Daven kanssa kauniin biisin ”Princen June”. Bändilevyllä on mukana lisäksi Tom Bildo kappaleella ”Fast Exploidin´ Kind”.

Dave itse on pitänyt tuplan olennaisimpina biiseinä kahta bändiraitaa, ”Ballad of Catlook Gypsies” ja ”News of Change”. Molempien tekstien voi hyvin mieltää kuvaavan Daven asennetta elämään. Muina esimerkkeinä bändilevyn kappaleista voisi mainita biisit ”New Wind”, alunperin singlelle tarkoitettu nopea ”Ain´t Down” sekä pitkään Daven soolokeikoillakin ohjelmistossa ollut ”Your Name Lives”. Tästä viimeksi mainitusta löytyy sooloversio suht koht harvinaiselta Tavastia-klubin 10-vuotisbileiden kunniaksi tuotetulta levyltä.

Dave aloitti albumin tekemisen hieman poikkeavasti nauhoittaen akustisia biisejä aluksi Love Recordsin toimistossa Länsi-Pasilassa. Osa soolobiiseistä siirryttiin sitten tekemään Nurmikallion Mikrovoxiin. Bändiosuudet puolestaan nauhoitettiin Loven omalla studiolla.

Omiin muistikuviin kuuluu bändin keikka Aulavalla vetten päällä ja vähän nolo tilanne: Tietäväisenä ja asiasta harrastuneena kaverille piti todeta, miten uusi basisti Maukka Siirala se tuossa lavalla roudaa. Juuri vastaan kävelevä miekkonen katsahti vähän hitaasti ohi mennessään: oikea Maukkahan se siinä…

Kaksi valintaa kaikkiaan 22 aika tasavahvan kappaleen joukosta on haastava tehdä, mutta ne olkoot ”Mon Edith” (olihan se ranskankielinen laulu kova juttu aikanaan – ja Piaf tietysti myös) ja Daven esittämien mielipiteiden ansiosta ”News of Change”.

Albumi # 10 // Isokynä: Kenen laulu

- poiminnat ”Voi kun riittäis pieni taivas” ja ”Motorways”.

Lokakuussa 1977 julkaistiin Isokynän nimellä kokoelma ”Kenen laulu”. Sille koottiin siihenastisesta tuotannosta kaikki singlebiisit, joita LP-levyiltä ei löytynyt. Koska Dave ei ollut juurikaan halunnut muistella menneitä töitään, oli levy kuuntelevalle yleisölle pienoinen yllätys, joskin hyvin mieluisa sellainen.

Syksyltä 1973 on peräisin pikkukiekko ”Rock kukko”/”Tätä on mun rock & roll”. Siinä olivat mukana Pekka Pohjola ja Ronnie Österberg sekä A-puolella saksofonissa Raimo Wallen. Singlen tekoon liittyi pieni perustavaa laatua oleva konflikti levy-yhtiön kanssa. Love halusi lähettää kappaleen syksyn säveleen ja Dave ei. ”Rock kukon” riffiin on palannut myöhemmin mm. Juliet Jonesin sydän, jonka versiolla 1989 Dave itse vieraili kitaristina – ja toki se oli mukana Daven posetiivilevylläkin.

Kääntöpuoli ”Tätä on mun rock & roll” sekä kappale olivat ”Sirkus”-albumin sessioiden aikana taikka hetimiten niiden jälkeen äänitettyjä raitoja. ”Tapaaminen” julkaistiin Orfeuksen singlen ”Se se on rokkii” B-puolena 1974.

”Rock kukko” ja ”Don´t Blame Me” -liveraidat ovat peräisin Orfeuksen ”Lillan”-albumin nauhoituksista, mutta ne olivat aiemmin levyillä julkaisematonta materiaalia.

”Fandjango” –LP:n äänityksiä täydennettiin Finnvoxin sessioilla, joissa nauhoitettiin Tiitta Spoutin pikkukiekko ”Sataa & 22”/”Linnut laulaa niinkuin ennenkin” sekä Lindholmin single ”Voi kun riittäis pieni taivas”/”Vanha ruskea kirja”. Molemmat Daven biisit on muistikuvien mukaan nauhoitettu tammikuussa 1975. ”Voi kun riittäis pieni taivas” on ollut eräs hänen toivotuimmista lauluistaan.

”Gotta Go Downtown” oli Rock´n´ Roll Bandin toisen ja samalla viimeisen singlen B-puoli, joka julkaistiin puolisen vuotta bändin hajoamisen jälkeen keväällä 1976. Kappale oli LP:llä ”Everybody Needs Dancemusic Sometimes” julkaisematta jäänyt raita.

”Do I Have To Throw Stones”/”Motorways” oli vuoden 1976 alkupuoliskolta Pen Lee & Co:n ensimmäinen single. Studiossa hääräili bändin ohella A-puolta tehtäessä myös Janne Ödner, vaikka hän ei varsinaisesti levytykseen osallistunutkaan. Sujuvasti rullaava ”Motorways” on ”I´m Gonna Roll” -biisin ohella eräs Daven suosituimpia englanninkielisiä lauluja. Sen ovat levyttäneet myös Screaming Thunders sekä Paavo Maijasen suomennoksena Kassu Halonen.

”Romanian Train Jump Part I”/ ”Part II” oli puolestaan Pen Lee -bändin keväinen ensisingle vuodelta 1977. Se syntyi Daven mukaan kymmenessä minuutissa. ”Part II”:ssa hakkaa muiden mukana tahtia bändin roudari Esa Pulliainen. Häntähän Dave suositteli sittemmin Tuomari Nurmion bändiin, ja loppu onkin historiaa.

Vastaavantyyppinen biisikokoelma kuin ”Kenen laulu” oli tekeillä myös seuraavana vuonna. Kesäkuussa 1978 tehdylle masternauhalle koottiin tusinan verran biisejä Pen Lee -bändien singleiltä sekä Pen Lee & Co:n ja Rock´n´ Roll Bandin albumeilta. Tätä levyä ei kuitenkaan koskaan toteutettu.

Hyvistä biiseistä pitää valita kaksi; ne olkoot ”Voi kun riittäis pieni taivas” ja ”Motorways”.

Albumi # 11 // Pen Lee: Nouveau

- poiminnat ”You Can’t Be My Mama” ja ”Your Day”

Albert Järvisen, Pave Maijasen, Ippe Kätkän ja Mikko Rintasen muodostama superbändi Royals oli hajoamassa toukokuun puolivälissä 1978. Jäähyväiskonsertissa esiintyi vierailijana myös Dave, jolla tähän aikaan  oli bändi Pen Lee basisti Maukka Siiralan rumpali Affe Forsmanin kanssa. Suunnilleen kuukauden kuluttua Royalsin hajoamisesta pyysi Affe Järvisen mukaan.

Kesällä ilmestyi Pen Leeltä single ”Who Do You Believe In”/”Klein Mozart”, jossa mukana on City Singers -niminen ryhmä. City Singersissä olivat mukana ainakin Kojo, Jim Pembroke ja Appe Vuojas. Vielä tällä levyllä ei Järvistä kuulla. Syksyllä julkaistiin sitten hänen kanssaan tehty single ”You Can´t Be My Mama”/”Ain´t Raining”. Bändi lähti kuukaudeksi Tanskaan ja Ruotsiin saaden Tanskassa aikaan kolmessa viikossa pari keikkaa ja Ruotsissa muutamia lisää.

Järvinen toi muassaan bändiin vähintään oman osuutensa verran lisää ns. iloisuutta. Kun muutkaan jäsenet eivät olleet mitään vakavikkoja, oli koossa rento, mutta musiikillisesti tanakka ryhmä. Järvinen on itse myöhemmin muistellut Pen Leen olleen yksi elämänsä kohokohdista, ja tarkahko kuvaus koko yhteisestä kaaresta löytyy Albert Järvinen -kirjasta sivuilta 203-217.

Miesten päästyä kotimaahan tehtiin jouluksi ilmestynyt erinomainen LP ”Nouveau”, joka julkaistiin myös ruotsissa Svenska Love Records -merkillä. Verrattuna muihin Daven siiheastisiin englanninkielisiin levytyksiin on kokonaisuus entistä täyteläisempi, soundi on ehyt ja tyylikäs. Albumi osoittaakin, ettei Pen Lee suinkaan ollut mikään rälläysryhmä - sekä levyllä että lavalla toimi molempien kitaristien yhteistyö ja vuoropuhelu hienosti. Itselläkin oli ilo todistaa yhteissoittoa kesäisellä keikalla Seppälän hallilla Ilmajoella.

Levyn tasaisen tyylikkäästi toteutetusta materiaalista ei ole mielekästä nostaa esille mitään yksittäisiä biisejä. Singlenä julkaistu ”You Can’t Be My Mama” on levyn vauhdikkainta antia. Kitarat pääsevät parhaiten esille kappaleella ”Your Day”, josta Jimi Sumen oli tehnyt version ”Key West” levylleen. Nämä kaksi saavat edustaa tämän kerran valintoja. Eräällä tavalla merkittävä virstanpylväs on albumin päätösraitakin. Se on pelastusarmeijan tyyliin Tom Bildon kanssa toteutettu ”The Salvation Army Goodlife Song”, jossa Albert Järvinen saatiin ensimmäisen kerran (toinen ja viimeinen kerta löytyy M.A. Nummisen singleltä ”Oo Susanna”) laulamaan levylle - epäilemättä kynnyksestä on tehty mahdollisimman matala.

Alkuvuodesta 1979 ilmestyi vielä Loven studiossa tehty single ”Baby Noir”/”Cryin´ Too Long”. Singlellä olivat mukana myös Hessu Hietanen sekä Jim Pembroke.

Bändi teki kiertueen Ruotsiin, jonka jälkeen yhtye hajosi. Albert Järvinen sai kutsun palata takaisin Hurriganesiin, kun Ile Kallio lähti kokeilemaan uraa Pera & the Dogs-yhtyeen kanssa. Dogseihin meni myös mukaan basistiksi Maukka Siirala. Lindholm olisi halunnut jatkaa Järvisen kanssa, mutta koska tämä lähti omille teilleen, päätti Dave mieluummin hajottaa bändin kuin vaihtaa miehitystä. Affe Forsman siirtyi Tuomari Nurmion viidenteen kolonnaan. Davelle koitti aika liittyä Sleepy Sleepersien riveihin.

Pen Leen jälkeen jäi julkaisemattomia nauhoja, jotka liittyvät Järvisen tekemiin studiojammailuihin. Järvisen ”Guitar” -kokoelmatuplalta vuodelta 1990 löytyy esimerkkinä yksi näiltä nauhoilta otettu biisi, versio John Lee Hookerin bluesista ”Cry Before I Go”. Sama kappale on julkaistu myös Järvisen ”Ride On” -levyn CD-versiolla bonusbiisinä.

Albumi # 12 // Sleepy Sleepers: Mopott Show

- poiminnat ”Kesämopo” ja albumilta ”In The Rio” kappale ”Do You Love Me”

Pen Lee -yhtyeen hajoamisen jälkeen 1979 Dave siirtyi Sleepy Sleeperseihin ja ryhtyi Suomen Kiits Ritskardsiksi. Lindholm on mukana soittamassa kitaraa ja pianoa jo 1978 levyllä ”Holiday in New York” ja tähän aikaan oli puhetta hänen liittymisestään bändiin, mutta tällöin ajatus jäi toteutumatta.

Daven liittyminen Sleeperseihin oli tapaus, joka ravisteli puritaaneimpia Lindholm-faneja. Sleepy Sleepers tunnettiin omasta anarkistisesta tyylistään, joka ei ollut suinkaan kaikkien mieleen. Daven ympärille oli puolestaan alkanut muodostua eräänlainen taidekultti, ja tähän kuvioon ei soittaminen Sliippareissa sopinut lainkaan.

Voidaan silti sanoa, että Daven mukaan tulo tasoitti tietä Sliippareitten laajemmalle "sosiaaliselle hyväksymiselle", semminkin kun Albert Järvinenkin liittyi hänen kauttaan vähän myöhemmin bändiin. Järvinen on myös mukana jo ”Mopott show” -levyllä.

Davelle itselleen yhteistyö oli merkityksellinen etappi, koska sen jälkeen ei ollut enää mitään kaavaa taikka "kiellettyä" juttua, johon ei voisi lähteä mukaan. LP ”Mopott show” julkaistiin 1979 ja se oli ainut levy, jonka tekemisen aikana Dave oli bändin päätoiminen jäsen. Albumilta julkaistiin single ”Tarzan”/”Kesämopo”.

Lindholm keikkaili komppikitaristina Sliippareissa noin puolen vuoden ajan. Pelkkään komppiin tyytyminen oli hänen asettamansa ehto mukaantulolle. Viimeinen keikka vakiojäsenenä oli elokuun 1979 puolivälissä. Yhteistyö jatkui kyllä monenlaisissa merkeissä aina vuoden 1982 marraskuuhun asti ja tämänkin jälkeen 1990-luvun alussa lyhytaikaisena jäsenyytenä Leningrad Cowboyseissa ja tämänkin jälkeen joillakin Sliippareiden comeback-keikoilla.

Vuoden 1981 syksyllä sai ensi-iltansa Jouko Lehmuskallion ohjaama elokuva ”Rokki diggari”, jossa Dave esiintyi Sliippariryhmässä. ”Levyraati” -albumilla 1982 hän oli myös mukana useilla eri kappaleilla.

Levyraadin jälkeen Sliipparit tekivät kaksi julkaisematta jäänyttä levyä joista country-LP:n ”The Hevoset” tekemiseen Dave osallistui. The Hevoset oli sivubändi, jossa musisoivat muutamien Sliippareitten lisäksi Dave, Antero Jakoila sekä Tiina Tiikerin äiti Irmeli Perilä. Autenttisen tunnelman saavuttamiseksi bändi roudasi ”The Hevoset” -levyä tehtäessä Mikrovoxin studioon tarvittavaa rekvisiittaa; heinäpaaleja ja hevosenpaskaa. Äänitykset tulivat valmiiksi, mutta nauhat jumiutuivat jonnekin levy-yhtiöiden kanssa sählätessä. Kolme Daven säveltämäksi merkittyä raitaa näki sittemmin päivänvalon 1988 Sliippareitten LP:llä ”Turakaisten paratiisi”.

Merkittävin ”Mopott Shown” jälkeinen yhteisprojekti oli kevään 1982 levytysmatka Rioon, jonka idean heittivät Dave ja Sakke Järvenpää keikkabussissa. Tuloksena matkasta oli suomalainen ja englantilainen versio LP:stä ”In the Rio” sekä aiheeseen liittyvä video. Se tosin kuvattiin varsinaisesta vasta Suomessa, mutta mukana on muutamia todella hauskoja tai ainakin erikoisia Dave-otoksiakin.

Daven sliippariaikaa edustamaan on valittu englanninkieliseltä ”In The Rio” - albumilta Daven tekemä ja esittämä biisi ”Do You Love Me” (suomalaisella versiolla ”Oot sä kokonaan mun”). Sen taustalla on laulun säestyksessä keskeisessä roolissa kaksi kitaraa, jotka molemmat soittaa Lindholm. Toinen valinta on ”Mopott shown” hittibiisi ”Kesämopo”, vaikka siinä ei Dave niin esillä olekaan.

Albumi # 13 // Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi

- poiminnat ”Ja sinun äänesi” ja ”Joo, joo, mä rakastan sua”

Sliippareissa ollessaan, kesällä 1979 Dave levytti pitkästä aikaa taas suomenkielisen albumin. ”Vanha & uusi romanssi” aloitti tavallaan kokonaan uuden suunnan hänen musiikissaan. Ajatus henkilökohtaisen levyn tekemisestä syntyi Pen Lee-yhtyeen viimeisten vaiheiden aikana. Levy oli akustinen, soittimina kitara ja piano, ainoana avustajana oli Sleepy Sleepers -yhtyeen basisti Kari "Pitkä" Lehtinen.

Levy tehtiin kaikessa hiljaisuudessa. Studiosessiot olivat "vapaamuotoisia", fiiliksen mukaan joko soitettiin taikka sitten ei. Mainittavaa levyllä on slangin korvautuminen kirjakielisemmällä ilmaisulla. Dave itsekin totesi, että neljän vuoden tauon jälkeen slangi ei tuntunut enää luonnolliselta vaan lähinnä dorkalta.

Levyn tunnelmat ovat jossain määrin jatkoa ”Fandjango” -levyn kappaleille, mutta tapa toteuttaa on toinen. ”Vanha & uusi romanssi” on raisua ”Fandjangoa” rauhallisempi. Levyn tunnetuin raita on varmasti ”Joo, joo, mä rakastan sua”. Tämä kappale oli kypsynyt aikojen kuluessa, sillä sen ensimmäiset versiot on tehty jo 1960-luvun loppuvuosina. Muutenkin levyllä kuultavat sävellykset ja ideat ovat syntyneet pitkällä aikavälillä, tekstit niihin lyhyemmän ajan sisällä.

Tämän albumin suurimmat ansiot ovatkin nimenomaan teksteissä ja kokonaisuuden tiiviissä tunnelmassa. ”Joo, joon” ja nimikappaleen lisäksi ”X tarvitsee enemmän” ja ”Tervetuloa junaan” ovat hyviä esimerkkejä albumin tyylistä. Dave itse arvioi, että levy vaikutti kuulijoihin aikanaan hyvin henkilökohtaisella tasolla. Sen tekstejä kuunneltiin ja se saattoi laukaista erilaisia tunnetiloja.

Valinnat ovat tällä kertaa ”Ja sinun äänesi” sekä itseoikeutetusti, puhkisoittelun uhallakin ”Joo, joo, mä rakastan sua”.

Lindholminkin levyihin useita kansia tehneen kuvataiteilija Kari Riipisen perustaman "Symbol"-ryhmän taidenäyttely pidettiin kesällä 1979. Riipisen lisäksi näyttelyssä oli töitä Mikko Kureniemeltä, Paulyn De Fresnesiltä ja Kari Kalénilta sekä Dave Lindholmilta, Albert Järviseltä, Jim Pembrokelta ja Cisse Häkkiseltä.

Kesällä oli myös alullaan pitkäaikainen yhteistyö kitaristi Antero Jakoilan kanssa. Hänet Dave oli tavannut yhteisellä junamatkalla Lahdesta Helsinkiin. Dave meni käymään Jakoilan luona, ja miehet huomasivat viihtyvänsä yhdessä. Kaksikon ensimmäinen yhteinen keikka oli Elmun kansanjuhlassa nimellä Pen Lee Duo elokuussa 1979.

Microvox-studiossa äänitettiin 16.10.1979 12-tuuman EP ”Crazy Moon”, jolla on nimibiisin lisäksi kolme muuta Daven akustista kappaletta ”7th Wheel”, ”Black & White Joe” ja ”Dream Belle”. Mukana tälläkin levyllä on avustajana laulamassa "Pitkä" Lehtinen.

Lindholm ja Jakoila esiintyivät yhdessä useiden vuosien ajan ja monia keikkoja taltioitiin myös televisiolle ja radiolle. He soittivat esimerkiksi kuuluisalla Taiteilijoiden rauhanjuna -kiertueella 1982. Kaksikon ohjelmistossa oli mm. ”Crazy Moon” -EP:n biisit, Dylania ja vanhaa bluesia sekä Daven suomenkielistä tuotantoa, erityisesti useita ”Vanha & uusi romanssi” -LP:n kappaleita. Miesten yhteistyö jatkui keikkailun lisäksi Jakoilan ensimmäisellä soololevyllä 1984 ja Daven albumeilla ”LLL” 1993 ja ”Punainen +” 1998.

Albumi # 14 // Bluesounds: Black

- poiminnat ”C.C.Less” ja ”T.H.E.World”

Daven Sleepy Sleeprs -kauden jälkeen uusi tyyli löytyi yhteistyöstä Zape Leppäsen ja Ari Vaahteran kanssa. Alussa touhu oli Daven ja Zapen epäselvää kelailua ja hakemista. Parivaljakolla oli mielessä blues-heavy -tyyppinen bändi, ja basistiksi oli ehdolla mm. Maukka Siirala. Vaahtera tuli kuvioon Leppäsen kautta, sillä molemmat olivat soittaneet aikaisemmin yhdessä Kalevalassa.

Vielä lokakuun 1979 puolivälissä Dave kiisti tarkkojen bändisuunnitelmien olemassaolon. Kuitenkin kohta tämän jälkeen julkisuuteen astui yhtye Bluesounds, joka keikkaili ja levytti ahkerasti ja saavutti myös suomalaisittain suuren suosion. Soundin vahva vaikuttaja oli Vaahtera Talking Heads-diggailuineen.

Ensimmäinen single äänitettiin lokakuussa 1979 SoundTrack-Studiossa,”Cigarette Lean”/”Love Electric”. Materiaali oli Daven vanhempaa aineistoa. Bluesoundsin varsinainen oma soundi, "nakutus", muodostui ”C.C.Less” -biisin myötä yhteisestä jammailusta. Jonkin aikaa se oli jopa riesa kun vastaavaa jatkoa ei ollut. Tilanne lähti kehittymään ”T.H.E.World” (The Heroin Effected World) -biisin saatua muotonsa. Tuo klassinen biisikaksikko on myös poiminta tämän albumin osalta. Materiaalista ei levytyksessä sinänsä ollut pulaa, sillä alkuvaiheen treeneissä ja ohjelmistossa oli kappaleita kaikkiaan kolmisenkymmentä.

Bluesoundsin ensimmäinen keikka oli vuodenvaihteessa Kotkassa. Keväällä 1980 ilmestyi esikois-LP ”Black”, yksi Suomi-rockin klassikoista. Levy on äänitetty SoundTrack-Studiolla Helsingissä. Tekotapa oli suoraviivainen, päällekkäisäänityksiä ei juurikaan käytetty. Ari Vaahtera miksasi nauhat, mutta muuten varsinaista tuottajaa ei ollut. ”Black” -LP:stä on oikeastaan olemassa kolmekin erilaista versiota. Virallisen version lisäksi bändi teki viikkoa ennen äänityksiä SoundTrackissä demonauhan, johon valikoitiin levyllä käytettäväksi kaavailtuja biisejä. Albumista tehtiin myös hyllytetty koeversio, jossa eniten poikkeamia viralliseen on ”T.H.E.World”-biisissä, sen miksaus tuo kitaran paljaampana esille.

Kotelo levyssä on täysin musta. Daven unelmana oli ollut tehdä tällainen kansi ja silloisiin fiiliksiin ja tähän bändiin se sopi. Avauskappale albumilla on ”C.C. Less”, jota jatkaa ”T.H.E. World”. Nämä kaksi yhdessä rakentavat levyn tunnelman, jota muut täydentävät. B-puolen avaukset ”Hop Inside The Wild Cab” ja ”ABCPW” olivat lavalla pitkään eräs bändin tavaramerkki, joita kuultiin useissakin radio/tv -konserteissa. ”Waiting For A Heart” -biisistä puolestaan harkittiin editoitua singleä, joka ei kuitenkaan toteutunut.

”Black” herätti melkoista kiinnostusta myös ulkomailla. Levyä vietiin Ruotsiin ja Saksassa siitä tehtiin Frankfurtilaisen levy-yhtiö 3X-recordsin oma julkaisu 1981. Saksan kuvioihin liittyi levy-yhtiön kanssa tehty yksityiskohtainen sopimus, jossa esimerkiksi edellytettiin yhtiön satsauksen vastineeksi vähintään kolmen vuoden kasassa pysymistä - asia, jota ei onnistuttu pitämään.

Kesäkuun alussa 1980 nauhoitettiin Seinäjoen Provinssirockin esiintyminen ja festivaalilta julkaistulla tuplalla on yksi ”Black” -levyn biisi, ”ABCPW”. ”Blackin” saamasta suosiosta huolimatta tai ehkä juuri sen takia kieltäytyi Dave tuon suosion harjalla soittamasta keikoilla LP:n materiaalia peräti vuoden ajan.

Myös Bluesoundsin ilmaiskonserttia Tukholmasta (15.9.1981 Sveriges Riksradion nauhoitus) suunniteltiin siirrettäväksi levylle. Näin ei tapahtunut, mutta ”Blackin” vuoden 2000 CD-versiossa on julkaistu kahdeksan tuon erinomaisen konsertin 14 biisistä.

Albumi # 15 // Bluesounds: On

- poiminnat ”Take Me To The River” ja ”Tears”

Kesäkuussa 1980 Tampereen Yo-talolta ja syyskuussa Vanhan kesäklubilta äänitettiin Bluesounds-esiintymiset, joista koostettiin livelevy ”On”. Äänityspaikat valittiin etukäteen, muita keikkoja ei levyä varten nauhoitettu. Albumi julkaistiin vuoden lopussa.

Materiaalissa oli periaatteessa valinnanvaraa, yhteensä eri biisejä kahdella keikalla esitettiin kolmisenkymmentä. Itselläni oli Ari Vaahteran (RIP) ansiosta tilaisuus päästä kuulemaan nuo monipuoliset keikkanauhat. Hallitsevimmassa roolissa olivat seuraavan, ”Native Sons Of A Far-away Country” -albumin sessioon siirtyneet biisit, joista suurin osa oli mukana keikkasetissä.

Mielenkiintoisimpia näistä arkistojen aarteista  ovat Leppäsen laulama singleraita ”Lonely No More”, jonka tulkinta poikkeaa vielä melkoisesti levylle päässeestä sekä ehyt versio kauniista ”Helena” -biisistä. Näiden ja ”On” -levyllä julkaistujen lisäksi esitettiin mm. joitakin blues-kappaleita kuten Pen Lee-bändin aikoinaan levyttämä ”Fast Exploidin´ Kind” taikka Billie Hollidayn ”Fine And Mellow” sekä muutamia valintoja Bluesoundsin esikoisalbumilta ”Black”.

Näistä kahdesta yo-talon keikka oli dynaamisempi ja sisälsi enemmän jamipätkiä, Vanhan taso hieman repsahti loppua kohti. Täten levylle kelpoinen tavara väheni, vaikka molemmat esiintymiset olivatkin pitkiä.

”On” -albumia voisi ehkä luonnehtia dokumentiksi siitä, miltä Dave oli kaavaillut uuden blues-heavy -bändin kuulostavan. Kappalevalinnat näiltä nauhoilta nimittäin aiheuttivat pieniä kiistoja Lindholmin ja Vaahteran välille. Daven linja, joka toi esille alkuperäisen bändi-idean, veti pidemmän korren ja valituiksi tuli pääosin materiaalia, joka oli kirjoitettu jo ennen Vaahteran mukaan tuloa. Esimerkiksi ”Goddess Of Music”, joka levyllä on suoraan kappaleen ”Later (You´ll Laugh At It)” jatkona, oli ensimmäisiä yhdessä treenattuja biisejä. Dave piti lisäksi valittujen biisien soundin luonnollisuutta ja tiettyä rupisuutta hyvänä juttuna. Sekin oli asia josta Vaahtera ei ollut aivan samaa mieltä.

Yhtä vaille kaikki kappaleet olivat aiemmin julkaisemattomia. ”Cigarrette Lean” -versio ”Cigarrette Lean Nr:2” on etenkin sanoitukseltaan enemmän tai vähemmän improvisoitu jatko bändin ensimmäiselle singlelle. Soundi nauhoilla on karhea ja Jouko Aheran tekemät äänitykset ovat pientä kohinaa lukuunottamatta onnistuneita. Talking Heads -vaikutteita saa maistella Leppäsen hienosti tulkitsemalla Al Greenin ”Take Me To The River” -kappaleella. Se onkin poiminnoista toinen. Toisen poimitun biisin kunnian saa tällä kertaa raastava hidas avausraita ”Tears”.

Syksyllä 1980 Bluesounds teki parin keikan vierailun Ruotsiin. Siellä bändi sai vaihteeksi soittaa yleisölle, jolla ei ollut suurempia ennakkokäsityksiä siitä, mitä tuleman piti. Suomessa tyyli alkoi jo olla tuttu. Bluesounds olikin aikanaan lähellä myös kansainvälistä mainetta. Sen levyjä myytiin ainakin Saksassa, Ruotsissa ja Neuvostoliitossa. Joitakin suhteellisen pieniä ulkomaan rundeja lukuun ottamatta läpimurto jäi kuitenkin saavuttamatta.

Albumi # 16 // Bluesounds: Native Son´s Of a Far-away Country

- poiminnat “Wake-Up-Jump” ja “Waves”

Syksyllä 1980 Bluesounds painui SoundTrack-studioon muun tekemisen puutteessa. Alun perin tarkoituksena ei ollut uuden albumin tekeminen, mutta sessioista muotoutui bändin seuraava pitkäsoitto ”Native Sons Of a Far-away Country” sekä pari singlejulkaisua.

”Native Sons ...” on hyvin täysipainoinen kokonaisuus, vaikka Dave on myöhemmin todennut, että siirtämällä julkaisua puolisen vuotta olisi albumista saatu todella hyvä. Äänitykset tehtiin syksyn 1980 ja tammikuun 1981 välisenä aikana. Levyn muoto muuttui ajan mukana, syksyn äänityksistä poistettiin joitakin mukaan ajateltuja biisejä ja tilalle tehtiin uusia. Ulos albumi tuli huhtikuussa 1981.

Positiivisessa mielessä tasaiseksi luonnehdittavan LP:n kaikki biisit kestävät kuuntelua hyvin edelleenkin. Esikoisalbumin linjaa jatkaa A-puolen päätös ”Waves”, ja tyyli on tallella muillakin kappaleilla. B-puolelle valikoitui enemmän hitaampia kauniita kappaleita kuten ”Let Me Forget You Slowly” sekä äänityksissä ”In Love” -nimellä kulkenut biisi, joka master-vaiheessa sai nimen ”Helena”.

Poikkeuksen kakkospuolen rauhallisesta linjasta tekee hakkaava ”Simplicity”, jonka taustalla on Leppäsen monotoninen rumpukomppi. Siinä on neljä tahtia jotka toistuvat läpi koko biisin, Lindholm ja Vaahtera soittivat taustalla pyörivän, komppia toistavan nauhan päälle.

Valinnat tältä kiekolta ovat kireällä kitarariffillä laukkaava “Wake-Up-Jump” sekä jo kertaalleen mainittu, aaltojen lailla hitaasti vyöryvä “Waves”.

Bluesounds keikkailussa suunta oli myös ulkomaille. Syksyllä 1981 bändi kävi kiertueella Saksassa ja Tanskassa. Bluesounds esiintyi mm. Lyypekissä ja Mannheimissa sekä Dysseldorfin Suomi-viikolla. Dysseldorfin tapahtumassa oli muitakin suomalaisia esiintyjiä kuten Jone Takamäki, Nils-Aslak Valkeapää ja Piirpauke. Piirpauken kanssa yhdessä Bluesounds esiintyi tällä rundilla kuudesti.

Tulomatkalla bändi soitti 15.9.1981 Tukholmassa ilmaiskonsertin Sveriges Riksradiolle ohjelmaan Tonkraft. Vanhalla nähtiin syksyllä monituntinen "Mega"-konsertti, joka oli kolmimiehisen Bluesoundsin viimeisiä aktiviteetteja. Konsertissa bändi soitti ilman taukoja järjestyksessä läpi kaikki levyttämänsä materiaalin sekä loppuun vielä joukon blueseja.

Yhtyeeseen tuli Vaahteran ehdotuksesta mukaan syksyllä 1981 kosketinsoittajaksi Tapio Niemelä, joka oli soittanut porukan kanssa jo Bluesbringers-sivubändissä. Niemelän tulo virkisti hieman hiipumassa ollutta toimintaa ja toi yhtyeen soundiin uusia sävyjä.

Albumi # 17 // Bluesounds: Greta´s Hits

- poiminnat ”Cigarette Lean” ja ”Lost Country Music”

Daven yhtye Bluesounds oli halunnut julkaista monien albumiensa ohella myös puhtaita singlebiisejä. Koska niiden tekeminen tuli suhteellisen kalliiksi, oli jo etukäteen oli sovittu, että ne jossain sopivassa vaiheessa niputettaisiin LP:lle. Lokakuussa 1981 koottiin ”Greta´s Hits” –LP:lle edelliseen kesään mennessä äänitetyt singlet. Kanteen oli toteutettu kuva Greta Garbosta Helsingin Salmisaaren satamanäkymä taustanaan.

Ensimmäinen pikkukiekko ”Cigarette Lean”/”Love Electric” oli levytetty jo ennen bändin keikkoja lokakuussa 1979 ja seuraava ”Thank You Very Mush”/”The Possible Way” MTV-studiolla kesällä 1980. Dave itse muistelee tuon singlen olleen enemmän tai vähemmän hupitarkoituksessa tehty. B-puolella kokeillaan suomen ja englannin sekoittamista. "...This is the only possible way, tai sitten ei...", mukana on saksofonissa Pentti Lahti.

Vuonna 1981 ilmestyi tiheään tahtiin kaikkiaan kolme pikkulevyä. Loppukeväällä julkaistu ”Not A Young Pair Again”/”Suzy Wait” sisältää ylijäämäraidat ”Native Sons...” LP:n sessioista. A-puoli rullaa mukavasti, myötäillen Dave Edmunds-soundeja. Kääntöpuolelta löytyvä, rennosti keinuva ”Suzy Wait” jää helposti mieleen.

 ”Lost Country Music” -biisin vaikutteita ei tarvitse kauan hakea. Soundi on suoraan Dylanin ”Nashville Skyline” -levyltä. Kääntöpuolella julkaistiin ”Lonely No More”. Nämä kappaleet on äänitetty tammikuun 1981 lopulla ”Native Sons...” albumia täydentäneessä sessiossa.

Toukokuussa 1981 tarttui Finnvoxissa nauhalle neljä biisiä. Näinä aikoina materiaalista alkoi olla pulaa, ja bändi kaivoi esiin vanhoja Daven käyttämättömiä juttuja koettaen sovittaa niitä uudelleen. Seuraava, loppukesällä myyntiin laskettu singlejulkaisu sisälsikin tällaisen. Kiekon A-puolella ”There´s A Friend”-raidalla on piristävä pianoriffi, mutta biisi ehkä toimisi paremmin pitkäsoittolevyllä muiden kappaleiden tukemana. Kääntöpuolen ”Out & Ahead” ei häikäise, vaikka Dave itse onkin joskus kuvannut sitä sanalla "romanttinen". ”Out & Ahead” olikin nimenomaan tuota Daven vanhaa aineistoa, sillä sovitukseltaan melko samanlainen versio oli aikoinaan jo 1970-luvun alussa Rocket-bändin ohjelmistossa.

Sessiosta oli tarkoitus julkaista myös toinen single ”Senor Bo”/”Get Out Of This Town”. Se pääsi master-vaiheeseen, mutta biisejä ei julkaistu singlenä, vaikka sille onkin olemassa Johannan listoissa oma numeronsa (JHNS-207).

Tästä Bluesounds-singleraitojen merestä valinnoiksi nousevat esikoisasemansa turvin ”Cigarette Lean” sekä ”Lost Country Music”. Ensin mainittu on jäänyt mieleen jostakin radio-ohjelmasta, jossa kappale esiteltiin jo ennen virallista julkaisua – tuolloin tuli heti fiilis, että nyt ovat palikat kohdallaan, ja niinhän kävikin. ”Lost Country Music” taas saa pojonsa – ehkä ansiottomasti - henkilökohtaisista ”Nashville Skyline” -sympatioista – tuo Dylanin kiekko on joskus virvoittanut musiikillisesti tylsän teini-iän kesälomareissun ja soundit ovat siten päässäni lunastaneet klassikon paikan. 

Albumi # 18 // Dave Lindholm: Aino

- poiminnat ”Pieni ja hento ote” ja ”Naisen ääni”

Tältä albumilta boksilla olivat mukana kappaleet:

Helmikuussa 1982 julkaistiin yksi Daven klassikoista,  aikanaan yllättävä ja jälleen aiemmista tyyleistä poikennut soololevy ”Aino”. Se on tarina, yksi kokonaisuus, jossa laulu on oikeastaan sävytettyä puhetta. Ajatukset tällaisen albumin tekemisestä ja sen muodosta olivat kypsyneet monen vuoden ajan, vaikkakin Dave on kertonut kirjoittaneensa ”Pieni ja hento ote” -tekstin parissakymmenessä minuutissa bändin ollessa ruokatauolla.

”Ainolla” on vain neljä raitaa, edellä mainitun menestyskappaleen lisäksi ”Taivaaseen”, ”Toinen balladi” ja ”Naisen ääni”. Taustalla on kvartetti jossa on kaksi viulua, alttoviulu ja sello. Levyn julkaisun jälkeen kuului moitteita musiikillisen toteutuksen ja sovitusten yksinkertaisuudesta, mutta tämä kritiikki tuli lähinnä pelkkää klassista musiikkia kuuntelevista piireistä. Haluttu tunnelma on levylle saatu tarttumaan. Levyn sovitukset on tehnyt Otto Donner. Hän on myös levyn tuottaja ja kvartetin/kvintetin musiikin johtaja.

Dave toimitti aluksi Donnerille kappaleista "raakaversiot", ilman tekstiä olevat luonnokset. Donner työsti niitä eteenpäin, tavoitteena oli jousikvarteton pelkistetty ilmaisu, jossa kuuluisi vain oleellinen. Lopullisen muotonsa kappaleet saivat Daven töille tyypilliseen tapaan studiossa, joka oli Finnvox. Donner oli tiiviisti mukana valvomassa studiotyöskentelyä.

Studiossa viivyttiin vajaan viikon verran joulukuun 1981 alkupäivinä. Levyttämisen aikana Dave keikkaili Sliippareitten kanssa. Aikaa kului paljon Lahdessa ja Sakke Järvenpää kyyditsi Davea levyä tekemään. Daven osuudet tarttuivat nauhalle päivässä, jouset vaativat pari päivää, samoin äänitystuloksen viimeistely.

Pelkistetty ilmaisu jättää tarpeeksi tilaa vaikuttavalle lyriikalle ja pienille musiikillisille koukuille. Ensimmäinen valinta on luonnollisesti ”Pieni ja hento ote”, ja toinen päätösbiisi ”Naisen ääni”. Siinä on erittäin hieno teksti. Biisistä tehtiin studiossa kaksi eri versiota, joiden nauhoihin törmäsin ”Sitähän se kaikki on” -boksin valmisteluissa Loven kellareissa. Lyhyempi versio oli tasan kuusiminuuttinen ja toinen, hieman yli kahdeksan minuuttia kestävä otto. Albumille kappale päätyi seitsenminuuttisena.

”Ainon” biisejä ei aluksi kuultu missään keikoilla tai tilaisuuksissa, mutta1980-luvun puolivälissä Dave sen sijaan esitti niitä jonkin verran duona yhdessä selloa soittavan Tuomas Airolan kanssa. Itsellä tuo on jäänyt muistiin 1985 Provinssirockin päätösbileistä Sorsanpesällä.  "Suomi Kerran" -kiertueella ja siltä julkaistulla levyllä kappaleesta ”Pieni ja hento ote” kuultiin 1990-luvun alussa myös todella hieno ja herkkä sovitus.

Taiteilija Jyrki Nousiainen teki myös tähän kappaleeseen perustuvan neliosaisen tanssisarjan televisiolle.

Albumi # 19 // Bluesounds: Lonely No More (ruotsalainen kokoelma)

- poiminnat “Let Me Forget You Slowly” ja “Helena”

Tämä albumi blogisarjassa hieman rikkoo periaatteen; tällä kokoelmalla ei ollut mitään uusia biisejä, kun se julkaistiin. Se on kuitenkin sikäli erikoinen, että se tehtiin Ruotsin markkinoita varten eikä sitä varsinaisesti (käsittääkseni) ollut myynnissä Suomessa. Levy-yhtiö oli Amigo ja julkaisuvuosi siis 1982.

Valinnan Daven kuudenkymmenen albumin listalle olisi tältä osin voinut tehdä toisinkin; Tarjolla olisi ollut vaikkapa Leningrad Cowboys ja ”We Cum from Brooklyn” tai hieman tulkintaa venyttäen (että uusien biisien ohella Daven olisi levyttäneen combon varsinainen jäsen julkaisun aikaan) Sliipparilevy ”In the Rio” (ja se vielä kahtena kieliversiona) taikka alkuaikojen mainiotakin mainiompi LP ”New Morning Train”. Tämä albumi julkaistiin jo 1972 Mike Westhuesin nimellä, mutta vahvassa roolissa siinä olivat myös Dave sekä Tom Kuchka, ja kolmikko nimenomaan keikkaili yhdessä tuohon aikaan.

Oli miten oli, valinta meni tässä kohdin näin ja ”Lonely No More” antaa mahdollisuuden nostaa esille Bluesounds-bändin laajasta sävelaarteistosta pari vaihtoehtoistakin valintaa. Ne osuvat kappaleisiin “Let Me Forget You Slowly” ja “Helena”, molemmat mainion ” Native Son´s Of a Far-away Country” –albumin helmistöä. Jälkimmäinen oli mukana myös ”Sitähän se kaikki on” –boksilla. Valinnat puolustavat sikälikin paikkaansa, että ”Lonely No More” -kokoelman sisällöstä viisi kappaletta on tältä mainitulta LP:ltä, seitsemän on singleraitoja ja yksi (C.C. Less) Bluesoundsin esikoisalbumilta.

Albumi # 20 // Bluesounds: Here Come The Golden Hearts

- poiminnat “Are We The Angels?” ja “Bambooradise”

Albumi ”Here Come The Golden Hearts” muodostui Daven uran tuotteliaimman bändin, Bluesoundsin, joutsenlauluksi.  Bändin toiminta oli jo vuoden 1981 lopussa hiipumassa voimakaksikon Lindholm - Ari Vaahtera yhteistyön rakoiluun, eikä uutta materiaalia juuri syntynyt. Keikkatauko Daven matkatessa Rioon Sliippareitten kanssa alkuvuodesta 1982 sekä urkuri Tapio Niemelän hitsautuminen bändiin saivat kuitenkin aikaan uutta vipinää. Niemelän tulo muutti ryhmän soundia sinisestä pinkkiin. Vuoden alkupäivinä äänitetty single ”Your Wonder Boy”/”The Man”' julkaistiinkin kevättalvella 1982 vaaleanpunertavassa kotelossa. Sen biisit ovat mukavia, vaikkakin sangen harmittomia poppikappaleita.

Huhtikuun puolivälissä tehtiin sitten LP ”Here Comes The Golden Hearts”. Se tuli ulos kesäkuussa 1982. Kuten jo singlelläkin, antoivat Niemelän koskettimet musiikkiin uusia sävyjä. Zape Leppäsen ja Niemelän lisäksi myös Vaahtera laulaa taustoja, mikä poikkesi aikaisemmasta käytännöstä.

Vaikka albumi tarjoaa kymmenen hyvää biisiä, siinä on rivien väleissä kuultavissa jonkinlainen kyllästymispisteen saavuttaminen. Tämä johtuu levyn lievästä hajanaisuudesta ja viimeistelemättömyydestä sekä bändin tuolloisista sisäisistä skismoista. A-puoli pysyy tyylillisesti paremmin kasassa, mutta B-puolen kappaleet eivät istu niin hyvin toisiinsa. Esimerkiksi jankkaava päätösbiisi ”Come On Girl” oli kertaalleen miksattu valmiiksi, mutta tulos ei tyydyttänytkään paikalla käväissyttä Davea - uusi, levylle päätynyt miksaus huitaistiin kasaan viidessä minuutissa. ”Angel Asleep” -biisin soittamiseen ei puolestaan Vaahtera suostunut osallistumaan, ja ilman bassoa se muistuttaakin vanhempia Daven akustisia kitarabiisejä.

Valinnoksi tällä kertaa on nostettu hienosti Bluesoundsille ominaista soundia jatkavat ja Tapio Niemelää esille tuovat “Are We The Angels?” sekä “Bambooradise”.

Bluesoundsinkin tuon ajan levymyynnin historiaa varjostaa Johannan konkurssi, jonka mainingeissa tämänkin albumin oikeudet siirtyivät uusiin käsiin. Esimerkkinä olkoonkin myöhempi levyn 12000 kopion vienti Neuvostoliittoon, josta myynnistä bändiltä jäi Ari Vaahteran mukaan osuuksia saamatta.

Levyn tekemisen jälkeen Bluesounds oli kasassa vajaan puolen vuoden ajan. Bändin yhteissoitto ja osaaminen tiivistyi, mutta hommassa alkoi tulla motivaatiovaikeuksia lähinnä Vaahteralle ja Lindholmille. Vaahteran silloisten soolojuttujen tekeminen toi säröjä yhteispeliin Daven puolelta. Lisäksi kovan osaamistason saavuttamisen jälkeen olisi kehittymisen seuraava askel ollut keikkailun ja levymyynnin lisääminen ulkomailla. Tämä puolestaan olisi vaatinut suurempaa rahallista satsausta kuin mihin kotimaassa pystyttiin. Bändin pitkä kiinnitys ja oleskelu Vanhalla elokuussa 1982 oli motivaatiolle lopullinen niitti. Viimeinen keikka oli vähemmän vaikuttava tv-esiintyminen Lepakossa, yhdessä Theatre Of Haten kanssa.

Näihin vaikeuksiin tuo menestyksekäs bändi sitten hajosi - tarkoituksena tosin oli alunperin pitää vain puolen vuoden keikkatauko. Materiaalia kuudetta albumia varten oli jo paljon kasassa, osa siitä oli suunniteltukin treenattavaksi valmiiksi studiossa. Tieto Daven siirtymisestä jälleen Sliippareihin sai kuitenkin muut bändin jäsenet hautaamaan jatkoajatukset.

Albumi # 21 // Dave Lindholm: Huoneet 6 & 14

- poiminnat ”Sitähän se kaikki on” ja ”Ystävät kuiskaa”

Vuoden 1982 lopulla jatkui Bluesounds-yhtyeen jälkeen myös Daven suomenkielinen tuotanto. Single ”Sitähän se kaikki on”/”'Näyttelijä” tehtiin marraskuussa. Siinä Daven kanssa esiintyvät Kristiina Helander (Tiina Tiikeri), Elisa Korjus sekä Juha ja Harri Kinnunen. Sen A-puolesta tuli ajan myötä yksi Dave-klassikko, joka sai jo ilmestyessään hyvin soittoaikaa radiossa.

Tämän pikkukiekon jatkona tuli keväällä ulos tammikuussa 1983 äänitetty albumi ”Huoneet 6 & 14”. Nimi viittaa numeroihin symboleina eli hyvään ja pahaan. Edellä mainitut singlebiisit löytyivät myös LP:ltä, mutta sovitukset ja toteutus poikkesivat niistä melkoisesti. Kappaleesta ”Sitähän se kaikki on” oli toteutettu kaksi uutta versiota joista toinen avaa levyn, toinen päättää sen. ”Huoneet 6 & 14” päättyykin itse asiassa samoihin säveliin kuin millä se alkaa.

Kokonaisuus on täysipainoisuudessaan onnistunut ja myös albumia voidaan pitää hyvin ajan hammasta kestävänä klassikkona. Vaikka kappaleiden rytmitykset vievätkin mukanaan on tunnelma rauhallinen, pääosissa ovat laulu ja kitara. Albumilla saavutettu intiimi tunnelma kertoo myös levyn henkilökohtaisuudesta. Mukana ovat Daven lisäksi Harri Kinnunen, Pepa Päivinen ja Esko Heikkinen.

Äänitykset tehtiin Finnvoxissa tammikuussa 1983, lukuun ottamatta kappaletta ”Sinussa asuu tuulet”, joka on peräisin em. singlen sessioista. Osa materiaalista oli alun perin tarkoitettu bändin kanssa soitettavaksi, sillä Bluesounds esitti keikoilla mm. versiota biisistä ”Höyhen tuulessa”.

Valinnoiksi osuvat tällä kertaa ”Sitähän se kaikki on” (joskin singleversio olisi se kaikkien klassisin) sekä hieman apeissa tunnelmissa kulkeva ”Ystävät kuiskaa”.

Albumi # 22 // Dave Lindholm: Kuutamolla

 - poiminnat ”Löysin hyvän veden” ja ”Africa Suma Riiw”

Vuoden 1983 aikana Dave muutti asumaan syitä ja taustoja suuremmin julkisuudessa selittelemättä Helsingistä Tampereelle. Tamperelaistuneen maestron ensimmäinen LP oli lokakuussa 1983 Photosonic Studiolla äänitetty ”Kuutamolla”. Sen runkona olivat Sliippareitten tutut Pitkä Lehtinen ja Harri Kinnunen sekä Reijo Heiskanen. Yksittäisillä kappaleilla ovat mukana Irmeli Perilä ja Pate Mustajärvi sekä Hasse Wallin kautta löydetyt Abdir Kabir ja Hassan Bah.

”Kuutamolla” jättää kokonaisuutena hajanaisen vaikutelman, albumille onkin jälleen kerran valittu osuva nimi. Dave itsekin toteaa levystä eräässä Soundin haastattelussa "...se (ykköspuoli) on ihan ehjä. Toi toinen puoli on ihan hulinaa. Toi LP tehtiin ihan fiiliksellä. Treenattiin kolme päivää Heiskasen kämpällä ja sit mentiin studioon..." Osasyynä vaikutelmaan ovat myös rytmisesti hyvin erilaiset kappaleet. Ykköspuoli on yhtenäisempi, sen ja koko LP:n mieleenpainuvimpia ovat ”Löysin hyvän veden” ja ”Pelastetaan yö”.

Kakkospuolella on kolme biisiä. Niistä ensimmäisen ”Africa Suma Riiw” (Pimeimmässäkin Afrikassa on valoa) laulaa Kabir. Teksti on myös hänen, Dave antoi vain idean ja pyysi laulamaan sen pohjalta. Mitä (ja edes millä kielellä), biisissä tarkkaan ottaen kerrotaan, ei ole oikein kenellekään selvää. Toinen puolen kappale on tekno- tai melkeinpä rap-vaikutteinen ”Teen sen hyvin”. Päätösraidalla kohkataan sitten kunnolla, kyseessä on ”Arvaa kuka haluu” ja laulamassa Pate Mustajärvi.

Poiminnat tältä albumilta ovat avauskappale ”Löysin hyvän veden” sekä erikoislaatuisuutensa takia ”Africa Suma Riiw”.

Albumi # 23 // The Run Runs: The Official, The Original

- poiminnat ”Put On Your Monkey Hat” ja “I Saw You Show Yeah Yeah”

Run Runs oli Daven seuraava yhtye Bluesounds-aikojen jälkeen, lopulta melko vähälle huomiolle jäänyt ryhmä. Se kasattiin loppusyksystä 1983, perustana oli vain halu saada soittaa bändin kanssa. Daven lisäksi mukaan tulivat rumpuihin Vesa Sytelä, bassoon Veli-Petteri Rajanti sekä jo Henry O Band-kuvioissa Daven kanssa soitellut Vesa Hyrskykari (saksofoni & kitara). LP ”The Official, The Original” äänitettiin helmikuussa ja julkaistiin ennen kuin bändi oli tehnyt yhtään keikkaa.

Levyllä kuullaan tasaisen mukavaa, mutta ei mitään suuria omaperäisyyksiä sisältävää musiikkia. Peruskomppi jauhaa jossain määrin liikaakin. Syynä on ainakin osin se, ettei bändi ollut vielä hioutunut yhteen - lavabändinä Run Runs olikin mitä mainioin.

Avauskappale ”Put On Your Monkey Hat” on alkujaan Sliippareitten keikalla pikaisesti improvisoitu, mutta kuitenkin (tai ehkä juuri siksi) levyn tarttuvin biisi. Myöhemmin, 1992, se löysi yhdessä Daven kanssa tiensä myös Leningrad Cowboys-albumille ”We Cum From Brooklyn”.

Joidenkin tällä LP:llä kuultavien biisien kitaraosuudet, esim. 'Kana The Legend' soitetaan kokonaan sormin. Tämä antaa kappaleille oman soundinsa. Dave jo oli pidemmän aikaa harjoitellut tämän soittotavan tekniikkaa erityisesti Albert Collinsin noustessa esikuvaksi ja välillä mennyt asiassa vähän ylikin tunkemalla tyyliä jokaiseen mahdolliseen tilanteeseen.

Bändillä oli keikkoja suhteellisen mukavasti. Se esiintyi esimerkiksi Tampereella lämmittelijänä Stevie Ray Vaughanin konsertoidessa Suomessa. Samana iltana Yo-talolla olleelle Run Runsin toiselle keikalle Vaughan ilmestyi jammailemaan. Run Runs oli mukana myös vuoden 1984 Tuuliajolla-kiertueella.

Ajan mittaan yhtye ei pysynyt tyylillisesti kasassa, ja Sytelän lähtiessä keikkailun aloittaneen Juicen mukaan mureni bändi alkukeväästä 1985. Päätös tehtiin lopulta kertaheitolla, sillä esim. radion Härmä-rock -ohjelmaa varten sovittu sessio peruutettiin noin viikkoa ennen nauhoituspäivää.

Vaikka Runs Runs jäikin muistoihin elämään lähinnä keikkabändinä, se kuitenkin äänitti vielä ennen äkillistä hajoamistaan nauhan singleä varten. A-puolelle piti tuleman Riki Sorsan aiemmin  levyttämä Daven hidas blues 'Down To Where' ja kakkospuolelle Rajannin kappale 'Musta tie' eli 'Out Of The Crowds', jonka sanoituksen Dave oli kääntänyt englanniksi. Levyn julkaisu kuitenkin jumittui jonnekin levy-yhtiöön, eikä sitä tullut koskaan ulos.

Itseoikeutettu valinta tältä albumilta on ”Put On Your Monkey Hat”. Sen seuraksi on valittu “I Saw You Show Yeah Yeah”, joka tuo parhaiten esiin myös bändin muiden jäsenten suoritukset, erityisesti Hyrskykarin saksofonit.

Albumi # 24 // Dave Lindholm: Moderni hiljainen musiikki

 - poiminnat ”Annan sinulle nimen” ja ”Lausumattomat lauseet”

Alkuvuodesta 1985 Davella oli innoituksen vaiheen jäljiltä kasassa paljon tekstejä ja biisejä. Syntyi ajatus tehdä ”sekalevy”, jossa olisi sekä akustisia että sähkön kanssa soitettuja juttuja. Vaikka levy-yhtiöstä taikka muustakaan levyn julkaisuun liittyvästä asiasta ei ollut selvyyttä, äänitettiin tammikuussa suomenkielinen LP ”Moderni hiljainen musiikki”. Se julkaistiin myöhemmin samana keväänä. (CD-versiona tätä ei ole ainakaan toistaiseksi ollut saatavissa.) Studioon mentäessä kappaleet olivat pitkälle valmiina - tilanne joka ei Daven kohdalla ole ollut välttämättä mitenkään tavallinen. Nytkin viimeistely tapahtui tekstien osalta levytyksen yhteydessä. Studiona oli Westside Karjaalla ja äänitykset tehtiin lyhyinä päivinä "työpaineita" välttäen.

”Moderni hiljainen musiikki” on yksi - ja ehkä vaikein lenkki Daven henkilökohtaisten levyjen ketjussa, johon esimerkiksi ”Sissi” kuuluu. Vaikea siksi, että albumia vaivaa tietynlainen kahtiajakoisuus ja lievä hajanaisuus, sitä voisi sanoa luonnosmaiseksi. Kaikki ideat eivät loksahda vielä paikalleen kokonaisuuden kannalta niin hyvin kuin esimerkiksi ”Sissillä”, vaikka mukana onkin monia hyviä biisejä. Hiljaa soitetuissa kappaleissa on oltava todellista sisältöä, että ne toimisivat. Tätä ajatusta korostaa LP:n nimi.  Tarkoituksena on kuvata ihmisen muutospistettä, ajan mittaan opitusta valehtelusta ja teeskentelystä eroon pääsemistä, matkaa kohti rehellisyyttä.

Levyllä ovat mukana Vesa Sytelä rummuissa ja Petteri Rajanti bassossa. Kokonaisuutta täydentävät Eero "Safka" Pekkonen kosketinsoittimineen sekä Tuomas Airola sellossa. A-puolen biisit ovat muodoltaan vaihtelevia kitara/basso/rummut -juttuja, lukuun ottamatta akustista ”Missä olet miten tulet” -kappaletta.

B-puolella tunnelma muuttuu herkemmäksi ja rauhallisemmaksi, kun mukaan tulee Airolan sello. Erityismaininnan saa Pekkosen mainio urkusoundi yhdistettynä Airolan sellonsoittoon avauksessa ”Minäkin”, joka tekstiltään on avantgardistista muisteluhyppelyä lapsuusajoista ja niistä ajoista eteenpäin. Hieman huolellisemmin olisi puolestaan voitu toteuttaa kuorot muuten mainiolla biisillä ”Niinkuin ennenkin”.

Valinnoiksi valikoituvat tällä kertaa avausraita ”Annan sinulle nimen” sekä melkein puhumalla laulettu ”Lausumattomat lauseet”.

Albumi # 25 // Dave's 12 Bar: In the Night

- poiminnat ”Waiting” ja ”In the Night”

Syksyllä 1985 Dave perusti uuden bändin, Dave´s 12 Barin. Nimi oli monimerkityksellinen sanaleikki - 12 tahtia, 12 baaria, 12 patukkaa jne. Bändiin Dave halusi mukaan sleeppareista tutut kaverit Kari "Pitkä" Lehtisen ja Harri Kinnusen. Nämä olivat toki olleet aiemmin Davenkin levyillä mukana. Kaksikkoa täydensi Seppo "Kala" Alajoki, joka lupautui mukaan Daven puhelinsoitolla.. Alajoki on pitkän linjan kitaristeja, joka tuolloin teki studiokeikkoja ja freelancejuttuja. Parhaiten hänet ehkä muistetaan Alwari Tuohitorven riveistä. Ennen Alajokea oli harkinnassa Petteri Salminen.

Daven idea bändiä koottaessa oli "Fleetwood Mac -tyyppinen" orkesteri, jossa vallitsevana olisivat kitaroiden vuoropuhelut. Tähän konseptiin Alajoki sopikin hyvin. Valitettavasti ajatus ei levyillä oikein noussut siivilleen.

Treenit alkoivat syyskuussa. Niitä pidettiin Lahdessa, Lehtisen ja Kinnusen kotikulmilla. Ensimmäisille keikoille painuttiin muutamien harjoittelukertojen jälkeen syys-lokakuun vaihteessa.

”In The Night” -nimeä kantava esikois-LP julkaistiin 1986. Se on tehty vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana SoundTrack-Studiolla, päivän-kahden mittaisissa sessioissa. Tuottajina olivat Jimi Sumen sekä Atte Blom. Biisivalikoima on melko suoraviivaista kevyttä ränttä-tänttää ja parasta ovat kappaleiden tyylikkäät soolot, vaikka mistään huikeista kitarapuheluista ei voikaan puhua. Vaikka levy ei ole Daven tunnetuimpia, niin aikaa se on silti kestänyt yllättävänkin hyvin.

Mukana on kaksi Alajoen sävellystä, rauhallinen ”Everything You Say” ja ehkä jopa hieman mahtipontinen ”Waiting”. Nämä nousevatkin eheän, mutta hiukan tasapaksun albumin parhaimmistoon koukkujensa ansiosta ja jälkimmäinen on tämänkertainen toinen valinta. Daven kädenjälki näkyy, sillä alkuperäinen ”Waiting” muuttui treenausvaiheessa Daven karsiessa ja pelkistäessä sitä. Hän myös teki siihen tekstin.

Kokonaan Daven tekemistä biiseistä parhaat palat ovat rauhallinen B-puolen avaus ”In The Night” sekä ”God Bless Me”. Ensin mainittu on albumin nimikappale ja tämänkertaisista valinnoista toinen.

Albumi # 26 // Dave's 12 Bar: First Second

- poiminnat ”Baby, Don't You Love My Left Hand?” ja ”No Trouble”

Dave's 12 Bar -yhtyeen JJ-studiolla syksyllä äänitetty single 'Alive'/'Never Means The End' tuli ulos vuoden 1986 lopussa. Siinä A-puolen sävellys oli Alajoen, tekstit ja B-puolen sävel Lindholmin. Kuvapussissa esiintyi neljä valkopukuista hidalgoa stetsoneissaan: siis Dave, Kari "Pitkä" Lehtinen, Harri Kinnunen ja Seppo "Kala" Alajoki. Bändin profiilia ja visuaalista ilmettä pyrittiin levy-yhtiön ja ohjelmatoimiston vaihdon myötä kohottamaan. Yllättäen singlen tuotti tamperelainen Rockadillo. Kaikki Daven aiemmat levyt oli tehty merkeille, joiden takaa löytyy Atte Blom. Yksi vaihe oli tiensä päässä. Valinta lienee tuolloin osunut oikeaan, sillä Daven levytysten taso alkoi 1980-luvun puolivälissä vallinneen pienen hajanaisuuden jälkeen tasaisesti nousta.

12 Barin äänitteet olivat vielä kuitenkin vaisumpia kuin yhtye itse. Lavalla, jos kohta paikoin levyilläkin, se oli kurinalainen ja "demokraattinen" bändi, jonka soitto oli monipuolista ja soolot sujuivat Kala Alajoen ollessa tärkeä lenkki.

Singlekään ei toiminut vielä oikein kunnolla. Keväällä 1987 ilmestyi sitten bändin ensimmäinen toinen LP, ”First Second”. Singlen A-puoli ”Alive” tehtiin sille uudistettuna, hieman tanakampana versiona. Muita mieleen jääviä kappaleita ovat pianolla maustettu hidas ”No Trouble”, jo bändin ensimmäisen levyn yhteydessä treenattu ”Nobody Get Hurt”, letkeä instrumentaali ”Country Boogie” sekä yksi neljästä Alajoen sävellyksestä ”Fools In The Circle”.

Albumi on äänitetty Tampereella JJ-studiolla syksyn 1986 ja helmikuun 1987 välisenä aikana. Bändin esikoiseen verrattuna tämä on monisärmäisempi, vaikka musiikillinen perusta on edellisen tapaan kitaravoittoinen. Daven mielestä bändi kuitenkin etääntyi alkuperäisestä ideastaan tällä levyllä liikaa. Räväkkää kitarasooloilua kuullaankin oikeastaan vain muutamissa biiseissä, yksi näistä blues ”Baby, Don't You Love My Left Hand?”. Koska se edustaa hyvin bändille ajateltua profiilia, se on tämän albumin valinnoista toinen. Vastakkaiseen suuntaan tunnelmoi toinen valinta, jo edellä mainittu ”No Trouble”.

Avustajakaartina vakiomiehistön lisäksi olivat Ippe Kätkä, Vesa Hyrskykari, Eero Pekkonen ja Juuso Nordlund.

Albumi # 27 // Dave Lindholm: Sissi

- poiminnat “Riisuudu” ja ”Petin pienen linnun”

Rockdatan artikkeleihini olen aikanaan kirjoittanut, että ”levy, jonka Daven tuotannosta voisi valita mukaan autiolle saarelle olisi ehkä loppuvuodesta 1987 julkaistu soolo 'Sissi'”. Se pitää edelleen paikkansa. Mainio lätty.

Teemana on ihmisen valinta, se että ihminen voi päättää itse, pitääkö jostakin vai ei. Dave itse on sissi, vaikka laulut eivät välttämättä hänestä kerrokaan. Materiaali on henkilökohtaista ja tapa toteuttaa se aiempaa kokeilevampi.

Studioon päätyivät varsin pitkän luomisprosessin päätteeksi runkohahmoina tuottajaksi ja percussionistiksi Ippe Kätkä sekä basistiksi Juuso Nordlund. Dave oli jammaillut paljon Nordlundin kanssa ja myös Kätkän hän tunsi hyvin jo pitkältä ajalta tietäen tämän monipuolisuuden. Albumi äänitettiin JJ studiolla elo-lokakuussa 1987. Kätkä sai sovitustyöhön vapaat kädet ja jälki on maukasta. Monilla kappaleilla pääosassa ovat tekstien ohella vivahteikkaat syntetisaattorit, jotka ovat olleet sangen harvinaisia kapistuksia Daven levyillä.

”Sissi” on monisärmäinen prisma, joka saa kuuntelukertojen myötä jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Se on Daven itsensä mukaan miesten musiikkia, ei poikien. Tällä ei kylläkään tarkoiteta mitään heavy-macho -meininkiä, vaan päinvastoin keski-ikäisen miehen herkkiä tunnelmia kokemuksineen ja kriiseineen.

Levyllä ovat mukana myös Takku Ylinen, Sirpa Taivainen ja Pekka Tyni. Amerikkalainen jazzbasisti -huippu Sirone oli Groupin mukana vierailemassa Tampereen Jazz Happeningissä. Kätkä ja Tapio Korjus hoitivat hänet sieltä yllätyksenä Davelle levylle mukaan, koska ”Petin pienen linnun” -kappaleeseen ei tuntunut löytyvän sopivaa suomalaista kontrabasistia.

Kyseinen laulu on toinen valinta; hyvin kaunis, koko levyn helmi. Dave on kertonut biisin olevan alkujaan ranskalainen lastenloru, johon on tehty sävel. Erityisesti Takku Ylisen huilu luo kappaleeseen hienon soundin. Vaikka biisi tarttuu hyvin korvaan, ei sen rakenne ole kuitenkaan kovin yksinkertainen - ammattimiehen otteistaan huolimatta Sironelta kesti kokonaisen päivän omaksua kappaleen rytmitys.

Erittäin hienoja biisejä niin sävellyksenä, sanoituksena kuin toteutuksena ovat myös ”Riisuudu” ja ”Vaarallinen”. ”Riisuudu” kertoo paitsi siitä mistä sen nimikin kertoo myös rauhasta, rauhallisuuden tunteen siirtämisestä toiseen ihmiseen. ”Vaarallinen” puolestaan kuvaa sitä, miten etäisesti ihailtava tilanne tai elämä lähelle tullessaan saattaakin olla aivan jotain muuta kuin piti - yhtä helvettiä. ”Riisuudu” on tällä kertaa se toinen valinta.

Nämä kaksi kappaletta olivat myös boksilla ”Sitähän se kaikki on”. Kolmas oli aiemmin julkaisematon koelevyversio kappaleesta ”Ikävä kyllä kauneimmat sanat”. Kätkä oli äänittänyt alkuperäisversion levy-yhtiö Rockadillon Tapio Korjuksen mielestä liian hiljaiseen tasoon ja äänet tuntuivat jäävän epäselviksi. Kappale tehtiin uudelleen, mutta uudessa äänityksessä sanat hitusen muuttuivat. Ensimmäinen versio pääsi kuitenkin koelevylle, joka löytyi boksia koottaessa Ipen arkistosta ja otettiin levykeräilijöitä kumartavana kuriositeettina mukaan.

”Sissi” on kokonaisuutena hieno albumi. Soitto kulkee luontevasti ja tunnelma on paria aikaisempaa soololevyä eheämpi. Vailla perusteita ei ollutkaan levy-yhtiön lehdistötiedotteen vertailu, jossa 'Sissi' asetettiin samaan seuraan albumien "Sirkus", "Musiikkia" ja "Aino" kanssa.

Albumi # 28 // Dave Lindholm: Jose Blues

- poiminnat “Let The Water Run Down” ja ”She Likes Jazz”

Yhtenä Daven unelmana oli ollut levyn tekeminen jenkkilässä, Teksasissa. Syksyllä 1988 unelmasta tuli totta, kun lokakuussa syntyi 'Jose Blues'. Levy-yhtiön mielestä ei ollut kuitenkaan mitään varsinaista mieltä lähettää sinne suomalaista yhtyettä levyttämään, vaan koettaa löytää tarvittava soundi paikan päältä.

Kaksi kolmasosaa tarvittavasta materiaalista oli valmiina matkalle lähdettäessä, kuten vanha hittibiisi 'I´m Gonna Roll', Daven tekstinä julkaistu 'Clarinet Boogie' elikkä 'She Likes Jazz', aiemman bändin Run Runs:n keikoillaan nimellä 'Timing Zero' esittämä 'Tired of Working for You' sekä Riki Sorsan 1981 levyttämä Daven hidas blues 'Down to Where'.

Paikan päällä Dave kierteli klubeja reilun viikon verran etsimässä sopivia tyyppejä. Tukijoukkona oli Erik Hokkanen, jonka ryhmästä levylle tuli hänen itsensä lisäksi Dale Dennis. Muittenkin levyllä mukana olevien muusikoiden tausta on tanakka; pianoa soittamassa poikkeaa mm. Bobby Blandin, John Lee Hookerin ja B.B. Kingin kanssa soitellut Mel Brown ja basistina on Geoff Muldaurin ex-basisti Sarah Brown. Brownin uraan kuului vakiojäsenyys paikallisen Antone´s -klubin House Bandissa ja hänet on myös äänestetty paikallisen lehden skabassa Austinin parhaaksi basistiksi. Rumpali Wes Starrin uraan kuuluvat sellaiset nimet kuin Omar & The Howlers, Delbert McClinton, Jimmie Dale Gilmore sekä Hal Ketchum. Kitaristi Alan Haynes on tehnyt omia levyjä. Saksofonia soittaa jo edellisellä reissulla tutuksi tullut Joe Morales. Taustoita laulaa kaksikko Kimmie Rhodes & Maryann Price. Heistä Rhodes on ollut mm. Willie Nelsonin matkassa ja Price puolestaan on keikkaillut ainakin Commander Codyn riveissä sekä ollut mukana Kinksien Amerikan kiertueella. Äänittäjänä toimi  Joe Gracey. Kovaa joukkoa siis kaikki.

Hokkanen kasasi porukan päivän treeneihin ennen levytystä. Levyn soundi on jätetty ehkä hieman liiankin varovaiseksi, vaikka kokonaisuus pysyy kyllä hyvin kasassa. Hokkasen viulu on omimmillaan jamihenkisessä kappaleessa 'She Likes Jazz'. Daven tunnelmat matkasta ja Teksasista tiivistää levyn päätöskappale 'Finally Home'. Muita kohokohtia ovat uudelleen levytetty 'I´m Gonna Roll', nyt verkkaisempana versiona sekä letkeä 'Let The Water Run Down'.

Levy julkaistiin vinyylin lisäksi CD:nä, samoin kuin kaikki tätä seuraavat Lindholmin albumit. Levyltä irrotettiin myös single 'Let The Water Run Down'/'I´m Gonna Roll'.

Boxilla tältä albumilta mukana olivat kappaleet ”She Likes Jazz” ja ”Finally Home”. Niistä ensimmäinen tulee valituksi tälläkin kerralla, Eric Hokkasen viulunsoiton esittelyn kannalta erityisesti. Toinen valinta on letkeä “Let The Water Run Down”, jossa mm. taustalaulajat pääsevät loistamaan.

Kun boksi oli julkaistu ja sen oheisvihkon tekstit olin saattanut Latviksen kanssa Rockdatan sivustoille, sain eräänä kauniina aamuna sähköpostin Joe Graceyltä. Hän luuli tavoittavansa suoraan Daven sivuston kautta. Täytyy muistaa, että elettiin 1990-luvun puoltaväliä, eikä netti silloin ollut vielä kovin tavallinen, kuten ei sähköpostikaan. No, Davea hän ei tavoittanut, mutta terveisensä kyllä menivät perille.

Reilu vuosi tuon tapauksen jälkeen juotiin kaljat J. Karjalaisen kanssa hänen biografiansa tekemisen tiimoilla. Se julkaistiin tuolloin Rare-lehdessä. Jukka mainitsi jossain sivulauseessa, että yksi hänen suuri toiveensa olisi toimittaa Willie Nelsonille kuultavaksi muutama kappaleistaan – ei vähempää kuin niiden tarjoaminen levytysmielessä. Seuraavana päivänä kotimatkalla junassa palasi jostain mieleeni ajatus, että tuossa Daven Austin-porukassa oli toinen taustalaulaja ollut Nelsonin matkassa. Heikko side, mutta sen verran väkevä työväline netti jo silloin oli, että pienellä selailulla tietoja Kimmie Rhodesista löytyi. Hän myös osoittautui olevan Joe Gracyn puoliso. Vähän lisää selailua ja ilmeni, että Gracey oli juuri se tiskijukka, joka ensimmäisenä oli alkanut soittaa Nelsonin levyjä radioasemallaan ja nostanut hänet yleisempään tietoisuuteen. Ja minulla oli vuoden vanha Graceyn sähköposti.

Se onneksi oli tallella, kysymys demon lähettämisen mahdollisuudesta lähti paluuviestinä ja vuorokauden päästä minulla oli Joen vastaus: Demon voisi lähettää ja hän itse takaisi, että se menee perille – mutta ei muuta; niitä kuulemma saapui ”kenkälaatikollinen päivässä”.

Karjalainen esikuntineen teki muutaman biisin demo-CD:n, se lähti jenkkeihin ja saavutti määränpäänsä – tai ainakin Willie Nelsonin esikunnan, mutta muuta siitä ei valitettavasti seurannut.

Tämä pieni henkilökohtainen muistelus äskettäin marraskuun puolivälissä 2011 edesmenneen Joe Graceyn muistoksi - RIP.