Albumi # 11 // Pen Lee: Nouveau

- poiminnat ”You Can’t Be My Mama” ja ”Your Day”

Albert Järvisen, Pave Maijasen, Ippe Kätkän ja Mikko Rintasen muodostama superbändi Royals oli hajoamassa toukokuun puolivälissä 1978. Jäähyväiskonsertissa esiintyi vierailijana myös Dave, jolla tähän aikaan  oli bändi Pen Lee basisti Maukka Siiralan rumpali Affe Forsmanin kanssa. Suunnilleen kuukauden kuluttua Royalsin hajoamisesta pyysi Affe Järvisen mukaan.

Kesällä ilmestyi Pen Leeltä single ”Who Do You Believe In”/”Klein Mozart”, jossa mukana on City Singers -niminen ryhmä. City Singersissä olivat mukana ainakin Kojo, Jim Pembroke ja Appe Vuojas. Vielä tällä levyllä ei Järvistä kuulla. Syksyllä julkaistiin sitten hänen kanssaan tehty single ”You Can´t Be My Mama”/”Ain´t Raining”. Bändi lähti kuukaudeksi Tanskaan ja Ruotsiin saaden Tanskassa aikaan kolmessa viikossa pari keikkaa ja Ruotsissa muutamia lisää.

Järvinen toi muassaan bändiin vähintään oman osuutensa verran lisää ns. iloisuutta. Kun muutkaan jäsenet eivät olleet mitään vakavikkoja, oli koossa rento, mutta musiikillisesti tanakka ryhmä. Järvinen on itse myöhemmin muistellut Pen Leen olleen yksi elämänsä kohokohdista, ja tarkahko kuvaus koko yhteisestä kaaresta löytyy Albert Järvinen -kirjasta sivuilta 203-217.

Miesten päästyä kotimaahan tehtiin jouluksi ilmestynyt erinomainen LP ”Nouveau”, joka julkaistiin myös ruotsissa Svenska Love Records -merkillä. Verrattuna muihin Daven siiheastisiin englanninkielisiin levytyksiin on kokonaisuus entistä täyteläisempi, soundi on ehyt ja tyylikäs. Albumi osoittaakin, ettei Pen Lee suinkaan ollut mikään rälläysryhmä - sekä levyllä että lavalla toimi molempien kitaristien yhteistyö ja vuoropuhelu hienosti. Itselläkin oli ilo todistaa yhteissoittoa kesäisellä keikalla Seppälän hallilla Ilmajoella.

Levyn tasaisen tyylikkäästi toteutetusta materiaalista ei ole mielekästä nostaa esille mitään yksittäisiä biisejä. Singlenä julkaistu ”You Can’t Be My Mama” on levyn vauhdikkainta antia. Kitarat pääsevät parhaiten esille kappaleella ”Your Day”, josta Jimi Sumen oli tehnyt version ”Key West” levylleen. Nämä kaksi saavat edustaa tämän kerran valintoja. Eräällä tavalla merkittävä virstanpylväs on albumin päätösraitakin. Se on pelastusarmeijan tyyliin Tom Bildon kanssa toteutettu ”The Salvation Army Goodlife Song”, jossa Albert Järvinen saatiin ensimmäisen kerran (toinen ja viimeinen kerta löytyy M.A. Nummisen singleltä ”Oo Susanna”) laulamaan levylle - epäilemättä kynnyksestä on tehty mahdollisimman matala.

Alkuvuodesta 1979 ilmestyi vielä Loven studiossa tehty single ”Baby Noir”/”Cryin´ Too Long”. Singlellä olivat mukana myös Hessu Hietanen sekä Jim Pembroke.

Bändi teki kiertueen Ruotsiin, jonka jälkeen yhtye hajosi. Albert Järvinen sai kutsun palata takaisin Hurriganesiin, kun Ile Kallio lähti kokeilemaan uraa Pera & the Dogs-yhtyeen kanssa. Dogseihin meni myös mukaan basistiksi Maukka Siirala. Lindholm olisi halunnut jatkaa Järvisen kanssa, mutta koska tämä lähti omille teilleen, päätti Dave mieluummin hajottaa bändin kuin vaihtaa miehitystä. Affe Forsman siirtyi Tuomari Nurmion viidenteen kolonnaan. Davelle koitti aika liittyä Sleepy Sleepersien riveihin.

Pen Leen jälkeen jäi julkaisemattomia nauhoja, jotka liittyvät Järvisen tekemiin studiojammailuihin. Järvisen ”Guitar” -kokoelmatuplalta vuodelta 1990 löytyy esimerkkinä yksi näiltä nauhoilta otettu biisi, versio John Lee Hookerin bluesista ”Cry Before I Go”. Sama kappale on julkaistu myös Järvisen ”Ride On” -levyn CD-versiolla bonusbiisinä.

Albumi # 12 // Sleepy Sleepers: Mopott Show

- poiminnat ”Kesämopo” ja albumilta ”In The Rio” kappale ”Do You Love Me”

Pen Lee -yhtyeen hajoamisen jälkeen 1979 Dave siirtyi Sleepy Sleeperseihin ja ryhtyi Suomen Kiits Ritskardsiksi. Lindholm on mukana soittamassa kitaraa ja pianoa jo 1978 levyllä ”Holiday in New York” ja tähän aikaan oli puhetta hänen liittymisestään bändiin, mutta tällöin ajatus jäi toteutumatta.

Daven liittyminen Sleeperseihin oli tapaus, joka ravisteli puritaaneimpia Lindholm-faneja. Sleepy Sleepers tunnettiin omasta anarkistisesta tyylistään, joka ei ollut suinkaan kaikkien mieleen. Daven ympärille oli puolestaan alkanut muodostua eräänlainen taidekultti, ja tähän kuvioon ei soittaminen Sliippareissa sopinut lainkaan.

Voidaan silti sanoa, että Daven mukaan tulo tasoitti tietä Sliippareitten laajemmalle "sosiaaliselle hyväksymiselle", semminkin kun Albert Järvinenkin liittyi hänen kauttaan vähän myöhemmin bändiin. Järvinen on myös mukana jo ”Mopott show” -levyllä.

Davelle itselleen yhteistyö oli merkityksellinen etappi, koska sen jälkeen ei ollut enää mitään kaavaa taikka "kiellettyä" juttua, johon ei voisi lähteä mukaan. LP ”Mopott show” julkaistiin 1979 ja se oli ainut levy, jonka tekemisen aikana Dave oli bändin päätoiminen jäsen. Albumilta julkaistiin single ”Tarzan”/”Kesämopo”.

Lindholm keikkaili komppikitaristina Sliippareissa noin puolen vuoden ajan. Pelkkään komppiin tyytyminen oli hänen asettamansa ehto mukaantulolle. Viimeinen keikka vakiojäsenenä oli elokuun 1979 puolivälissä. Yhteistyö jatkui kyllä monenlaisissa merkeissä aina vuoden 1982 marraskuuhun asti ja tämänkin jälkeen 1990-luvun alussa lyhytaikaisena jäsenyytenä Leningrad Cowboyseissa ja tämänkin jälkeen joillakin Sliippareiden comeback-keikoilla.

Vuoden 1981 syksyllä sai ensi-iltansa Jouko Lehmuskallion ohjaama elokuva ”Rokki diggari”, jossa Dave esiintyi Sliippariryhmässä. ”Levyraati” -albumilla 1982 hän oli myös mukana useilla eri kappaleilla.

Levyraadin jälkeen Sliipparit tekivät kaksi julkaisematta jäänyttä levyä joista country-LP:n ”The Hevoset” tekemiseen Dave osallistui. The Hevoset oli sivubändi, jossa musisoivat muutamien Sliippareitten lisäksi Dave, Antero Jakoila sekä Tiina Tiikerin äiti Irmeli Perilä. Autenttisen tunnelman saavuttamiseksi bändi roudasi ”The Hevoset” -levyä tehtäessä Mikrovoxin studioon tarvittavaa rekvisiittaa; heinäpaaleja ja hevosenpaskaa. Äänitykset tulivat valmiiksi, mutta nauhat jumiutuivat jonnekin levy-yhtiöiden kanssa sählätessä. Kolme Daven säveltämäksi merkittyä raitaa näki sittemmin päivänvalon 1988 Sliippareitten LP:llä ”Turakaisten paratiisi”.

Merkittävin ”Mopott Shown” jälkeinen yhteisprojekti oli kevään 1982 levytysmatka Rioon, jonka idean heittivät Dave ja Sakke Järvenpää keikkabussissa. Tuloksena matkasta oli suomalainen ja englantilainen versio LP:stä ”In the Rio” sekä aiheeseen liittyvä video. Se tosin kuvattiin varsinaisesta vasta Suomessa, mutta mukana on muutamia todella hauskoja tai ainakin erikoisia Dave-otoksiakin.

Daven sliippariaikaa edustamaan on valittu englanninkieliseltä ”In The Rio” - albumilta Daven tekemä ja esittämä biisi ”Do You Love Me” (suomalaisella versiolla ”Oot sä kokonaan mun”). Sen taustalla on laulun säestyksessä keskeisessä roolissa kaksi kitaraa, jotka molemmat soittaa Lindholm. Toinen valinta on ”Mopott shown” hittibiisi ”Kesämopo”, vaikka siinä ei Dave niin esillä olekaan.

Albumi # 13 // Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi

- poiminnat ”Ja sinun äänesi” ja ”Joo, joo, mä rakastan sua”

Sliippareissa ollessaan, kesällä 1979 Dave levytti pitkästä aikaa taas suomenkielisen albumin. ”Vanha & uusi romanssi” aloitti tavallaan kokonaan uuden suunnan hänen musiikissaan. Ajatus henkilökohtaisen levyn tekemisestä syntyi Pen Lee-yhtyeen viimeisten vaiheiden aikana. Levy oli akustinen, soittimina kitara ja piano, ainoana avustajana oli Sleepy Sleepers -yhtyeen basisti Kari "Pitkä" Lehtinen.

Levy tehtiin kaikessa hiljaisuudessa. Studiosessiot olivat "vapaamuotoisia", fiiliksen mukaan joko soitettiin taikka sitten ei. Mainittavaa levyllä on slangin korvautuminen kirjakielisemmällä ilmaisulla. Dave itsekin totesi, että neljän vuoden tauon jälkeen slangi ei tuntunut enää luonnolliselta vaan lähinnä dorkalta.

Levyn tunnelmat ovat jossain määrin jatkoa ”Fandjango” -levyn kappaleille, mutta tapa toteuttaa on toinen. ”Vanha & uusi romanssi” on raisua ”Fandjangoa” rauhallisempi. Levyn tunnetuin raita on varmasti ”Joo, joo, mä rakastan sua”. Tämä kappale oli kypsynyt aikojen kuluessa, sillä sen ensimmäiset versiot on tehty jo 1960-luvun loppuvuosina. Muutenkin levyllä kuultavat sävellykset ja ideat ovat syntyneet pitkällä aikavälillä, tekstit niihin lyhyemmän ajan sisällä.

Tämän albumin suurimmat ansiot ovatkin nimenomaan teksteissä ja kokonaisuuden tiiviissä tunnelmassa. ”Joo, joon” ja nimikappaleen lisäksi ”X tarvitsee enemmän” ja ”Tervetuloa junaan” ovat hyviä esimerkkejä albumin tyylistä. Dave itse arvioi, että levy vaikutti kuulijoihin aikanaan hyvin henkilökohtaisella tasolla. Sen tekstejä kuunneltiin ja se saattoi laukaista erilaisia tunnetiloja.

Valinnat ovat tällä kertaa ”Ja sinun äänesi” sekä itseoikeutetusti, puhkisoittelun uhallakin ”Joo, joo, mä rakastan sua”.

Lindholminkin levyihin useita kansia tehneen kuvataiteilija Kari Riipisen perustaman "Symbol"-ryhmän taidenäyttely pidettiin kesällä 1979. Riipisen lisäksi näyttelyssä oli töitä Mikko Kureniemeltä, Paulyn De Fresnesiltä ja Kari Kalénilta sekä Dave Lindholmilta, Albert Järviseltä, Jim Pembrokelta ja Cisse Häkkiseltä.

Kesällä oli myös alullaan pitkäaikainen yhteistyö kitaristi Antero Jakoilan kanssa. Hänet Dave oli tavannut yhteisellä junamatkalla Lahdesta Helsinkiin. Dave meni käymään Jakoilan luona, ja miehet huomasivat viihtyvänsä yhdessä. Kaksikon ensimmäinen yhteinen keikka oli Elmun kansanjuhlassa nimellä Pen Lee Duo elokuussa 1979.

Microvox-studiossa äänitettiin 16.10.1979 12-tuuman EP ”Crazy Moon”, jolla on nimibiisin lisäksi kolme muuta Daven akustista kappaletta ”7th Wheel”, ”Black & White Joe” ja ”Dream Belle”. Mukana tälläkin levyllä on avustajana laulamassa "Pitkä" Lehtinen.

Lindholm ja Jakoila esiintyivät yhdessä useiden vuosien ajan ja monia keikkoja taltioitiin myös televisiolle ja radiolle. He soittivat esimerkiksi kuuluisalla Taiteilijoiden rauhanjuna -kiertueella 1982. Kaksikon ohjelmistossa oli mm. ”Crazy Moon” -EP:n biisit, Dylania ja vanhaa bluesia sekä Daven suomenkielistä tuotantoa, erityisesti useita ”Vanha & uusi romanssi” -LP:n kappaleita. Miesten yhteistyö jatkui keikkailun lisäksi Jakoilan ensimmäisellä soololevyllä 1984 ja Daven albumeilla ”LLL” 1993 ja ”Punainen +” 1998.

Albumi # 14 // Bluesounds: Black

- poiminnat ”C.C.Less” ja ”T.H.E.World”

Daven Sleepy Sleeprs -kauden jälkeen uusi tyyli löytyi yhteistyöstä Zape Leppäsen ja Ari Vaahteran kanssa. Alussa touhu oli Daven ja Zapen epäselvää kelailua ja hakemista. Parivaljakolla oli mielessä blues-heavy -tyyppinen bändi, ja basistiksi oli ehdolla mm. Maukka Siirala. Vaahtera tuli kuvioon Leppäsen kautta, sillä molemmat olivat soittaneet aikaisemmin yhdessä Kalevalassa.

Vielä lokakuun 1979 puolivälissä Dave kiisti tarkkojen bändisuunnitelmien olemassaolon. Kuitenkin kohta tämän jälkeen julkisuuteen astui yhtye Bluesounds, joka keikkaili ja levytti ahkerasti ja saavutti myös suomalaisittain suuren suosion. Soundin vahva vaikuttaja oli Vaahtera Talking Heads-diggailuineen.

Ensimmäinen single äänitettiin lokakuussa 1979 SoundTrack-Studiossa,”Cigarette Lean”/”Love Electric”. Materiaali oli Daven vanhempaa aineistoa. Bluesoundsin varsinainen oma soundi, "nakutus", muodostui ”C.C.Less” -biisin myötä yhteisestä jammailusta. Jonkin aikaa se oli jopa riesa kun vastaavaa jatkoa ei ollut. Tilanne lähti kehittymään ”T.H.E.World” (The Heroin Effected World) -biisin saatua muotonsa. Tuo klassinen biisikaksikko on myös poiminta tämän albumin osalta. Materiaalista ei levytyksessä sinänsä ollut pulaa, sillä alkuvaiheen treeneissä ja ohjelmistossa oli kappaleita kaikkiaan kolmisenkymmentä.

Bluesoundsin ensimmäinen keikka oli vuodenvaihteessa Kotkassa. Keväällä 1980 ilmestyi esikois-LP ”Black”, yksi Suomi-rockin klassikoista. Levy on äänitetty SoundTrack-Studiolla Helsingissä. Tekotapa oli suoraviivainen, päällekkäisäänityksiä ei juurikaan käytetty. Ari Vaahtera miksasi nauhat, mutta muuten varsinaista tuottajaa ei ollut. ”Black” -LP:stä on oikeastaan olemassa kolmekin erilaista versiota. Virallisen version lisäksi bändi teki viikkoa ennen äänityksiä SoundTrackissä demonauhan, johon valikoitiin levyllä käytettäväksi kaavailtuja biisejä. Albumista tehtiin myös hyllytetty koeversio, jossa eniten poikkeamia viralliseen on ”T.H.E.World”-biisissä, sen miksaus tuo kitaran paljaampana esille.

Kotelo levyssä on täysin musta. Daven unelmana oli ollut tehdä tällainen kansi ja silloisiin fiiliksiin ja tähän bändiin se sopi. Avauskappale albumilla on ”C.C. Less”, jota jatkaa ”T.H.E. World”. Nämä kaksi yhdessä rakentavat levyn tunnelman, jota muut täydentävät. B-puolen avaukset ”Hop Inside The Wild Cab” ja ”ABCPW” olivat lavalla pitkään eräs bändin tavaramerkki, joita kuultiin useissakin radio/tv -konserteissa. ”Waiting For A Heart” -biisistä puolestaan harkittiin editoitua singleä, joka ei kuitenkaan toteutunut.

”Black” herätti melkoista kiinnostusta myös ulkomailla. Levyä vietiin Ruotsiin ja Saksassa siitä tehtiin Frankfurtilaisen levy-yhtiö 3X-recordsin oma julkaisu 1981. Saksan kuvioihin liittyi levy-yhtiön kanssa tehty yksityiskohtainen sopimus, jossa esimerkiksi edellytettiin yhtiön satsauksen vastineeksi vähintään kolmen vuoden kasassa pysymistä - asia, jota ei onnistuttu pitämään.

Kesäkuun alussa 1980 nauhoitettiin Seinäjoen Provinssirockin esiintyminen ja festivaalilta julkaistulla tuplalla on yksi ”Black” -levyn biisi, ”ABCPW”. ”Blackin” saamasta suosiosta huolimatta tai ehkä juuri sen takia kieltäytyi Dave tuon suosion harjalla soittamasta keikoilla LP:n materiaalia peräti vuoden ajan.

Myös Bluesoundsin ilmaiskonserttia Tukholmasta (15.9.1981 Sveriges Riksradion nauhoitus) suunniteltiin siirrettäväksi levylle. Näin ei tapahtunut, mutta ”Blackin” vuoden 2000 CD-versiossa on julkaistu kahdeksan tuon erinomaisen konsertin 14 biisistä.

Albumi # 15 // Bluesounds: On

- poiminnat ”Take Me To The River” ja ”Tears”

Kesäkuussa 1980 Tampereen Yo-talolta ja syyskuussa Vanhan kesäklubilta äänitettiin Bluesounds-esiintymiset, joista koostettiin livelevy ”On”. Äänityspaikat valittiin etukäteen, muita keikkoja ei levyä varten nauhoitettu. Albumi julkaistiin vuoden lopussa.

Materiaalissa oli periaatteessa valinnanvaraa, yhteensä eri biisejä kahdella keikalla esitettiin kolmisenkymmentä. Itselläni oli Ari Vaahteran (RIP) ansiosta tilaisuus päästä kuulemaan nuo monipuoliset keikkanauhat. Hallitsevimmassa roolissa olivat seuraavan, ”Native Sons Of A Far-away Country” -albumin sessioon siirtyneet biisit, joista suurin osa oli mukana keikkasetissä.

Mielenkiintoisimpia näistä arkistojen aarteista  ovat Leppäsen laulama singleraita ”Lonely No More”, jonka tulkinta poikkeaa vielä melkoisesti levylle päässeestä sekä ehyt versio kauniista ”Helena” -biisistä. Näiden ja ”On” -levyllä julkaistujen lisäksi esitettiin mm. joitakin blues-kappaleita kuten Pen Lee-bändin aikoinaan levyttämä ”Fast Exploidin´ Kind” taikka Billie Hollidayn ”Fine And Mellow” sekä muutamia valintoja Bluesoundsin esikoisalbumilta ”Black”.

Näistä kahdesta yo-talon keikka oli dynaamisempi ja sisälsi enemmän jamipätkiä, Vanhan taso hieman repsahti loppua kohti. Täten levylle kelpoinen tavara väheni, vaikka molemmat esiintymiset olivatkin pitkiä.

”On” -albumia voisi ehkä luonnehtia dokumentiksi siitä, miltä Dave oli kaavaillut uuden blues-heavy -bändin kuulostavan. Kappalevalinnat näiltä nauhoilta nimittäin aiheuttivat pieniä kiistoja Lindholmin ja Vaahteran välille. Daven linja, joka toi esille alkuperäisen bändi-idean, veti pidemmän korren ja valituiksi tuli pääosin materiaalia, joka oli kirjoitettu jo ennen Vaahteran mukaan tuloa. Esimerkiksi ”Goddess Of Music”, joka levyllä on suoraan kappaleen ”Later (You´ll Laugh At It)” jatkona, oli ensimmäisiä yhdessä treenattuja biisejä. Dave piti lisäksi valittujen biisien soundin luonnollisuutta ja tiettyä rupisuutta hyvänä juttuna. Sekin oli asia josta Vaahtera ei ollut aivan samaa mieltä.

Yhtä vaille kaikki kappaleet olivat aiemmin julkaisemattomia. ”Cigarrette Lean” -versio ”Cigarrette Lean Nr:2” on etenkin sanoitukseltaan enemmän tai vähemmän improvisoitu jatko bändin ensimmäiselle singlelle. Soundi nauhoilla on karhea ja Jouko Aheran tekemät äänitykset ovat pientä kohinaa lukuunottamatta onnistuneita. Talking Heads -vaikutteita saa maistella Leppäsen hienosti tulkitsemalla Al Greenin ”Take Me To The River” -kappaleella. Se onkin poiminnoista toinen. Toisen poimitun biisin kunnian saa tällä kertaa raastava hidas avausraita ”Tears”.

Syksyllä 1980 Bluesounds teki parin keikan vierailun Ruotsiin. Siellä bändi sai vaihteeksi soittaa yleisölle, jolla ei ollut suurempia ennakkokäsityksiä siitä, mitä tuleman piti. Suomessa tyyli alkoi jo olla tuttu. Bluesounds olikin aikanaan lähellä myös kansainvälistä mainetta. Sen levyjä myytiin ainakin Saksassa, Ruotsissa ja Neuvostoliitossa. Joitakin suhteellisen pieniä ulkomaan rundeja lukuun ottamatta läpimurto jäi kuitenkin saavuttamatta.

Albumi # 16 // Bluesounds: Native Son´s Of a Far-away Country

- poiminnat “Wake-Up-Jump” ja “Waves”

Syksyllä 1980 Bluesounds painui SoundTrack-studioon muun tekemisen puutteessa. Alun perin tarkoituksena ei ollut uuden albumin tekeminen, mutta sessioista muotoutui bändin seuraava pitkäsoitto ”Native Sons Of a Far-away Country” sekä pari singlejulkaisua.

”Native Sons ...” on hyvin täysipainoinen kokonaisuus, vaikka Dave on myöhemmin todennut, että siirtämällä julkaisua puolisen vuotta olisi albumista saatu todella hyvä. Äänitykset tehtiin syksyn 1980 ja tammikuun 1981 välisenä aikana. Levyn muoto muuttui ajan mukana, syksyn äänityksistä poistettiin joitakin mukaan ajateltuja biisejä ja tilalle tehtiin uusia. Ulos albumi tuli huhtikuussa 1981.

Positiivisessa mielessä tasaiseksi luonnehdittavan LP:n kaikki biisit kestävät kuuntelua hyvin edelleenkin. Esikoisalbumin linjaa jatkaa A-puolen päätös ”Waves”, ja tyyli on tallella muillakin kappaleilla. B-puolelle valikoitui enemmän hitaampia kauniita kappaleita kuten ”Let Me Forget You Slowly” sekä äänityksissä ”In Love” -nimellä kulkenut biisi, joka master-vaiheessa sai nimen ”Helena”.

Poikkeuksen kakkospuolen rauhallisesta linjasta tekee hakkaava ”Simplicity”, jonka taustalla on Leppäsen monotoninen rumpukomppi. Siinä on neljä tahtia jotka toistuvat läpi koko biisin, Lindholm ja Vaahtera soittivat taustalla pyörivän, komppia toistavan nauhan päälle.

Valinnat tältä kiekolta ovat kireällä kitarariffillä laukkaava “Wake-Up-Jump” sekä jo kertaalleen mainittu, aaltojen lailla hitaasti vyöryvä “Waves”.

Bluesounds keikkailussa suunta oli myös ulkomaille. Syksyllä 1981 bändi kävi kiertueella Saksassa ja Tanskassa. Bluesounds esiintyi mm. Lyypekissä ja Mannheimissa sekä Dysseldorfin Suomi-viikolla. Dysseldorfin tapahtumassa oli muitakin suomalaisia esiintyjiä kuten Jone Takamäki, Nils-Aslak Valkeapää ja Piirpauke. Piirpauken kanssa yhdessä Bluesounds esiintyi tällä rundilla kuudesti.

Tulomatkalla bändi soitti 15.9.1981 Tukholmassa ilmaiskonsertin Sveriges Riksradiolle ohjelmaan Tonkraft. Vanhalla nähtiin syksyllä monituntinen "Mega"-konsertti, joka oli kolmimiehisen Bluesoundsin viimeisiä aktiviteetteja. Konsertissa bändi soitti ilman taukoja järjestyksessä läpi kaikki levyttämänsä materiaalin sekä loppuun vielä joukon blueseja.

Yhtyeeseen tuli Vaahteran ehdotuksesta mukaan syksyllä 1981 kosketinsoittajaksi Tapio Niemelä, joka oli soittanut porukan kanssa jo Bluesbringers-sivubändissä. Niemelän tulo virkisti hieman hiipumassa ollutta toimintaa ja toi yhtyeen soundiin uusia sävyjä.

Albumi # 17 // Bluesounds: Greta´s Hits

- poiminnat ”Cigarette Lean” ja ”Lost Country Music”

Daven yhtye Bluesounds oli halunnut julkaista monien albumiensa ohella myös puhtaita singlebiisejä. Koska niiden tekeminen tuli suhteellisen kalliiksi, oli jo etukäteen oli sovittu, että ne jossain sopivassa vaiheessa niputettaisiin LP:lle. Lokakuussa 1981 koottiin ”Greta´s Hits” –LP:lle edelliseen kesään mennessä äänitetyt singlet. Kanteen oli toteutettu kuva Greta Garbosta Helsingin Salmisaaren satamanäkymä taustanaan.

Ensimmäinen pikkukiekko ”Cigarette Lean”/”Love Electric” oli levytetty jo ennen bändin keikkoja lokakuussa 1979 ja seuraava ”Thank You Very Mush”/”The Possible Way” MTV-studiolla kesällä 1980. Dave itse muistelee tuon singlen olleen enemmän tai vähemmän hupitarkoituksessa tehty. B-puolella kokeillaan suomen ja englannin sekoittamista. "...This is the only possible way, tai sitten ei...", mukana on saksofonissa Pentti Lahti.

Vuonna 1981 ilmestyi tiheään tahtiin kaikkiaan kolme pikkulevyä. Loppukeväällä julkaistu ”Not A Young Pair Again”/”Suzy Wait” sisältää ylijäämäraidat ”Native Sons...” LP:n sessioista. A-puoli rullaa mukavasti, myötäillen Dave Edmunds-soundeja. Kääntöpuolelta löytyvä, rennosti keinuva ”Suzy Wait” jää helposti mieleen.

 ”Lost Country Music” -biisin vaikutteita ei tarvitse kauan hakea. Soundi on suoraan Dylanin ”Nashville Skyline” -levyltä. Kääntöpuolella julkaistiin ”Lonely No More”. Nämä kappaleet on äänitetty tammikuun 1981 lopulla ”Native Sons...” albumia täydentäneessä sessiossa.

Toukokuussa 1981 tarttui Finnvoxissa nauhalle neljä biisiä. Näinä aikoina materiaalista alkoi olla pulaa, ja bändi kaivoi esiin vanhoja Daven käyttämättömiä juttuja koettaen sovittaa niitä uudelleen. Seuraava, loppukesällä myyntiin laskettu singlejulkaisu sisälsikin tällaisen. Kiekon A-puolella ”There´s A Friend”-raidalla on piristävä pianoriffi, mutta biisi ehkä toimisi paremmin pitkäsoittolevyllä muiden kappaleiden tukemana. Kääntöpuolen ”Out & Ahead” ei häikäise, vaikka Dave itse onkin joskus kuvannut sitä sanalla "romanttinen". ”Out & Ahead” olikin nimenomaan tuota Daven vanhaa aineistoa, sillä sovitukseltaan melko samanlainen versio oli aikoinaan jo 1970-luvun alussa Rocket-bändin ohjelmistossa.

Sessiosta oli tarkoitus julkaista myös toinen single ”Senor Bo”/”Get Out Of This Town”. Se pääsi master-vaiheeseen, mutta biisejä ei julkaistu singlenä, vaikka sille onkin olemassa Johannan listoissa oma numeronsa (JHNS-207).

Tästä Bluesounds-singleraitojen merestä valinnoiksi nousevat esikoisasemansa turvin ”Cigarette Lean” sekä ”Lost Country Music”. Ensin mainittu on jäänyt mieleen jostakin radio-ohjelmasta, jossa kappale esiteltiin jo ennen virallista julkaisua – tuolloin tuli heti fiilis, että nyt ovat palikat kohdallaan, ja niinhän kävikin. ”Lost Country Music” taas saa pojonsa – ehkä ansiottomasti - henkilökohtaisista ”Nashville Skyline” -sympatioista – tuo Dylanin kiekko on joskus virvoittanut musiikillisesti tylsän teini-iän kesälomareissun ja soundit ovat siten päässäni lunastaneet klassikon paikan. 

Albumi # 18 // Dave Lindholm: Aino

- poiminnat ”Pieni ja hento ote” ja ”Naisen ääni”

Tältä albumilta boksilla olivat mukana kappaleet:

Helmikuussa 1982 julkaistiin yksi Daven klassikoista,  aikanaan yllättävä ja jälleen aiemmista tyyleistä poikennut soololevy ”Aino”. Se on tarina, yksi kokonaisuus, jossa laulu on oikeastaan sävytettyä puhetta. Ajatukset tällaisen albumin tekemisestä ja sen muodosta olivat kypsyneet monen vuoden ajan, vaikkakin Dave on kertonut kirjoittaneensa ”Pieni ja hento ote” -tekstin parissakymmenessä minuutissa bändin ollessa ruokatauolla.

”Ainolla” on vain neljä raitaa, edellä mainitun menestyskappaleen lisäksi ”Taivaaseen”, ”Toinen balladi” ja ”Naisen ääni”. Taustalla on kvartetti jossa on kaksi viulua, alttoviulu ja sello. Levyn julkaisun jälkeen kuului moitteita musiikillisen toteutuksen ja sovitusten yksinkertaisuudesta, mutta tämä kritiikki tuli lähinnä pelkkää klassista musiikkia kuuntelevista piireistä. Haluttu tunnelma on levylle saatu tarttumaan. Levyn sovitukset on tehnyt Otto Donner. Hän on myös levyn tuottaja ja kvartetin/kvintetin musiikin johtaja.

Dave toimitti aluksi Donnerille kappaleista "raakaversiot", ilman tekstiä olevat luonnokset. Donner työsti niitä eteenpäin, tavoitteena oli jousikvarteton pelkistetty ilmaisu, jossa kuuluisi vain oleellinen. Lopullisen muotonsa kappaleet saivat Daven töille tyypilliseen tapaan studiossa, joka oli Finnvox. Donner oli tiiviisti mukana valvomassa studiotyöskentelyä.

Studiossa viivyttiin vajaan viikon verran joulukuun 1981 alkupäivinä. Levyttämisen aikana Dave keikkaili Sliippareitten kanssa. Aikaa kului paljon Lahdessa ja Sakke Järvenpää kyyditsi Davea levyä tekemään. Daven osuudet tarttuivat nauhalle päivässä, jouset vaativat pari päivää, samoin äänitystuloksen viimeistely.

Pelkistetty ilmaisu jättää tarpeeksi tilaa vaikuttavalle lyriikalle ja pienille musiikillisille koukuille. Ensimmäinen valinta on luonnollisesti ”Pieni ja hento ote”, ja toinen päätösbiisi ”Naisen ääni”. Siinä on erittäin hieno teksti. Biisistä tehtiin studiossa kaksi eri versiota, joiden nauhoihin törmäsin ”Sitähän se kaikki on” -boksin valmisteluissa Loven kellareissa. Lyhyempi versio oli tasan kuusiminuuttinen ja toinen, hieman yli kahdeksan minuuttia kestävä otto. Albumille kappale päätyi seitsenminuuttisena.

”Ainon” biisejä ei aluksi kuultu missään keikoilla tai tilaisuuksissa, mutta1980-luvun puolivälissä Dave sen sijaan esitti niitä jonkin verran duona yhdessä selloa soittavan Tuomas Airolan kanssa. Itsellä tuo on jäänyt muistiin 1985 Provinssirockin päätösbileistä Sorsanpesällä.  "Suomi Kerran" -kiertueella ja siltä julkaistulla levyllä kappaleesta ”Pieni ja hento ote” kuultiin 1990-luvun alussa myös todella hieno ja herkkä sovitus.

Taiteilija Jyrki Nousiainen teki myös tähän kappaleeseen perustuvan neliosaisen tanssisarjan televisiolle.

Albumi # 19 // Bluesounds: Lonely No More (ruotsalainen kokoelma)

- poiminnat “Let Me Forget You Slowly” ja “Helena”

Tämä albumi blogisarjassa hieman rikkoo periaatteen; tällä kokoelmalla ei ollut mitään uusia biisejä, kun se julkaistiin. Se on kuitenkin sikäli erikoinen, että se tehtiin Ruotsin markkinoita varten eikä sitä varsinaisesti (käsittääkseni) ollut myynnissä Suomessa. Levy-yhtiö oli Amigo ja julkaisuvuosi siis 1982.

Valinnan Daven kuudenkymmenen albumin listalle olisi tältä osin voinut tehdä toisinkin; Tarjolla olisi ollut vaikkapa Leningrad Cowboys ja ”We Cum from Brooklyn” tai hieman tulkintaa venyttäen (että uusien biisien ohella Daven olisi levyttäneen combon varsinainen jäsen julkaisun aikaan) Sliipparilevy ”In the Rio” (ja se vielä kahtena kieliversiona) taikka alkuaikojen mainiotakin mainiompi LP ”New Morning Train”. Tämä albumi julkaistiin jo 1972 Mike Westhuesin nimellä, mutta vahvassa roolissa siinä olivat myös Dave sekä Tom Kuchka, ja kolmikko nimenomaan keikkaili yhdessä tuohon aikaan.

Oli miten oli, valinta meni tässä kohdin näin ja ”Lonely No More” antaa mahdollisuuden nostaa esille Bluesounds-bändin laajasta sävelaarteistosta pari vaihtoehtoistakin valintaa. Ne osuvat kappaleisiin “Let Me Forget You Slowly” ja “Helena”, molemmat mainion ” Native Son´s Of a Far-away Country” –albumin helmistöä. Jälkimmäinen oli mukana myös ”Sitähän se kaikki on” –boksilla. Valinnat puolustavat sikälikin paikkaansa, että ”Lonely No More” -kokoelman sisällöstä viisi kappaletta on tältä mainitulta LP:ltä, seitsemän on singleraitoja ja yksi (C.C. Less) Bluesoundsin esikoisalbumilta.