Albumi # 20 // Bluesounds: Here Come The Golden Hearts

- poiminnat “Are We The Angels?” ja “Bambooradise”

Albumi ”Here Come The Golden Hearts” muodostui Daven uran tuotteliaimman bändin, Bluesoundsin, joutsenlauluksi.  Bändin toiminta oli jo vuoden 1981 lopussa hiipumassa voimakaksikon Lindholm - Ari Vaahtera yhteistyön rakoiluun, eikä uutta materiaalia juuri syntynyt. Keikkatauko Daven matkatessa Rioon Sliippareitten kanssa alkuvuodesta 1982 sekä urkuri Tapio Niemelän hitsautuminen bändiin saivat kuitenkin aikaan uutta vipinää. Niemelän tulo muutti ryhmän soundia sinisestä pinkkiin. Vuoden alkupäivinä äänitetty single ”Your Wonder Boy”/”The Man”' julkaistiinkin kevättalvella 1982 vaaleanpunertavassa kotelossa. Sen biisit ovat mukavia, vaikkakin sangen harmittomia poppikappaleita.

Huhtikuun puolivälissä tehtiin sitten LP ”Here Comes The Golden Hearts”. Se tuli ulos kesäkuussa 1982. Kuten jo singlelläkin, antoivat Niemelän koskettimet musiikkiin uusia sävyjä. Zape Leppäsen ja Niemelän lisäksi myös Vaahtera laulaa taustoja, mikä poikkesi aikaisemmasta käytännöstä.

Vaikka albumi tarjoaa kymmenen hyvää biisiä, siinä on rivien väleissä kuultavissa jonkinlainen kyllästymispisteen saavuttaminen. Tämä johtuu levyn lievästä hajanaisuudesta ja viimeistelemättömyydestä sekä bändin tuolloisista sisäisistä skismoista. A-puoli pysyy tyylillisesti paremmin kasassa, mutta B-puolen kappaleet eivät istu niin hyvin toisiinsa. Esimerkiksi jankkaava päätösbiisi ”Come On Girl” oli kertaalleen miksattu valmiiksi, mutta tulos ei tyydyttänytkään paikalla käväissyttä Davea - uusi, levylle päätynyt miksaus huitaistiin kasaan viidessä minuutissa. ”Angel Asleep” -biisin soittamiseen ei puolestaan Vaahtera suostunut osallistumaan, ja ilman bassoa se muistuttaakin vanhempia Daven akustisia kitarabiisejä.

Valinnoksi tällä kertaa on nostettu hienosti Bluesoundsille ominaista soundia jatkavat ja Tapio Niemelää esille tuovat “Are We The Angels?” sekä “Bambooradise”.

Bluesoundsinkin tuon ajan levymyynnin historiaa varjostaa Johannan konkurssi, jonka mainingeissa tämänkin albumin oikeudet siirtyivät uusiin käsiin. Esimerkkinä olkoonkin myöhempi levyn 12000 kopion vienti Neuvostoliittoon, josta myynnistä bändiltä jäi Ari Vaahteran mukaan osuuksia saamatta.

Levyn tekemisen jälkeen Bluesounds oli kasassa vajaan puolen vuoden ajan. Bändin yhteissoitto ja osaaminen tiivistyi, mutta hommassa alkoi tulla motivaatiovaikeuksia lähinnä Vaahteralle ja Lindholmille. Vaahteran silloisten soolojuttujen tekeminen toi säröjä yhteispeliin Daven puolelta. Lisäksi kovan osaamistason saavuttamisen jälkeen olisi kehittymisen seuraava askel ollut keikkailun ja levymyynnin lisääminen ulkomailla. Tämä puolestaan olisi vaatinut suurempaa rahallista satsausta kuin mihin kotimaassa pystyttiin. Bändin pitkä kiinnitys ja oleskelu Vanhalla elokuussa 1982 oli motivaatiolle lopullinen niitti. Viimeinen keikka oli vähemmän vaikuttava tv-esiintyminen Lepakossa, yhdessä Theatre Of Haten kanssa.

Näihin vaikeuksiin tuo menestyksekäs bändi sitten hajosi - tarkoituksena tosin oli alunperin pitää vain puolen vuoden keikkatauko. Materiaalia kuudetta albumia varten oli jo paljon kasassa, osa siitä oli suunniteltukin treenattavaksi valmiiksi studiossa. Tieto Daven siirtymisestä jälleen Sliippareihin sai kuitenkin muut bändin jäsenet hautaamaan jatkoajatukset.

Albumi # 21 // Dave Lindholm: Huoneet 6 & 14

- poiminnat ”Sitähän se kaikki on” ja ”Ystävät kuiskaa”

Vuoden 1982 lopulla jatkui Bluesounds-yhtyeen jälkeen myös Daven suomenkielinen tuotanto. Single ”Sitähän se kaikki on”/”'Näyttelijä” tehtiin marraskuussa. Siinä Daven kanssa esiintyvät Kristiina Helander (Tiina Tiikeri), Elisa Korjus sekä Juha ja Harri Kinnunen. Sen A-puolesta tuli ajan myötä yksi Dave-klassikko, joka sai jo ilmestyessään hyvin soittoaikaa radiossa.

Tämän pikkukiekon jatkona tuli keväällä ulos tammikuussa 1983 äänitetty albumi ”Huoneet 6 & 14”. Nimi viittaa numeroihin symboleina eli hyvään ja pahaan. Edellä mainitut singlebiisit löytyivät myös LP:ltä, mutta sovitukset ja toteutus poikkesivat niistä melkoisesti. Kappaleesta ”Sitähän se kaikki on” oli toteutettu kaksi uutta versiota joista toinen avaa levyn, toinen päättää sen. ”Huoneet 6 & 14” päättyykin itse asiassa samoihin säveliin kuin millä se alkaa.

Kokonaisuus on täysipainoisuudessaan onnistunut ja myös albumia voidaan pitää hyvin ajan hammasta kestävänä klassikkona. Vaikka kappaleiden rytmitykset vievätkin mukanaan on tunnelma rauhallinen, pääosissa ovat laulu ja kitara. Albumilla saavutettu intiimi tunnelma kertoo myös levyn henkilökohtaisuudesta. Mukana ovat Daven lisäksi Harri Kinnunen, Pepa Päivinen ja Esko Heikkinen.

Äänitykset tehtiin Finnvoxissa tammikuussa 1983, lukuun ottamatta kappaletta ”Sinussa asuu tuulet”, joka on peräisin em. singlen sessioista. Osa materiaalista oli alun perin tarkoitettu bändin kanssa soitettavaksi, sillä Bluesounds esitti keikoilla mm. versiota biisistä ”Höyhen tuulessa”.

Valinnoiksi osuvat tällä kertaa ”Sitähän se kaikki on” (joskin singleversio olisi se kaikkien klassisin) sekä hieman apeissa tunnelmissa kulkeva ”Ystävät kuiskaa”.

Albumi # 22 // Dave Lindholm: Kuutamolla

 - poiminnat ”Löysin hyvän veden” ja ”Africa Suma Riiw”

Vuoden 1983 aikana Dave muutti asumaan syitä ja taustoja suuremmin julkisuudessa selittelemättä Helsingistä Tampereelle. Tamperelaistuneen maestron ensimmäinen LP oli lokakuussa 1983 Photosonic Studiolla äänitetty ”Kuutamolla”. Sen runkona olivat Sliippareitten tutut Pitkä Lehtinen ja Harri Kinnunen sekä Reijo Heiskanen. Yksittäisillä kappaleilla ovat mukana Irmeli Perilä ja Pate Mustajärvi sekä Hasse Wallin kautta löydetyt Abdir Kabir ja Hassan Bah.

”Kuutamolla” jättää kokonaisuutena hajanaisen vaikutelman, albumille onkin jälleen kerran valittu osuva nimi. Dave itsekin toteaa levystä eräässä Soundin haastattelussa "...se (ykköspuoli) on ihan ehjä. Toi toinen puoli on ihan hulinaa. Toi LP tehtiin ihan fiiliksellä. Treenattiin kolme päivää Heiskasen kämpällä ja sit mentiin studioon..." Osasyynä vaikutelmaan ovat myös rytmisesti hyvin erilaiset kappaleet. Ykköspuoli on yhtenäisempi, sen ja koko LP:n mieleenpainuvimpia ovat ”Löysin hyvän veden” ja ”Pelastetaan yö”.

Kakkospuolella on kolme biisiä. Niistä ensimmäisen ”Africa Suma Riiw” (Pimeimmässäkin Afrikassa on valoa) laulaa Kabir. Teksti on myös hänen, Dave antoi vain idean ja pyysi laulamaan sen pohjalta. Mitä (ja edes millä kielellä), biisissä tarkkaan ottaen kerrotaan, ei ole oikein kenellekään selvää. Toinen puolen kappale on tekno- tai melkeinpä rap-vaikutteinen ”Teen sen hyvin”. Päätösraidalla kohkataan sitten kunnolla, kyseessä on ”Arvaa kuka haluu” ja laulamassa Pate Mustajärvi.

Poiminnat tältä albumilta ovat avauskappale ”Löysin hyvän veden” sekä erikoislaatuisuutensa takia ”Africa Suma Riiw”.

Albumi # 23 // The Run Runs: The Official, The Original

- poiminnat ”Put On Your Monkey Hat” ja “I Saw You Show Yeah Yeah”

Run Runs oli Daven seuraava yhtye Bluesounds-aikojen jälkeen, lopulta melko vähälle huomiolle jäänyt ryhmä. Se kasattiin loppusyksystä 1983, perustana oli vain halu saada soittaa bändin kanssa. Daven lisäksi mukaan tulivat rumpuihin Vesa Sytelä, bassoon Veli-Petteri Rajanti sekä jo Henry O Band-kuvioissa Daven kanssa soitellut Vesa Hyrskykari (saksofoni & kitara). LP ”The Official, The Original” äänitettiin helmikuussa ja julkaistiin ennen kuin bändi oli tehnyt yhtään keikkaa.

Levyllä kuullaan tasaisen mukavaa, mutta ei mitään suuria omaperäisyyksiä sisältävää musiikkia. Peruskomppi jauhaa jossain määrin liikaakin. Syynä on ainakin osin se, ettei bändi ollut vielä hioutunut yhteen - lavabändinä Run Runs olikin mitä mainioin.

Avauskappale ”Put On Your Monkey Hat” on alkujaan Sliippareitten keikalla pikaisesti improvisoitu, mutta kuitenkin (tai ehkä juuri siksi) levyn tarttuvin biisi. Myöhemmin, 1992, se löysi yhdessä Daven kanssa tiensä myös Leningrad Cowboys-albumille ”We Cum From Brooklyn”.

Joidenkin tällä LP:llä kuultavien biisien kitaraosuudet, esim. 'Kana The Legend' soitetaan kokonaan sormin. Tämä antaa kappaleille oman soundinsa. Dave jo oli pidemmän aikaa harjoitellut tämän soittotavan tekniikkaa erityisesti Albert Collinsin noustessa esikuvaksi ja välillä mennyt asiassa vähän ylikin tunkemalla tyyliä jokaiseen mahdolliseen tilanteeseen.

Bändillä oli keikkoja suhteellisen mukavasti. Se esiintyi esimerkiksi Tampereella lämmittelijänä Stevie Ray Vaughanin konsertoidessa Suomessa. Samana iltana Yo-talolla olleelle Run Runsin toiselle keikalle Vaughan ilmestyi jammailemaan. Run Runs oli mukana myös vuoden 1984 Tuuliajolla-kiertueella.

Ajan mittaan yhtye ei pysynyt tyylillisesti kasassa, ja Sytelän lähtiessä keikkailun aloittaneen Juicen mukaan mureni bändi alkukeväästä 1985. Päätös tehtiin lopulta kertaheitolla, sillä esim. radion Härmä-rock -ohjelmaa varten sovittu sessio peruutettiin noin viikkoa ennen nauhoituspäivää.

Vaikka Runs Runs jäikin muistoihin elämään lähinnä keikkabändinä, se kuitenkin äänitti vielä ennen äkillistä hajoamistaan nauhan singleä varten. A-puolelle piti tuleman Riki Sorsan aiemmin  levyttämä Daven hidas blues 'Down To Where' ja kakkospuolelle Rajannin kappale 'Musta tie' eli 'Out Of The Crowds', jonka sanoituksen Dave oli kääntänyt englanniksi. Levyn julkaisu kuitenkin jumittui jonnekin levy-yhtiöön, eikä sitä tullut koskaan ulos.

Itseoikeutettu valinta tältä albumilta on ”Put On Your Monkey Hat”. Sen seuraksi on valittu “I Saw You Show Yeah Yeah”, joka tuo parhaiten esiin myös bändin muiden jäsenten suoritukset, erityisesti Hyrskykarin saksofonit.

Albumi # 24 // Dave Lindholm: Moderni hiljainen musiikki

 - poiminnat ”Annan sinulle nimen” ja ”Lausumattomat lauseet”

Alkuvuodesta 1985 Davella oli innoituksen vaiheen jäljiltä kasassa paljon tekstejä ja biisejä. Syntyi ajatus tehdä ”sekalevy”, jossa olisi sekä akustisia että sähkön kanssa soitettuja juttuja. Vaikka levy-yhtiöstä taikka muustakaan levyn julkaisuun liittyvästä asiasta ei ollut selvyyttä, äänitettiin tammikuussa suomenkielinen LP ”Moderni hiljainen musiikki”. Se julkaistiin myöhemmin samana keväänä. (CD-versiona tätä ei ole ainakaan toistaiseksi ollut saatavissa.) Studioon mentäessä kappaleet olivat pitkälle valmiina - tilanne joka ei Daven kohdalla ole ollut välttämättä mitenkään tavallinen. Nytkin viimeistely tapahtui tekstien osalta levytyksen yhteydessä. Studiona oli Westside Karjaalla ja äänitykset tehtiin lyhyinä päivinä "työpaineita" välttäen.

”Moderni hiljainen musiikki” on yksi - ja ehkä vaikein lenkki Daven henkilökohtaisten levyjen ketjussa, johon esimerkiksi ”Sissi” kuuluu. Vaikea siksi, että albumia vaivaa tietynlainen kahtiajakoisuus ja lievä hajanaisuus, sitä voisi sanoa luonnosmaiseksi. Kaikki ideat eivät loksahda vielä paikalleen kokonaisuuden kannalta niin hyvin kuin esimerkiksi ”Sissillä”, vaikka mukana onkin monia hyviä biisejä. Hiljaa soitetuissa kappaleissa on oltava todellista sisältöä, että ne toimisivat. Tätä ajatusta korostaa LP:n nimi.  Tarkoituksena on kuvata ihmisen muutospistettä, ajan mittaan opitusta valehtelusta ja teeskentelystä eroon pääsemistä, matkaa kohti rehellisyyttä.

Levyllä ovat mukana Vesa Sytelä rummuissa ja Petteri Rajanti bassossa. Kokonaisuutta täydentävät Eero "Safka" Pekkonen kosketinsoittimineen sekä Tuomas Airola sellossa. A-puolen biisit ovat muodoltaan vaihtelevia kitara/basso/rummut -juttuja, lukuun ottamatta akustista ”Missä olet miten tulet” -kappaletta.

B-puolella tunnelma muuttuu herkemmäksi ja rauhallisemmaksi, kun mukaan tulee Airolan sello. Erityismaininnan saa Pekkosen mainio urkusoundi yhdistettynä Airolan sellonsoittoon avauksessa ”Minäkin”, joka tekstiltään on avantgardistista muisteluhyppelyä lapsuusajoista ja niistä ajoista eteenpäin. Hieman huolellisemmin olisi puolestaan voitu toteuttaa kuorot muuten mainiolla biisillä ”Niinkuin ennenkin”.

Valinnoiksi valikoituvat tällä kertaa avausraita ”Annan sinulle nimen” sekä melkein puhumalla laulettu ”Lausumattomat lauseet”.

Albumi # 25 // Dave's 12 Bar: In the Night

- poiminnat ”Waiting” ja ”In the Night”

Syksyllä 1985 Dave perusti uuden bändin, Dave´s 12 Barin. Nimi oli monimerkityksellinen sanaleikki - 12 tahtia, 12 baaria, 12 patukkaa jne. Bändiin Dave halusi mukaan sleeppareista tutut kaverit Kari "Pitkä" Lehtisen ja Harri Kinnusen. Nämä olivat toki olleet aiemmin Davenkin levyillä mukana. Kaksikkoa täydensi Seppo "Kala" Alajoki, joka lupautui mukaan Daven puhelinsoitolla.. Alajoki on pitkän linjan kitaristeja, joka tuolloin teki studiokeikkoja ja freelancejuttuja. Parhaiten hänet ehkä muistetaan Alwari Tuohitorven riveistä. Ennen Alajokea oli harkinnassa Petteri Salminen.

Daven idea bändiä koottaessa oli "Fleetwood Mac -tyyppinen" orkesteri, jossa vallitsevana olisivat kitaroiden vuoropuhelut. Tähän konseptiin Alajoki sopikin hyvin. Valitettavasti ajatus ei levyillä oikein noussut siivilleen.

Treenit alkoivat syyskuussa. Niitä pidettiin Lahdessa, Lehtisen ja Kinnusen kotikulmilla. Ensimmäisille keikoille painuttiin muutamien harjoittelukertojen jälkeen syys-lokakuun vaihteessa.

”In The Night” -nimeä kantava esikois-LP julkaistiin 1986. Se on tehty vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana SoundTrack-Studiolla, päivän-kahden mittaisissa sessioissa. Tuottajina olivat Jimi Sumen sekä Atte Blom. Biisivalikoima on melko suoraviivaista kevyttä ränttä-tänttää ja parasta ovat kappaleiden tyylikkäät soolot, vaikka mistään huikeista kitarapuheluista ei voikaan puhua. Vaikka levy ei ole Daven tunnetuimpia, niin aikaa se on silti kestänyt yllättävänkin hyvin.

Mukana on kaksi Alajoen sävellystä, rauhallinen ”Everything You Say” ja ehkä jopa hieman mahtipontinen ”Waiting”. Nämä nousevatkin eheän, mutta hiukan tasapaksun albumin parhaimmistoon koukkujensa ansiosta ja jälkimmäinen on tämänkertainen toinen valinta. Daven kädenjälki näkyy, sillä alkuperäinen ”Waiting” muuttui treenausvaiheessa Daven karsiessa ja pelkistäessä sitä. Hän myös teki siihen tekstin.

Kokonaan Daven tekemistä biiseistä parhaat palat ovat rauhallinen B-puolen avaus ”In The Night” sekä ”God Bless Me”. Ensin mainittu on albumin nimikappale ja tämänkertaisista valinnoista toinen.

Albumi # 26 // Dave's 12 Bar: First Second

- poiminnat ”Baby, Don't You Love My Left Hand?” ja ”No Trouble”

Dave's 12 Bar -yhtyeen JJ-studiolla syksyllä äänitetty single 'Alive'/'Never Means The End' tuli ulos vuoden 1986 lopussa. Siinä A-puolen sävellys oli Alajoen, tekstit ja B-puolen sävel Lindholmin. Kuvapussissa esiintyi neljä valkopukuista hidalgoa stetsoneissaan: siis Dave, Kari "Pitkä" Lehtinen, Harri Kinnunen ja Seppo "Kala" Alajoki. Bändin profiilia ja visuaalista ilmettä pyrittiin levy-yhtiön ja ohjelmatoimiston vaihdon myötä kohottamaan. Yllättäen singlen tuotti tamperelainen Rockadillo. Kaikki Daven aiemmat levyt oli tehty merkeille, joiden takaa löytyy Atte Blom. Yksi vaihe oli tiensä päässä. Valinta lienee tuolloin osunut oikeaan, sillä Daven levytysten taso alkoi 1980-luvun puolivälissä vallinneen pienen hajanaisuuden jälkeen tasaisesti nousta.

12 Barin äänitteet olivat vielä kuitenkin vaisumpia kuin yhtye itse. Lavalla, jos kohta paikoin levyilläkin, se oli kurinalainen ja "demokraattinen" bändi, jonka soitto oli monipuolista ja soolot sujuivat Kala Alajoen ollessa tärkeä lenkki.

Singlekään ei toiminut vielä oikein kunnolla. Keväällä 1987 ilmestyi sitten bändin ensimmäinen toinen LP, ”First Second”. Singlen A-puoli ”Alive” tehtiin sille uudistettuna, hieman tanakampana versiona. Muita mieleen jääviä kappaleita ovat pianolla maustettu hidas ”No Trouble”, jo bändin ensimmäisen levyn yhteydessä treenattu ”Nobody Get Hurt”, letkeä instrumentaali ”Country Boogie” sekä yksi neljästä Alajoen sävellyksestä ”Fools In The Circle”.

Albumi on äänitetty Tampereella JJ-studiolla syksyn 1986 ja helmikuun 1987 välisenä aikana. Bändin esikoiseen verrattuna tämä on monisärmäisempi, vaikka musiikillinen perusta on edellisen tapaan kitaravoittoinen. Daven mielestä bändi kuitenkin etääntyi alkuperäisestä ideastaan tällä levyllä liikaa. Räväkkää kitarasooloilua kuullaankin oikeastaan vain muutamissa biiseissä, yksi näistä blues ”Baby, Don't You Love My Left Hand?”. Koska se edustaa hyvin bändille ajateltua profiilia, se on tämän albumin valinnoista toinen. Vastakkaiseen suuntaan tunnelmoi toinen valinta, jo edellä mainittu ”No Trouble”.

Avustajakaartina vakiomiehistön lisäksi olivat Ippe Kätkä, Vesa Hyrskykari, Eero Pekkonen ja Juuso Nordlund.

Albumi # 27 // Dave Lindholm: Sissi

- poiminnat “Riisuudu” ja ”Petin pienen linnun”

Rockdatan artikkeleihini olen aikanaan kirjoittanut, että ”levy, jonka Daven tuotannosta voisi valita mukaan autiolle saarelle olisi ehkä loppuvuodesta 1987 julkaistu soolo 'Sissi'”. Se pitää edelleen paikkansa. Mainio lätty.

Teemana on ihmisen valinta, se että ihminen voi päättää itse, pitääkö jostakin vai ei. Dave itse on sissi, vaikka laulut eivät välttämättä hänestä kerrokaan. Materiaali on henkilökohtaista ja tapa toteuttaa se aiempaa kokeilevampi.

Studioon päätyivät varsin pitkän luomisprosessin päätteeksi runkohahmoina tuottajaksi ja percussionistiksi Ippe Kätkä sekä basistiksi Juuso Nordlund. Dave oli jammaillut paljon Nordlundin kanssa ja myös Kätkän hän tunsi hyvin jo pitkältä ajalta tietäen tämän monipuolisuuden. Albumi äänitettiin JJ studiolla elo-lokakuussa 1987. Kätkä sai sovitustyöhön vapaat kädet ja jälki on maukasta. Monilla kappaleilla pääosassa ovat tekstien ohella vivahteikkaat syntetisaattorit, jotka ovat olleet sangen harvinaisia kapistuksia Daven levyillä.

”Sissi” on monisärmäinen prisma, joka saa kuuntelukertojen myötä jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Se on Daven itsensä mukaan miesten musiikkia, ei poikien. Tällä ei kylläkään tarkoiteta mitään heavy-macho -meininkiä, vaan päinvastoin keski-ikäisen miehen herkkiä tunnelmia kokemuksineen ja kriiseineen.

Levyllä ovat mukana myös Takku Ylinen, Sirpa Taivainen ja Pekka Tyni. Amerikkalainen jazzbasisti -huippu Sirone oli Groupin mukana vierailemassa Tampereen Jazz Happeningissä. Kätkä ja Tapio Korjus hoitivat hänet sieltä yllätyksenä Davelle levylle mukaan, koska ”Petin pienen linnun” -kappaleeseen ei tuntunut löytyvän sopivaa suomalaista kontrabasistia.

Kyseinen laulu on toinen valinta; hyvin kaunis, koko levyn helmi. Dave on kertonut biisin olevan alkujaan ranskalainen lastenloru, johon on tehty sävel. Erityisesti Takku Ylisen huilu luo kappaleeseen hienon soundin. Vaikka biisi tarttuu hyvin korvaan, ei sen rakenne ole kuitenkaan kovin yksinkertainen - ammattimiehen otteistaan huolimatta Sironelta kesti kokonaisen päivän omaksua kappaleen rytmitys.

Erittäin hienoja biisejä niin sävellyksenä, sanoituksena kuin toteutuksena ovat myös ”Riisuudu” ja ”Vaarallinen”. ”Riisuudu” kertoo paitsi siitä mistä sen nimikin kertoo myös rauhasta, rauhallisuuden tunteen siirtämisestä toiseen ihmiseen. ”Vaarallinen” puolestaan kuvaa sitä, miten etäisesti ihailtava tilanne tai elämä lähelle tullessaan saattaakin olla aivan jotain muuta kuin piti - yhtä helvettiä. ”Riisuudu” on tällä kertaa se toinen valinta.

Nämä kaksi kappaletta olivat myös boksilla ”Sitähän se kaikki on”. Kolmas oli aiemmin julkaisematon koelevyversio kappaleesta ”Ikävä kyllä kauneimmat sanat”. Kätkä oli äänittänyt alkuperäisversion levy-yhtiö Rockadillon Tapio Korjuksen mielestä liian hiljaiseen tasoon ja äänet tuntuivat jäävän epäselviksi. Kappale tehtiin uudelleen, mutta uudessa äänityksessä sanat hitusen muuttuivat. Ensimmäinen versio pääsi kuitenkin koelevylle, joka löytyi boksia koottaessa Ipen arkistosta ja otettiin levykeräilijöitä kumartavana kuriositeettina mukaan.

”Sissi” on kokonaisuutena hieno albumi. Soitto kulkee luontevasti ja tunnelma on paria aikaisempaa soololevyä eheämpi. Vailla perusteita ei ollutkaan levy-yhtiön lehdistötiedotteen vertailu, jossa 'Sissi' asetettiin samaan seuraan albumien "Sirkus", "Musiikkia" ja "Aino" kanssa.

Albumi # 28 // Dave Lindholm: Jose Blues

- poiminnat “Let The Water Run Down” ja ”She Likes Jazz”

Yhtenä Daven unelmana oli ollut levyn tekeminen jenkkilässä, Teksasissa. Syksyllä 1988 unelmasta tuli totta, kun lokakuussa syntyi 'Jose Blues'. Levy-yhtiön mielestä ei ollut kuitenkaan mitään varsinaista mieltä lähettää sinne suomalaista yhtyettä levyttämään, vaan koettaa löytää tarvittava soundi paikan päältä.

Kaksi kolmasosaa tarvittavasta materiaalista oli valmiina matkalle lähdettäessä, kuten vanha hittibiisi 'I´m Gonna Roll', Daven tekstinä julkaistu 'Clarinet Boogie' elikkä 'She Likes Jazz', aiemman bändin Run Runs:n keikoillaan nimellä 'Timing Zero' esittämä 'Tired of Working for You' sekä Riki Sorsan 1981 levyttämä Daven hidas blues 'Down to Where'.

Paikan päällä Dave kierteli klubeja reilun viikon verran etsimässä sopivia tyyppejä. Tukijoukkona oli Erik Hokkanen, jonka ryhmästä levylle tuli hänen itsensä lisäksi Dale Dennis. Muittenkin levyllä mukana olevien muusikoiden tausta on tanakka; pianoa soittamassa poikkeaa mm. Bobby Blandin, John Lee Hookerin ja B.B. Kingin kanssa soitellut Mel Brown ja basistina on Geoff Muldaurin ex-basisti Sarah Brown. Brownin uraan kuului vakiojäsenyys paikallisen Antone´s -klubin House Bandissa ja hänet on myös äänestetty paikallisen lehden skabassa Austinin parhaaksi basistiksi. Rumpali Wes Starrin uraan kuuluvat sellaiset nimet kuin Omar & The Howlers, Delbert McClinton, Jimmie Dale Gilmore sekä Hal Ketchum. Kitaristi Alan Haynes on tehnyt omia levyjä. Saksofonia soittaa jo edellisellä reissulla tutuksi tullut Joe Morales. Taustoita laulaa kaksikko Kimmie Rhodes & Maryann Price. Heistä Rhodes on ollut mm. Willie Nelsonin matkassa ja Price puolestaan on keikkaillut ainakin Commander Codyn riveissä sekä ollut mukana Kinksien Amerikan kiertueella. Äänittäjänä toimi  Joe Gracey. Kovaa joukkoa siis kaikki.

Hokkanen kasasi porukan päivän treeneihin ennen levytystä. Levyn soundi on jätetty ehkä hieman liiankin varovaiseksi, vaikka kokonaisuus pysyy kyllä hyvin kasassa. Hokkasen viulu on omimmillaan jamihenkisessä kappaleessa 'She Likes Jazz'. Daven tunnelmat matkasta ja Teksasista tiivistää levyn päätöskappale 'Finally Home'. Muita kohokohtia ovat uudelleen levytetty 'I´m Gonna Roll', nyt verkkaisempana versiona sekä letkeä 'Let The Water Run Down'.

Levy julkaistiin vinyylin lisäksi CD:nä, samoin kuin kaikki tätä seuraavat Lindholmin albumit. Levyltä irrotettiin myös single 'Let The Water Run Down'/'I´m Gonna Roll'.

Boxilla tältä albumilta mukana olivat kappaleet ”She Likes Jazz” ja ”Finally Home”. Niistä ensimmäinen tulee valituksi tälläkin kerralla, Eric Hokkasen viulunsoiton esittelyn kannalta erityisesti. Toinen valinta on letkeä “Let The Water Run Down”, jossa mm. taustalaulajat pääsevät loistamaan.

Kun boksi oli julkaistu ja sen oheisvihkon tekstit olin saattanut Latviksen kanssa Rockdatan sivustoille, sain eräänä kauniina aamuna sähköpostin Joe Graceyltä. Hän luuli tavoittavansa suoraan Daven sivuston kautta. Täytyy muistaa, että elettiin 1990-luvun puoltaväliä, eikä netti silloin ollut vielä kovin tavallinen, kuten ei sähköpostikaan. No, Davea hän ei tavoittanut, mutta terveisensä kyllä menivät perille.

Reilu vuosi tuon tapauksen jälkeen juotiin kaljat J. Karjalaisen kanssa hänen biografiansa tekemisen tiimoilla. Se julkaistiin tuolloin Rare-lehdessä. Jukka mainitsi jossain sivulauseessa, että yksi hänen suuri toiveensa olisi toimittaa Willie Nelsonille kuultavaksi muutama kappaleistaan – ei vähempää kuin niiden tarjoaminen levytysmielessä. Seuraavana päivänä kotimatkalla junassa palasi jostain mieleeni ajatus, että tuossa Daven Austin-porukassa oli toinen taustalaulaja ollut Nelsonin matkassa. Heikko side, mutta sen verran väkevä työväline netti jo silloin oli, että pienellä selailulla tietoja Kimmie Rhodesista löytyi. Hän myös osoittautui olevan Joe Gracyn puoliso. Vähän lisää selailua ja ilmeni, että Gracey oli juuri se tiskijukka, joka ensimmäisenä oli alkanut soittaa Nelsonin levyjä radioasemallaan ja nostanut hänet yleisempään tietoisuuteen. Ja minulla oli vuoden vanha Graceyn sähköposti.

Se onneksi oli tallella, kysymys demon lähettämisen mahdollisuudesta lähti paluuviestinä ja vuorokauden päästä minulla oli Joen vastaus: Demon voisi lähettää ja hän itse takaisi, että se menee perille – mutta ei muuta; niitä kuulemma saapui ”kenkälaatikollinen päivässä”.

Karjalainen esikuntineen teki muutaman biisin demo-CD:n, se lähti jenkkeihin ja saavutti määränpäänsä – tai ainakin Willie Nelsonin esikunnan, mutta muuta siitä ei valitettavasti seurannut.

Tämä pieni henkilökohtainen muistelus äskettäin marraskuun puolivälissä 2011 edesmenneen Joe Graceyn muistoksi - RIP.

Albumi # 29 // White Midnight: Creampistols

- poiminnat ”You Should Have Known” ja ”Shoot”

Vuoden 1989 alkumetreillä sai muotonsa Daven uusi kokoonpano White Midnight. Se rakentui edellisessä bändissä (Dave´s 12 Bar) mukana olleiden basisti Kari Pitkä Lehtisen ja rumpali Arto Rautajoen kanssa. Uudesta soundista tuli vanhasta rungosta huolimatta aiempaa ”runttaavampi”, sillä nyt Dave haki entistä suoraviivaisempaa ilmaisua ja eritoten hän halusi soittaa kitaraa lujaa. Bändi kastettiinkin White Midnightiksi Daven valkoisen kitaran mukaan.

Toukokuun ja lokakuun välissä 1989 bändi äänitti Costello Hautamäen Tampereelle 1988 perustamassa Harasoo-studiossa LP:n ”Creampistols”. Se julkaistiin joulukuussa 1989. Sitä tehtiin pätkittäin, muutamia tunteja kerrallaan. Levyn soundi on mahdollisimman luonnollinen ja muokkaamaton. Taustoja olivat laulamassa tuottaja Costello Hautamäen lisäksi Joe Vestich ja Juice Leskinen sekä Diamond sisters elikkä Kata Laurikainen ja Toni Lähteenmäki. Äänitykset ovat suoria ottoja ilman päällekkäisäänityksiä, vaikka muuten biisien kanssa onkin tehty paljon työtä. Nimi ”Creampistols” syntyi bändin roudari Sidin huulesta, että bändi kuulostaa Creamin punkversiolta.

Vaikka levyn musiikki onkin kohtuullista jyräämistä, on yleisilme erittäin onnistunut. Kaikissa kappaleissa on mukavasti koukkuja ja luonnollinen soundipolitiikka tuottaa makoista jälkeä.

Valinnat tältä levyltä ovat ”You Should Have Known” ja ”Shoot”.

”You Should Have Known” on eittämättä albumin tarttuvin kipale. Se poimittiinkin ensimmäiseksi singleksi, joka sai mukavasti soittoaikaa radiossa ja jukeboxeissa. Toista valintaa voi hyvin perustella siten, että se tiivistää pähkinänkuoreen bändin luonteen ja alkuperäisen idean. ”Shoot” on tempoltaan ja peruskuvioiltaan rauhallisesti askeltava biisi, jossa Daven valkoinen White Midnight saa todella tilaa puhua. Ja puhetta kitaralla riittää, pedaaleilla ja ilman.

Albumin loppupuolelta kannattaa noteerata myös pari hieman rauhallisempaa raitaa, sillä todella hienosti soivat niin kunnianosoitukseksi Dylanille mukaan otettu klassikko ”Knockin´ On Heavens Door” kuin myös monilta, monilta Daven keikoilta tuttu akustinen perusblues ”Rollin´ And Tumblin´ ”.

Bändin elikaari tässä muodossa kesti puolitoista vuotta, jonka jälkeen harvahko keikkatahti vei sen taloudellisesti tiensä päähän. Vaikka äänitteitä ei tämän enempää kertynytkään, niin muutoin sillä oli mielenkiintoisia lavasessioita ja kansainvälisiä kuvioita. Erik Hokkanen teki muutaman keikan sen kanssa, bändi vieraili Pariisissa ja silloisessa Neuvostoliiton Eestissä Tallinnassa ja Tartossa yhdessä Del Lordsien kanssa, se kutsuttiin Teksasiin South by Southwest -musiikkikonferenssiin ja teki Austinissa pari klubikeikkaa Erik Hokkasen ja Alan Haynesin kanssa. Viimeinen esiintyminen oli heinäkuun lopulla 1990 Dinosaurockissa. Tällä keikalla nähtiin myös kitaristit Albert Järvinen ja Alan Haynes.

Albumi ”Creampistols” julkaistiin huhtikuussa 1990 Ruotsissa ja Ranskassa.

Albumi # 30 // Dave Lindholm: Sillalla

- poiminnat ”Tätä iloista siltaa et kävele yksin” ja ”Tupaakka, viina ja villit naiset”

Daven sooloalbumi ”Sillalla” äänitettiin Harasoo -studiossa elo-syyskuussa 1990. Bänditouhuilta oli vaihteeksi pantu pillit pussiin ja nyt Dave teki pääasiassa soolokeikkoja. Albumi ilmestyi loppuvuodesta 1990. Sen laulut kertovat tarinoita erilaisista ihmisistä, kuvaten tilannetta tulevan ja menneen välimaastossa.

”Sillalla” -levyllä on laulun säestyksenä lähinnä teräskielinen kitara ja dobro. Dave soitti itse myös kosketinsoittimia, rytmityksissä ja osassa sovituksia avusti Ippe Kätkä. Dave kutsui levyn musiikkia kotimusaksi, sillä oli taas "hienoa soittaa välillä hiljaa". Kappaleet on taltioitu suunnilleen kertaotoilla.

Tekstit ovat kertomuksia, joiden kuunteleminen vaatii todellista kuuntelua. Paitsi tekstien osalta niin myös musiikillisesti vaivat kyllä palkitaan. Erityisesti Ippe Kätkän tyylikkäät "rytmikoristeet" oppii erottamaan vasta useiden kertojen jälkeen.

Avaus ”Tätä iloista siltaa et kävele yksin” on toinen tämän kerran poiminnoista. Tämän Daven keikkaohjelmistossa pitkään säilyneen kappaleen oli jo aiemmin, 1988, levyttänyt Kiti Neuvonen. Tähän Dave teki kappaleestaan uuden tulkinnan ja sovituksen ja lisäsi versioonsa yhden uuden säkeistön.

Hitiksi albumilta kohosi kuitenkin toinen valinta ”Tupaakka, viina ja villit naiset”. Kappaleen historia on monesti kerrottu, mutta tulkoonpa kerratuksi tässäkin. Se on alkujaan irlantilainen sävelmä ”Cigarettes, Wusky And Wild Wild Women”, johon Dave teki suomenkieliset tekstit. Dave kertoo kuulleensa kappaletta lapsesta asti veljensä Callen vuodelta 1936 peräisin olevalta savikiekolta. Dave oli soitellut biisiä keikalla ja kesällä 1989 tehnyt siihen suomennoksen. Levytyksessä olivat mukana Mikko Kangasjärvi soittamassa haitaria sekä levyn äänittäjä Jani Viitanen lyömäsoittimissa.

Jutun glue on pieni työtapaturma sillä em. savikiekolla sävelmä oli merkitty traditionaaliseksi. Kun laulu alkoi saavuttaa suosiota, löytyikin Ruotsista oikeuksien omistaja ja ilmeni, että kyseessä ei ollutkaan traditionaalinen biisi vaan Tim Spencer -nimisen kaverin kappale. Oikeutta suomennokseen ei siis yllättäen ollutkaan ja teostokorvaukset menivät parempiin taskuihin.

Kappaleen otti levylleen ”Tervaa ja höyheniä” 1993 myös Vilperin perikunta, jonka kanssa Dave sivuhomminaan tuolloin keikkaili. Tahvo Vilperi eli Dave itse laulaa perikunnan versiolla biisistä yhden säkeistön. Yksi tulkinta löytyy myös Vesa-Matti Loirin vuoden 2008 albumilta ”Kasari”.

Molemmat tällä kertaa esimerkeiksi poimitut kappaleet julkaistiin aikoinaan myös yhteisellä singlellä.

Omia muistoja levyyn liittyy varsinaisesti vain siinä, että tämä oli ensimmäinen Daven äänite, joka tuli hankituksi CD-formaatissa. Lisähoukutin tuolloin oli CD:lle lisätyt kaksi bonuskappaletta ”Petin pienen linnun” ja ”Haen vaan tosi myrskyn”. Ne oli toki julkaistu jo aiemmin, mutta vain vinyylillä, ja etenkin ensiksi mainittu on ehdottomasti eräs omista suosikeista Daven tuotannossa kautta aikojen. Levy-yhtiö Rockadillo on julkaissut albumin myös uudestaan perusformaatissa vuonna 2010.